Juhannuksen jälkeiset kysymykset (ja ehkä joku vastauskin)

Elämäni ensimmäinen kaupunkijuhannus. Ja kaikkea oli, sopivasti. Unta, valvomista, juomaa, ruokaa, puhetta, naurua, laulua, hiljaisuutta, ohutta hämärää laskevan ja nousevan auringon välissä. Ja yksi 5-vuotias pitämässä huomion oikeissa asioissa, kuten sen miettimisessä, miten ujous syntyy tai miten keinussa istuminen voi tuntua rakkaudelta.

Joskus oli kai aika, jolloin en ollut jatkuvasti hiukan huolissani. Puhuttiin eilen siitä, miten pieni stressi voi olla aina olemassa oleva, pysyvä olotila, joka voi muuttua melkein osaksi kehoa, kuin takki, jota ei riisu koskaan. Miksi joillekin syntyy sellainen ja toisille ei? Miten se riisutaan?

Yhtenä juhannuksen pitkistä öistä sain hetkeksi ja toiseksikin kiinni siitä irrallisuuden ja levon tunteesta, jonka harvoin kotona saavuttaa. Sen tunteen, kun ollaan lomalla. Miksi se ei käy aina ja joka päivä, miksi pitää mennä pois, että sen saavuttaa?

Koti on tärkein paikka, paras paikka, mutta kuitenkaan siellä ei ole niin hyvä, kuin jossain toisaalla? Eikä siellä toisaallakaan olisi sitten hyvä, jos siellä olisi koti, vai?

(Aloin eilen opetella ukulelen soittoa. Ehkä se auttaa, tai ainakin hyvät sanat.)

Ps. Yhtenä iltana mentiin kellariin huutamaan. Lapsi osasi parhaiten, tietysti, ja minä huomasin, että en osaa. Siis en osaa huutaa. Älytöntä.

– – –

Joinain päivinä naurattaa se, miten olen naamallani kaikenlaisissa merkeissä ja viesteissä, ja silti kuitenkin voin kuvitella olevani yksin. Vain pieni tovi edellisen tekstin kirjoittamisen jälkeen tartuin koulukirjaan ja aloin lukea.

…voidaksemme elää hyvää elämää, meidän on uskallettava kyseenalaistaa ajatus- ja toimintatapojamme, ja muutettava niitä silloin, kun huomaamme, etteivät ne enää johda haluamaamme tulokseen…kaikkea ei tarvitse osata heti…kehitystä tapahtuu kuitenkin vain silloin, kun pystyt havainnoimaan ja arvioimaan omaa toimintaasi…meidän kannattaa kirkastaa omat arvomme ja pyrkiä toimimaan niitä kunnioittaen…on selvää, ettei ihmiselämää voi kokonaan suunnitella etukäteen – – voimme kuitenkin valmistautua tarttumaan niihin mahdollisuuksiin, joita eteemme tulee ja jotka avaavat mahdollisuuksia liikkua tavoitteittemme suuntaan…

Ja niin edelleen. Jos koulukirjat ja tarotkortit ja sanat kaikki sanovat samaa, lienee totuutta ainakin siemenen verran.

pino2kamomillapioni1tomaatit1

tomaatinkukkavalkoapilatpioni3valoa16

Mainokset

Sä haluut olla joku jollekin / mut tunnut jäävän aina jonnekin / horisontin taakse

Melkein kaksi kuukautta siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Alle kolme kuukautta siihen, että täytän 30.

30. Se on kaunis pyöreä luku, jossain elämän kolmanneksen tienoilla (jos hyvin käy), sopivasti aikaa takana ja edessä (kuten aina). Vuosi ja vuosikymmen toisten joukossa. Silti se pysäyttää.

Muistan vielä sen, kun ajattelin kaukaisuudessa siintävää aikaa, jolloin olisin 16-vuotias. Se oli jostain syystä viehättävä ikä, lapselle jo kurkistus aikuisuuteen, turvallisesti kuitenkin nuoruuden keskellä.

Olin kai ajatellut monenlaista näiden hetkien koittaessa. Että olisi jotenkin erilaista. Valmiimpaa, vähemmän hajanaista, vähemmän epämääräistä…

Eilen täysikuun iltana, kesäpäivänseisauksen aattona tein pienen rituaalin. Ihan pienen vain, kirjoitin pari sanaa, poltin paperin ja koristin tuhkan kukilla ja lehdillä. Sytytin suitsukkeen, annoin hyttysten syödä, keskityin hetken, toivoin, rukoilin, kiitin ja olin vain.

