Keskeneräistä

Kaikenlaista hoopoutta se flunssa teettääkin! Esittelin edellisessä tekstissä valmiin mukin, jonka olin maalannut lasitteilla ja kerroin, miten hankalaa oli nähdä mielessään valmis teos, kun lasitteiden värit muuttuvat poltossa niin kovin. Illalla tajusin, että niin, asiaa ehkä voisi valaista myös kuva mukista ennen polttoa, tekovaihekin kun tuli ikuistettua. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanovat!

mukiennen1

mukiennen2

mukiennen4

mukiennen3

Valmista!

Aloitin keskiviikkona työkokeilun, ja varsin epätunnollisena työntekijänä sairastuin heti alkuunsa (tosin vasta sunnuntai-iltana ensin viikonlopusta nautittuani). Kotona lojumisesta on kuitenkin ollut se hyöty, että sain viimein valmiiksi ne en-edes-muista-milloin-kauan-sitten aloitetut Waldo-sukat, ja vieläpä kuvatuksikin. Samalla tulee esitellyksi Pentikin tehtaalla askaroidut esineet: lasitteilla maalattu muki ja savesta muotoiltu suitsuketeline.

Tuo lasitteiden kanssa touhuaminen oli kyllä jännää. Olin niiden kanssa tekemisissä ensimmäistä kertaa, ja sen kyllä varmaan huomaakin. Lasitteet ovat ihan eri värisiä ennen polttoa, enkä oikein osannut nähdä maalausvaiheessa millainen lopputuloksesta tulisi. Ihan tuosta mukista kuitenkin juoda voi, että sinänsä koen onnistuneeni!

veensukat2

veensukat3

muki2

muki1

muki3

suitsuketeline

veensukatjamuki

Sitten voisikin jatkaa True Bloodin parissa. Onhan se kauhea ohjelma, mutta en ole oikein muutakaan keksinyt. Sairastan niin harvoin, etten muistanutkaan, miten ärsyttävää tämä on. Yritän levätä, joten tuijotan ruutua kun en muutakaan jaksa, mutta se väsyttää ja rasittaa omalla tavallaan. Olenkin miettinyt paljon lepoa ja ylipäätään asioita, joista saa voimaa, ehkä niistä tulee jokin kokonaisuus joskus, kun päätäni ei täytä järkevien ajatuskokonaisuuksien sijaan räkä. Ihan tässä positiivisella mielellä kuitenkin ollaan, eipä näillä taudeilla ole tapana ollut ikuisuuksia kestää (koputan puuta).

Kevättä rinnuksilla

(Pariin viikkoon en ole edes avannut koko Bloggeria, ja nytkö tänne pitäisi sitten keksiä jotain järkevää sanottavaa. Huh.)

Olen heilunut paikasta toiseen kuin mikäkin heinämies, ja pääsiäisen jälkeinen aika onkin kulunut lähinnä nukkuessa, lojuessa ja nukkuessa. Eilen heräsin horroksesta ja olenkin ollut mitä mainioimmalla mielellä. Aurinko paistaa, linnut laulavat (vielä kun tietäisi mitkä linnut), kukat kukkivat (vielä kun tietäisi mitkä kukat) ja elo on kaikin puolin jees, että mikäs tässä!

Osallistuin Facebookin arkihaasteeseen, summatkoon ne kuvat viime aikojen menot.

Kotopuolessa pääsiäislomilla auttelin serkkupoikaa (taas) remonttihommissa. Nuhjuinen, nokinen ja aikalailla epämääräinen pannuhuone/vessa/kodinhoitohuone on nykyään kuin mistäkin sisustuslehdestä!

Pelkästään puulla lämpiävässä huushollissa vieraillessa ei käsien nokeentumiseltakaan voine välttyä, vaan mukavahan se on välillä tulenkin kanssa puljata.

Vuohenpäällä perusarkeen kuuluu istuksia kodin rappusilla auringosta nauttien ja pyykkien kuivamista katsellen.

Eräs ehtoo kylään saapui miekkonen muassaan neljä kappaletta parkittuja pässin kiveksiä.

