Koukulla

Taas olen intoutunut virkkaamaan. Helposti kaikenlaisia lankakäsitöitä tulee pitäneeksi samankaltaisina, mutta kyllä neulominen ja virkkaaminen ihan eri maata ovat. Neulominen tuntuu jollain tapaa jäykemmältä ja enemmän sääntöjen seuraamista vaativalta, kun virkkaus taas taipuu helpommin kaikenlaisiin hullutuksiin. Ainakin näin on minusta tuntunut.

Eräs ilta näpersin eteiseen pari uutta koukkua avainpussukalle, kauppakasseille ja sen sellaisille. Inspiroiduin sellaisista naulan, parin naulakoista, joiden koristeena on kauniisti maalattu laatta. Vähän tuollaisia pimeässä äherretyn näköisiähän nuo ovat, ja kehykseen olisi voinut laittaa rautalankaan useammankin kerroksen, mutta en valita. Niissä on koukut, joihin voi ripustaa asioita – siis täyttävät tarkoituksensa. Tästä on hyvä jatkaa kehittelyä! (Ohjeet Novitan syksyn 2013 numerosta, malli 51.)

Mrrrttakerhon Suuri Yhteisprojekti nro 2 on käynnistynyt! Päätimme tehdä eräälle tulevalle ihmistaimelle peiton 15 sentin neliöpaloista. Olen saanut valmiiksi kolme, ja lisääkin himottaisi. Pitäisi kyllä ehkä jättää jotain muillekin… Yksi on tehty tutulla isoäidin neliön ohjeella, toinen soveltaen aiemmin mainitusta Novita-lehdestä ja kolmas, erikoissuosikkini, on Perhe auringonkeltaisessa talossa -blogin vauvanpeitto-ohjeella. Tuo ohje on tosi hyvä, opinpa tekemään ketjusilmukkapötkön sijaan ihan oikean pylvään näköisen kerroksen aloituksen! Lanka on 7 veljeksen Raitaa värissä 834 ja koukku 3½ tai 4 (ei voi kaikkea muistaa).

Työn alla on myös pipo, jota puran ja virkkaan osaamatta päättää, tuleeko siitä hirmu hieno vai ihan kamala. Luulen, että seuraavaksi lakkaan arpomasta ja teen vaan. Ei se sitä paitsi edes ole omaan päähän päätymässä, hehee!

Ystävälle ♥

Ystävänpäivälahjaksi ajattelin julkaista vapaaehtoistyöhommia varten askartelemani toivotuslappuset. Olin mukana järjestämässä ystävänpäiväkorttien askartelutuokiota, ja mukaan toivottiin valmiita toivotustekstejä. Oli hauskaa muistella, miten sellaista taitto-ohjelman tapaista käytettiinkään! Linkin takaa voi ladata tulostettavan pdf-version, alla kuvat aikaansaannoksistani. Voilà!

Tallinnan-langoista on valmistunut jo yksi työ! Meditaatiovirkkausluutu eteni päätepisteeseensä, ja tämmöinen siitä tuli:
Noilla väreillä oli ihana tehdä, vaikka muuten olikin aika hankalaa. Olisi aikamoista liioittelua sanoa, että tein rätin tällä ohjeella (koska en vaan osannut, ainakaan kyseisellä langalla ja koukkukoolla), mutta siitä inspiroiduin ainakin. Ja ihan kaunis lopputuloksesta tuli, vähän sellainen erityinen, mutta niinpä on saajakin, varsin erityinen. (Lanka siis Alizen Bamboo Fine ja kolmosen koukku.)

Mrrrtta-retki Tallinnaan

Viikonloppu ulkomailla oli oikein mainio. Menomatka sujui rattoisasti bussikuskin 90-luvun hittejä sisältänyttä soittolistaa ja tölkkien toiveikkaita sihahteluja kuunnellen sekä virkaten, perillä juostiin ympäriinsä ja yritettiin muistaa aina välillä pysähtyä olemaan lomalla, ja takaisinkin päästiin hurjasta tuulesta ja laivan keinumisesta huolimatta. Yhdessä päivässä ja kahdessa yössä ei ehtinyt juuri mitään, mielelläni palaan Tallinnaan vielä toistekin! (Jäsen J:n sarjakuvamuotoinen ja informatiivinen raportti täällä, siellä tietoa mm. siitä, missä syötiin, ja miltä näytin, kun lähdin tuulen tempaaman oven matkaan.)