Olen ajatellut paljon rooleja, persoonaa ja sielua sen takana. Koulurooli, työrooli, ystävärooli. Entä se kun on ilman esiliinaa, alasti, auki, on vain? Hetket kiitävät ohitse kuin höyhenet tuulessa, mutta olennaisinta on se, että niitä on. Suitsukkeen savua ei saa kiinni, mutta silti se on. Kunhan vain…

Toisaalta en kai voisi olla missään muualla kuin tässä ja nyt. Näin on mennyt, kaatunutta maitoa on turha itkeä, onpahan sentään joskus ollut lasi täysi! Hyväksyminen, hyvän näkeminen, yksinkertaista ja niin vaikeaa, aina. Tai ehkä joskus vähän helpompaa.

Välillä toivon, että joku ottaisi kädestä. Sellainen, jonka kanssa voisi olla ihan hiljaa vaan, ilman mitään. Sitten olenkin oikeissa paikoissa oikeisiin aikoihin, kuulen ja luen ja puhunkin oikeita sanoja oikeilla hetkillä. Onhan sekin kädestä pitämistä, hetket kirkastuvat ja olen tovin rauhassa.

Talonrakennusta hiljalleen, sana ja ajatus ja hengitys kerrallaan, muuraan ja tasoitan, joskus puran ja joskus naulaan taas. Aina eteenpäin.

juhannusruusu16unikonkodat16kielo16kurpitsantaimi16tuoksujasmikekuusenkasvotpilviä16pilviä216samettiruusut16syreeni16

Kevätfiilis

tomaattienalutnarssisittulppaanienalkutomaattienalut2tulppaanienalku2unikkojenalku

Joka vuosi se yllättää yhtä lailla. Pääsiäisen aikana lumet olivat sulaneet, kadut kuivuneet, elämä herännyt pihaan, puihin ja purkkeihin.

Mukavia asioita: kotikampukselta toiselle uskaltaminen, ja siitä johtuen paremmat tietokoneet ja ohjelmistot (Photoshop!), AURINKO, sauna, pääsiäisen hyvät menot (ei puhuta nyt kirkosta), rakkaat, värit, halu olla ulkona.

Kun talvi vielä on ja kohta ei enää

Joskus pitää ottaa nokoset kolmen neulerivin jälkeen. Kun puhuu hyvin ja selkeästi ja inspiroituukin, ja jälkeenpäin ruokalassa tarjotin painaa melkein liikaa. Soitan Janis Joplinia vähän liian kovalla, maalaan vesiväreillä sävyjä ja sitten muotoja ja tunnen painon hellittävän. Puolivuotiaan kummipojan nauru ja hymy ja 3-vuotiaan isoveljensä juhlahumu. Neljävuotiaan lohduton väsyitku, mutta pidän sylissä vaikka pelkään.

aulangolla1

Puhun surusta, joka on pakkautunut sisälleni, ja luen kärsimyskehosta. Tunnen painon ympärilläni kuin haarniskan, painaen minut kyyryyn, lysyyn, käpristäen kuin syksyisen lehden. Hengitän sitä auki, hengitän ja hengitän, yritän parhaani olla takertumatta ja ajattelematta, pyrin vain kohtaamaan, olemaan siinä hetken ja jatkamaan sitten. Päästää irti ja luopua, niin tuskallista ja palkitsevaa, niin vaikeaa ja helpointakin. Kuin laskea kivireppu maahan, reppu täynnä kiviä kuin elimiä, osia minusta.

One of these mornings
You’re gonna rise, rise up singing,
You’re gonna spread your wings,
Child, and take, take to the sky,
Lord, the sky

tuli

virmasjäässä

Palapelin lumoissa

Tänään näin taideteoksen, jota vilkaisin hämmästellen, ihastellen siihen kulunutta työmäärää, ja jonka unohdin aika pian sen jälkeen. Teos oli hieman karttapalloa isompi lankapallo, umpinainen, ytimeensä asti langapätkistä rakennettu, pujoteltu, ommeltu, pyöritelty.

kristalliaurinko

Myöhemmin olin saunassa ja näin syy-yhteyksiä, elämän upean seitin, jossa kaiken kaaoksen keskellä on polku, lanka, jota seurata, joka johtaa aina seuraavaan ja seuraavaan. Elämä on palapelien kokoelma, täynnä paloja, joista lopulta löytyy aina jokin edelliseen sopiva.

Ymmärsin, miksi tatuointiluonnokseni lootuksenkukka on muuttunut munasarjamaiseksi lihasyöjäkasviksi, miksi kuulen sattumalta kehon muistista, miksi juuri nyt Instagram näyttää minulle sellaisiakin asioita kuin kohdun viisaus ja kuunkierron voima.

kuujavenus1kuujavenus2

Puhumme ystävän kanssa kehollisuudesta ja sen vaikutuksesta feminiinisyyteen ja naiskokemukseen ja seuraavana päivänä tanssin kolme tuntia, suurimman osan ajasta silmät kiinni, rytmejä ihmisen alkukodista. Saunassa puhdistan ja puhdistun, ja tajuan löytäneeni elämääni ne, joiden kanssa voin levätä. Voin antaa asioiden tulla ja toisten mennä, voin hypätä virtaan ja uskaltaa ja luottaa.

liekki

Alkuvuosi on ollut täynnä energiaa ja vahvoja unia. Olen ollut innostunut ja ideoita pulppuava, ja saanut aikaankin. Hyviä hetkiä nyt ja tuloillaan. Kiitollisuus on ollut vahva teema, ja irtipäästäminen ja syvän voiman etsiminen ja löytäminenkin. Yksinkertaisia ruokia (riisi + pinaatti + leipäjuusto/tofu = ♥), joogaa (Youtube ja YogaTx ♥), vertaistukiryhmä (AAL ♥), nauttimista pakkasen kauneudesta ja paljosta villasta. Niin ja kouluasioita, joihin en meinaa jaksaa keskittyä, vaikka edelleen innoissani olenkin. Mutta kun on innostunut niin monesta muustakin asiasta…

joogamatto

Naapuri lainasi ompelukonetta ja korjailujen lisäksi syntyi kassi joogamatolle haalistuneesta pöytäliinasta, vanhasta hameen vuorista ja kengännauhasta. Hihna uupuu vielä.

myssyjapöksyt

Joululahjoiksi tein kaksi myssyä (ohje) maailman ihanimmasta Dropsin Alpacasta, nyt sain valmiiksi kolmannen, ja lopuista langoista näyttäisi syntyvän jonkinlaiset pöksyt…

minäjakynttilä

Ikkunassa

Tällaisina koleina, kosteina iltoina sitä alkaa pohtia valintojaan. Kun käy kaupassa oudossa valossa, kahden sateen välissä, toivoisi palatessaan näkevänsä ikkunassa valon, kuulevansa sisältä tutut askeleet ja naurun.

Se on ollut melko lailla se, mitä olen aina toivonut: että kotiin tullessa siellä olisi elämää, että ikkunassa palaisi valo. Ja kun sen sain, viimein todella, luovuinkin siitä, muutin tänne, missä yksinäisyys ei aina olekaan niin aikaansaavaa kuin kuvittelin.

Minulla oli seuraa molemmista päistään venytetyn viikonlopun verran, se läheisin, siksi kai tämä hämärän laskeutuminen nyt niin vaikealta tuntuukin. Ja niin outo valo ulkona…

ikkunasta5

ikkunasta10

ikkunasta9

ikkunasta8

Luulen kuitenkin, että huomenna, tai jos ei huomenna, niin jonain tulevana päivänä, saan herätä auringonpaisteeseen.

ikkunasta7

ikkunasta6

Kukkia tukassa, naavaa suussa

Käytiin metsässä. Ralliautot ja niitä seuraavat helikopterit häiritsivät vähän idylliä, mutta oli se ihan metsä äänimaisemasta huolimattakin. Ja metsä on niin tavallista ja taikaa yhtä aikaa.

isojärveltä8

isojärveltä10

isojärveltä11

isojärveltä13

isojärveltä6

isojärveltä4

isojärveltä3

isojärveltä2

isojärveltä7

isojärveltä12

isojärveltä14

isojärveltä9

isojärveltä1

isojärveltä5

Olen vähän unohtanut kaikenlaista. Nyt yritän, muistaa, hengittää, olla kiitollinen. On niin paljon kaunista ja hyvää!