Yön kähmässä käytiin kiinnittelemässä neulegraffiteja. Yllä kaksi tekemääni sekä virkkausguru-Mrrrtan matkapuhde-siksakki (häntä on myös kiittäminen näistä kuvista!). Alla edellä mainitun virkkurin kirjovirkkaus sekä kommandopipoihin mieltyneen Mrrrtan tolpanpää-graffiti.

Olen tainnut vähän jäädä koukkuun noihin graffiteihin, jotenkin valtavan valloittava, helposti lähestyttävä ja sopivasti haastava tapa ilmaista itseään ja (ainakin yrittää) parantaa maailmaa!

Tulihan sitä ostoksiakin tehtyä. Lanka-hankintoja tein vuosien tarpeiksi (kuvasta puuttuu muutama sata grammaa), pellavaa pariinkin ompelukseen ja teetäkin toviksi. Langat, kankaat, vetoketjut ja puikot ostin Karnaluksista, Hansa Linasta sekä Sadamarketista kaiken krääsän keskeltä löytyneestä sukka-, lapas- ja lankapuodista. Teetä ostin enimmäkseen Chadosta (teen ystäville pakollinen!), pari pakettia (ja erittäin edulliset suitsukkeet ja käsivoiteen) rautatieaseman kauppahallista sekä sen takana sijaitsevalta torilta.

Kuvasta puuttuvat myös hätäpäissäni lähtöpäivänä käsityötorilta ostetut pitkät villasukat, jotka myöhemmässä tarkastelussa osoittautuivat tasona tehdyiksi (saa nähdä kuinka kauan niiden ompelukoneella ommellut saumat kestävät, hintaa ei tosin ollut juuri lainkaan, että ei sinänsä harmita), sekä propolis-uute ja ruusujuuritabletit.

Alkoholin järkyttävän halpa hinta laivalla ei saanut minua täysin raiteiltani (vain melkein), joten en hullaantunut ja kantanut enää noiden lankakilojen lisäksi valtavaa viinakuormaa (no vähän kuitenkin, mutta pääasiassa uuttamis-tarkoituksiin). Muutenkin reissu meni täysin tipattomissa tunnelmissa, ihan olen kyllä ylpeä, että laivalla ja Tallinnassa ja kokonaan selvin päin!

Nyt jatkan meditaatio-virkkaustani, rupesin tekemään mielitietylle uutta luutua keittiöön ja tuo ostamani bambu-lanka osoittautuikin varsin ohueksi valitsemaani malliin nähden. Hiljaa hyvä tulee sanovat, ja pakko kai se on uskoa! Kiitos kanssamatkustaja-Mrrrtoille innostavasta, inspiroivasta ja ilahduttavasta seurasta! Ensi kertaan!

Koristuksia ja uutuuksia

Ostin kesällä tuollaisen nuorisorepun, kun tarve oli tavallista käsilaukkua tilavammalle tavaroiden kantimelle ja edullisehkosti sain. (Tähän asti matkustaessani laukkuvaihtoehdot olivat juuri ja juuri yhden yön tavarat sisäänsä vetävä reppu tai sitten kuukausien matkoille sopiva 60-litrainen rinkka.)

Tuotemerkkejä en kuitenkaan tykkää liiemmin mainostella, joten hetsillään piti askaroida reppuun jonkinmoinen peittävä koristus. Aikansa tehtävässä palveli Peppi Pitkätossu -kangasmerkki (jota punk-uskottavasti en jaksanut ommella kiinni, vaan kiinnityksenä toimivat hakaneulat), mutta viime viikolla sain itseäni niskasta kiinni ja tartuin virkkuukoukkuun jonkinlainen visio mielessäni.

Virkkasin langanjämistä ja heijastinnauhasta tuollaisen pylpyrän, jonka iloiset värit sopivat minusta kirjavaan reppuun mainiosti, vaikka eivät muuten lemppareita olekaan. Virkkuuinnostus ei tästä suinkaan laantunut, joten jotain tämmöistä varmaan tullaan tulevaisuudessakin näkemään.

Tulevaisuuden näkymistä puheen ollen, tässä maistiaisia uutuuksista, jollaisiin varmasti palaan vielä myöhemminkin. Olen nimittäin ottanut vähän tuntumaa ompeluun, ensin Monitoimitalolla ja sittemmin työväenopiston ompelukurssilla!

Muoviton syyskuu mielessäni saumuroin kasan kestohedelmäpusseja kaappien kätköistä löytyneestä verhon palasta ja onnistumisesta innostuneena surauttelin vielä aiemmin esiteltyyn pussukkaan vuorin. Kurssilla piirtelen kaavoja trikootunikaan, jota varmaan jo tällä viikolla pääsen ainakin leikkaamaan jos en jo ompelemaankin.

Paria hassua saumaa lukuunottamatta olen ommellut viimeksi yläasteella, ja ainakin näiden parin kerran perusteella työ tuntuu sujuvan huomattavasti helpommin. Veikkaisin, että iän myötä hieman lisääntyneellä maltilla saattaa olla osuutta asiaan…

Siksakista sekaisin

Kuten tunnettua, en juuri muoti-ilmiöiden aallonharjalla tapaa ratsastaa. Siksak-virkkaus lienee jo useimmille virkkureille so last season (tai ehkäpä vielä sitäkin edeltänyttä), mutta minä se vasta innostuin! Nyt olenkin tunkenut sitä vähän sinne sun tänne, kiitos Virkkasin-blogin yksinkertaisen ja ymmärrettävän ohjeen!

Kolmivärinen on tehty just eikä melkein aiemmin mainitulla Virkkasin-ohjeella ja siitä pitäisi tulla äidille joululahjaksi pieni pussukka (kyllä, olen nykyään ihminen, joka aloittaa joululahjojen teon elokuussa…), tummanvioletti panta on oma sovellus kuten myös vihreä-valkoinen (jotka tosin ovat jo ehkä vähän enemmän laineita kuin siksakkia).

Pussukan langat ovat Marks & Kattensin Flox-lankaa (kirsikka ja liila) ja tummin Novitan Swingiä jostain vuosien takaa (eli äidin kätköistä). Violetti panta on Gjestal Bris -lankaa, jossa on 50% villaa ja 50% soijaa. Ostin sitä joskus erikoislanka-hulluuspäissäni, vaikka väri ei minua olekaan, mutta eiköhän tuo lahjapaketeista paikkansa löydä.

Valko-vihreä taas on suomenlammasta ja 7 veljestä, vähän eriparia siis, vaan mikäpäs siinä. Tätä olen virkannut jotenkin näin (en muista enää paljonko ketjusilmukoita virkkasin ensimmäisellä kerroksella, mutta näppärämpi ne tästä varmasti osaa laskea): 3 kjs ja 1 p samaan, 1 p, 3 p yhteen, 2 p, 1 p + 1 kjs + 1 p alla olevaan kjs-lenkkiin, 2 p, 3 p yhteen, 1 p ja 2 p samaan.

Erityisesti tykkään tuosta kolmivärisestä, jotain tuollaista voisin itsellekin keksiä. Saisikohan sitä vaikka hameen aikaiseksi, olisi aikamoinen se.

– – –

Lisäys: Semmonen tuli siitä pannasta sitten!

Rakkautta, rakkautta vain

Mrrrttakerhossa askaroitiin tällä kertaa kuka minkäkin parissa. Minä sain aikaiseksi läjän origami-sydämiä (inspis, ohje), pari puuhasteli neulegraffitin kanssa ja eräs solmi makramea. Syötiin ruhtinaallisen hyvin ja keskusteltiin muun muassa venäläisestä kirjallisuudesta (olemme niin sivistyneitä). Olipa taas kivaa!

En olisi uskonut, että voisin mitenkään nauttia origamien taittelusta, sellainen näperrys ei tosiaankaan ole minua aikaisemmin viehättänyt. Mutta niin sitä ihminen muuttuu! (Ja kuten ohjeen sivulla sanotaan: this is simply too easy not to make – helppous auttoi asiasta innostumisessa.) Tosin, lopputulos on tavalliseen tapaan vähän sinnepäin, vaan mihinpä sitä koira karvoistaan, vaikka uusia temppuja oppisikin.