Joinakin hetkinä

Kun haen illalla pihalta salaattia, sytytän jo rappuun valon. Samettikukkien hehku on hämärässä melkein liian kirkas, lehmus on vasta alkamassa. Taisin vähän ihastua välimerellisiin ruoka-aineksiin, ja aika paljon sinivalkoiseen tunisialaiseen vatiin.

lehmuskukkii

tuntematonruusu

samettikukat

välimerensalaatti

Lisää lomaa ja lomanjälkeisiä

Uskomatonta, miten selkeää kaikki onkaan. Tai suhteutettuna ainakin. Ei kai ole mikään salaisuus, että on ollut välillä aika hankalaa. Viikon etäisyys kaikesta ja (melkein) kaikista teki ihmeitä. Vaikka en pyöritellyt asioita mielessäni aktiivisesti, syvemmällä jotain meni eteenpäin. Näin vahvoja unia, lepäsin, haastoin itseäni, sain voimaa ja nyt palaset loksahtelevat paikoilleen.

cefalu10

cefalu11

Matkalla olin rentoutuneempi ja enemmän peloissani kuin aikoihin. Pelko oli konkreettista, lähes käsin kosketeltavaa (pelkään, että tuolta kulman takaa tulee auto liian kovaa, kolaroimme ja ajaudumme satoja metrejä jyrkkää rinnettä alas; pelkään, että joudumme lentokoneonnettomuuteen, enkä näe enää rakkaitani enkä saa enää mahdollisuuksia), ja siten ikään kuin helpompaa käsitellä. Ja mikä tärkeintä, selvisin!

Manasin itsestäni esille sitä kuuluisaa supisuomalaista sisua, jonka avulla mennään läpi vaikka harmaan kiven. Löytyi tai ei, joku vahvuus sisällä oli, kun tässä istun ja elän ja olen. Jos selvisin noista peloista, jotka lähes salpasivat hengen, ja katsoin silti ikkunasta alas ja kaukaisuuteen, miksi en selviäisi muustakin?

cefalu9

cefalu16

Onnelinen olen ollut kun tämän ihanan naisen kanssa olen saanut elää ja matkustaa!

Olen pitänyt itseäni laiskana ja saamattomana. Nyt olen alkanut ymmärtää, ettei kyse ole ollut haluttomuudesta vaan pelosta. Olen pelännyt etten onnistu, etten osaa, että nolaan itseni tai että olen vaivoiksi. Mitä tahansa voi mennä pieleen, entä jos sattuu sitä tai käy tätä.

Mutta sellaista elämä on. Nauroinkin mielessäni erään ystävän kanssa keskustellessa, miten hyvin osaan antaa neuvoja ja kuinka huonosti noudattaa niitä itse. Vinkkini ongelmaansa kun oli yksinkertainen riskei on otettava. Niin.

cefalu8

cefalu14

cefalu12

cefalu13

Täällä, Dianan temppelissä, jonne en edes uskonut jaksavani kiivetä, oli vahva tunne.

cefalu15

Kesää, lomaa, vettä ja vuoria

Jos työtön voi käydä töissä, voi työtön myös lomailla. Kahden kuukauden työkokeilu loppui juhannukseen, josta alkoi loma, joka loppui eilen. Palasin tavalliseen työttömän arkeen, joka toki omalla tavallaan on myös lomailua, ja onhan sitä myös lomalla, kun syksyllä alkavat sosionomi-opinnot (jee!), mutta menee jo vähän filosofoinniksi tämä.

Juhannusaattona lähdin matkaan, ja vietin ensimmäiset 10 päivää Virtasalmella mökkeillen. Sieltä jatkettiin Pyhäjärvelle kolmeksi yöksi (yksi ystävällä, kaksi mökillä), ja pitkäksi viikonlopuksi Ylivieskaan häitä juhlimaan. Kotona pyörähdin aika tarkalleen puolitoista vuorokautta, ja sitten matkasin Helsingin kautta Cefalùun Sisiliaan viikoksi. Eilen palasin kotiin Tampereelle saakka. Nyt voisin olla suunnittelematta mitään pienen hetken, tai jos nyt ainakin pari viikkoa.

Arkeen palaaminen tuntuu hyvältä, ja niin tuntui myös matkustelu, ihmiset, oleminen ja kaikki! Asiat tuntuvat päässä selkeämmiltä, kokonaisuudet hahmottuvat ja tuntuu tasapainoisemmalta. Kirjoittaminen kuitenkin vielä hakee vähän muotoaan, kuten aina tauon jälkeen. Tässä siis kuvia sanojen edestä.

juhannussade

Juhannussade

juhannussaappaat

Lampaat. kanat, kukko ja kumpparit

juhannusvesi

Virmas

juhannuskana

pyhiksellä2

pyhiksellä

Pyhäjärven pällistelijä

cefalu3

Välimeri

cefalu5

Vanhaa kaupunkia ja La Rocca aallonmurtajalta

cefalu6

Vanhaa kaupunkia La Roccan huipulta 275 metristä

cefalu7

cefalu4

cefalu2

”Hana” 1500-luvun kylpyläntapaisessa

cefalu1