Virkattu graffiti lämmittää nyt Morkkua.
Vinkki: Jos saatavilla ei ole kuin valkoista paperia, ei hätää! Kirjanmerkkiä voi markkinoida muistilappuna, johon voi lukiessa kirjoittaa talteen tarpeellisia sivunumeroita tai sykähdyttäviä sitaatteja.
Toinen vinkki: Sydän muodostuu siitä osasta paperia, joka taitetaan ensimmäisenä. Tämä tieto tuli tarpeeseen kun värkkäsin tuon viimeisen aikakauslehden sivusta. Parin epäonnistuneen kokeilun jälkeen hokasin, että juu, näinikkäästi, tietenkin (avaruudellinen hahmottaminen ei ole parhaimpia kykyjäni).

Kilikili

Kilkatikalkati kuuluu kodissani. Ei täällä perjantaipussi kuitenkaan kilise, vaan puikot ja koukut! (Tai no, ei koukku nyt varsinaisesti kilise.) Käsityörintamalla on ollut hiirenhiljaista joulun jälkeen, kunnes eilen iski suunnaton neulomisen himo. Kyllä, näköjään neulomista voi himoita.

Ja kun se superhelppo syyspipo tuli täälläkin mainittua, tartuin tuumasta toimeen. Koska minun on näemmä mahdotonta tehdä mitään helposti, piti tähänkin keksiä kaikenlaista kommervenkkiä. Ei nimittäin tullut kuulonkaan, että olisin käynyt ostamassa tarkoitukseen sopivat langat, vaan ohje oli muokattava olemassa oleviin. Punomo auttoi tässä kovin, ilman sitä aivan liian lyhyiden yöunien jähmettämä aivoparkani tuskin olisi tehtävästä suoriutunut. (En kuitenkaan muistanut silmukoiden lisäksi laskea lisää kerroksia, vaan meneehän se sovitellenkin.)

Olen tehnyt pipoa siis 72 silmukan sijaan 96:lla, lankoina Novitan Florica ja entisestä koulusta ostettu suomenlampaan villalanka. Eikös olekin ihana yhdistelmä!

Florica on kaksinkertaisenakin vähän ohuempi kuin tuo valkoinen, ja oli tarkoitus vaihtaa sopivassa kohdassa puikot isompiin (aloitin nelosen sukkapuikoilla), mutta muistin tämän aikeen siinä vaiheessa kun sopiva kohta oli jo sopivan kaukana takanapäin. Sovitusta varten vaihdoin sukkapuikot pyöröön, ja nyt pohdin miksen tehnyt niin jo aiemmin (no siksi kun ohjeessa käskettiin). Voisihan sitä sitten kavennuksia varten vaihtaa sukkapuikkoihin. Vai?

Norjalaisia villapaitoja saavat puikkoni vielä hetken odottaa, sen verran hanurista tuo kahdenkin langan kanssa keplottelu oli. Vähän pohdin jo purkamistakin, kun lankalenkit ovat suhteettoman suuria ja pipo vaikuttaa päähäni himpun verran liian pieneltä, vaan njäh. Menee se jollekin.

Eilen ystävä kääntyi Mrrrtta-tovereidensa puoleen ja pyysi apua nuhjaantuneen työtuolinsa ilmeen kohentamiseen. Innostuin välittömästi, ja siksipä se koukkuun tarttuminen. 

Semmoiselta näyttää alku. Saas nähdä, mitä tuosta tulee kun lisäilen aivan summanmutikassa silmukoita ja käpristelyltä on vaikea välttyä, mutta tuskinpa se tuolia onnistuu rumentamaankaan.

Tämmöistä tähän perjantaihin. Illalla sitten olisi vuorossa taas yksi eka kerta, nimittäin Bollywood-tanssikurssin ensimmäinen tunti. Melkein jännittää!

Varmasti tuttu asetelma kaikille käsityöihmisille…

Yksinkertaista ja nopeaa koukulla ja keittiössä

Heräsin tällä viikolla siihen tosiasiaan, että joulu on ihan kohta. Panikoinnin sijaan päätin hengittää, ja lahjoa vain jos jotain mukavaa keksin. Vaikka kovasti lahjojen antamisesta pidänkin, arvostan elämän stressittömyyttä vielä enemmän. Väkisin hankitusta lahjasta myös haistaa pakon, ja kukapa sellaista haluaisi vastaanottaa.

On kuitenkin muutama ihminen, joita haluan muistaa tähän vuodenaikaan pienellä paketilla: kummipoikaa, äitiä, isää ja mummoa. Muita sitten jos jotain sopivaa sattuu vastaan tulemaan.

Äidin pakettiin sujahtaa niinkin hehkeä lahja, kuin kaksi paria pitkiä kalsareita ja kummipojan lahjusta en vielä paljasta. Mummon ja isän pusseista löytyvät trikookuteesta virkatut pannunaluset, ihan omalla designilla. (Eli tartuin koukkuun ja kerään, virkkailin, purin, virkkailin, purin ja virkkailin kunnes olin lopputulokseen tyytyväinen.)

Tykkään erityisesti tuon yksivärisen mallista, ja siitä voisinkin yrittää kirjoittaa ohjeen (vaikka varmaan tuon ihan pähkäilemällä ja kokeilemallakin saisi luonnistumaan).

VIRKATTU PANNUNALUNEN (valmistusaika 15-30 min.)

1. krs: Virkkaa 6 ketjusilmukkaa, kiinnitä renkaaksi piilosilmukalla.
2. krs: Virkkaa renkaaseen 12 kiinteää silmukkaa, lopuksi ps ensimmäiseen ks:aan.
3. krs: Virkkaa 4 kjs ja 1 ps joka toiseen edellisen krs:n ks:aan. Päätä ps:aan.
4. krs: Virkkaa 8 kjs ja 1 ps jokaiseen edellisen krs:n ps:aan. Päätä ps:aan.
5. krs: Virkkaa 10 kjs  ja 1 ps jokaiseen edellisen krs:n ps:aan. Päätä ps:aan, tee jonkinlainen ripustuslenkki ja päättele.
Venyttele, vanuttele, höyrytä ja paketoi.

Suurin piirtein noin. Yksinkertaista ja nopeaa!

Viimeisimmästä Yhteishyvän ruokalehdestä bongasin Kookos-kaurakeksien ohjeen, ja innostuin, että tuohonpa työnnän ylimääräiset kookoshiutaleeni. Jostain syystä kuvittelin moisia omistavani – kyseessä olivatkin mantelilastut.

Tästä en suinkaan lannistunut, vaan päätin kokeilla ohjetta korvaten kookoshiutaleet mantelilastuilla, kuten myös osan vehnäjauhoista korvasin jo tovin kaapissani majailleella mantelijauholla. Hyviä tuli ja näin ne tekaistiin:

MANTELIKÖKKÄREET

2½ dl kaurahiutaleita
1 dl mantelilastuja
1½ dl vehnä- ja mantelijauhoa yhteensä
1 dl sokeria (vähän vähempikin riittää)
½ tl leivinjauhetta
100g voita (tätäkin riittää maltillisempi määrä)
3 rkl hunajaa (ei ollut siirappia kaapissa)
2 rkl vettä

1. Sekoita kuivat aineet. Mantelilastuja on hyvä vähän pieniä, minä painelin niitä valkosipulipuristimen kahvapäillä ja helposti sain murenemaan.
2. Sulata voi. (Voit sekoittaa sulaan voihin hunajan ja veden, kuten ohjeessa neuvotaan tai…)
3. En lukenut ohjetta näköjään kovin tarkkaan, sillä sekoitin kosteat aineet kuiviin erikseen, vaan ihan hyvin onnistui niinkin.

4. Nostele taikinasta sopivanmoisia nokareita pellille kahdella lusikalla. Voit halutessasi muotoilla niitä kauniimmiksi, minusta olivat ihan nättejä noinkin.
5. Paista 200 asteessa, keskitasolla noin 7 minuuttia. Meidän uunimme vaatii vähän pitemmän paistoajan, 9-11 minuuttia, mutta kannattaa olla varovainen, sillä nämä kaverit palavat tosi helposti ja sen maistaa!

6. Anna jäähtyä pellillä. Uunista tullessaan kökkäreet ovat vielä melko pehmeitä, mutta jäähtyessään kovettuvat.

Yksinkertaista ja nopeaa! (Sekä herkullista ja melkeinpä terveellistäkin!)

Tällaisia tällä kertaa. Nyt täytynee irrottaa takamus tuolista ja siirtyä ulkoilmoihin, sillä uskokaa tai älkää hyvät naiset ja herrat ja kaikki siltä väliltä: siellä (ainakin melkein) paistaa aurinko!

Lähti näpistä

Eilen ystävien luona toivoin vinkkejä, mistä voisin taiteilla huoneeseeni pienen roskakorin. Ensimmäinen ehdotus eli roskakori tyrmättiin saman tien, mutta toinen ajatus korin virkkaamisesta saikin jo samana iltana tuulta alleen.

Ja sehän lähtikin vähän lapasesta. Virkkasin pohjaan kerroksia tohkeisuuksissani vaikka kuinka, ja koko ei sitten lopulta aivan vastannut ajatustani sievästä pikkuroskiksesta. Säilöttävän rojun varastointiin möhky on kuitenkin mainio.

(Muutenkin tein tuon kovasti sinne päin. Taisin kuitenkin tajuta tällä kertaa, mitä tässä Kauhavan Kangasaitan ohjeessa ajetaan takaa kun sanovat reunan ensimmäisten silmukoiden muodostuvan edellisten varren ympärille.)

Tänään oli sitten uuden yrityksen vuoro.

Sellainen! Nyt tuli pienempi ja sievempi ja roskakorikäyttöön sopivampi. Edellisestä poiketen aloitin reunan niin, että uusi kerros virkattiin alempien silmukoiden ulkoreunaan, ihan tuntui toimivan niinkin.

Olipa kivaa virkata pitkästä aikaa. Ja vaikka noiden kuteiden kanssa se onkin vähän raskasta, nopeasti valmiiksi saaminen on pienen kärsimyksen väärti.

Ps. Voi jestas noita kuvia. Jospa niissä huumoriarvoa piisaisi kuitenkin, kun ei niistä oikein muuhunkaan taida olla…

Häissä, eiku festareilla!

Hih, enpä oo ennen ollu vippinä missään!

Eilen oli mainio päivä, jonka sain viettää hääjuhlassa (tunnetaan myös nimellä Love Festival 2013). Kaikille vieraille jaettiin vip-passit, ja hääpari oli suurta vaivaa nähden keksinyt myös jokaiselle vieraalle rock-/pop-aiheisen aliaksen.

Pöydät oli nimetty eri festareiden mukaan, ja niinpä olinkin Kate Bushina Ringo Starrin, Debbie Harryn, Pekka Strengin, Jimi Constantinen ja MC Hammerin kanssa Rantarockissa.

Vilkasta ja vaihtelevaa ohjelmaa oli illan täydeltä punkista ja puheista black metal/vankila -aiheiseen teatterimonologiin, tietovisaan (jonka piti, kuka muukaan, kuin Lemmy Kilmister) ja ponijahtiin!

Erityismaininnan tässä kohtaa saa Iida Umpikuja coverillaan Sillä yö, joka soi varmasti päässä vielä pitkään. Ihana nainen, ja osuvasti myös illan Patti Smithiksi valittu! Kylmäksi ei myöskään jättänyt sulhasen tulkinta Popedan Erotomaniasta, jota säesti alun perinkin kaksimetrinen mies (eli Tauski) 15-senttisillä pohjilla varustetuissa koon 50 kengissä, nahkahousuissa ja oli kai sillä joku paitakin, mutta näin oikeastaan vain ne kengät…

Ja sitten ruoka. Voi herranjestas. Söin niin, että melkein jo luulin sukkahousujeni ratkeavan! (Ihan näin välihuomiona: käytin samoja ohkaisia sukkiksia jo toista kertaa, ja ne ovat vieläkin ehjät! Eikö tässä maailmassa voi enää mihinkään luottaa?)

Lahjaksi pari oli toivonut (jos jotain niin) itse tehtyjä asioita. Kuningatarhillopurkin kaveriksi kaipasin jotain, joten tilasin kaverilta taulun, johon on ikuistettu morsiamen lättyresepti. Kehyksiin lisäsin virkattuja pylpyröitä, jotta kokonaisuudesta tuli sopivasti vähän liian tuhti. Tuli ihan söpö, eikö vaan!

Nyt juhlahumusta takaisin arkeen, ja asuntonäyttöjä kohti. Kyllä se jo pian tärppää!