Aamupuuro on arkistakin arkisempi, tällä kertaa neljän viljan hiutaleita höystettynä mustikoilla ja tyrneillä, psylliumilla, hamppuproteiinijauheella ja pellavansiemenöljyllä.


Laidunkausi avattu! Olen muutamana päivänä nauttinut pihan antimista, ja ikkunalaudan lapsosetkin ovat jo sen verran suuria, että olen uskaltanut niitä vähän maistella. Miten ihanaa ja virkistävää syödä tuoretta ruokaa talven jälkeen, ah auvoa!

Nyt painun sinne minne kuulunkin, eli keittiöön, päiväseltään pitäisi kestiä entistä asuintoveria ja illalla saapuvat vierailulle vanhat koulukaverit. On hyvvää!

Aikaansaamista

Tänään on ollut vähän sellainen päivä, että kun lähden keittiöstä hakemaan vessapaperia, palaan takaisin puolen tunnin päästä pyykit järjestäneenä ja kirppiskamat pakanneena, tietysti ilman sitä paperia. Tai kun lasken neulomuksen käsistäni, jotta menisin syömään, avaankin työkkärin sivut, päivitän ansioluetteloni ja haen työpaikkaa. (Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että tuo työpaikan hakeminen vaihtui aika pian tähän blogin päivittämiseen, mutta kovasti aion vielä hakemuksenkin tässä lähettää.)

Minulla on melko usein tällaisia päiviä, että aloitan asian A, mutta päädynkin asian B kautta C:hen ja D:hen ja niin edelleen, kunnes olen jo autuaasti unohtanut alkuperäisen tehtäväni ja sen sijaan suorittanut muutaman muun puuhan. Niin tai näin, aikaan tulee saatua kuitenkin aina jotain, eiköhän sekin ole ihan hyvä.

Osaltaan touho päivä on tainnut olla aiempien tapahtumien syytä. Aamupäivä alkoi joogaten Room for You -studiolla ja sen jälkeen nautin hyvästä seurasta ja herkuista Vohvelikahvilassa, pää pehmeänä ja ilmavana (mutta sellaisella hyvällä tavalla).

Kuvissa näkyvät uuden kodin seinät, lopullisessa värityksessään, jippii! Vielä pitäisi käydä siivoamassa remonttiroskat pois ja naputtelemassa listat ja verhotanko paikoilleen, sitten voikin ryhtyä pikku hiljaa pakkailemaan. Hauskaa aloittaa taas uusi elämänvaihe, innolla odotan tulevia käänteitä! Jospa tämä pöhkö pääkin tästä hiljalleen pääsisi arkeen kiinni.

(Ja nyt rupean päivityslakkoon kunnes on jotain järkevää sanottavaa. Voipi mennä tovi.)

Suvantovaiheessa

Olen ollut viime päivät jokseenkin pysähtyneessä tilassa monen asian suhteen.

Pakkaset veivät mennessään innostuksen villapökien loppuunsaattamiseen, sukkien eteneminen tyrehtyi oletettua haastavampiin tiimalasikantapäihin ja lukemispuolella olen jumahtanut erääseen Martin Beck -romaaniin, jota en saa luetuksi, mutten halua jättää keskenkään.

Musiikkiosastolla soi edelleen Phil Collins (tosin kaverikseen se on saanut uutuuden vuodelta 1969: Portobello Explosion – We Can Fly) ja tv-viihteenä on jatkanut Roswell. Ruokapuoli on ollut hyvinkin kuhan-nyt-jotain-että-hengissä-pysyy -osastoa.

Syy tähän kaikkeen on ymmärrettävä: remontti. Vaikka tuollainen pikku pintaremppa ei järin raskasta olekaan, vie se voimat kuitenkin sen verran hyvin, ettei ihmeisiin enää iltaisin kykene. Tällä viikolla torstai on ollut ainoa päivä kun en tulevassa kodossani ole käynyt jotain puuhailemassa, ja pian pitäisi mennä taas (tosin tällä kertaa vetämään vihoviimeinen maalikerros, hip ja hurraa!).

Hieman alkupisteen jälkeen: nuhjuinen, epämääräisesti värjääntynyt ja yksinkertaisesti ruma tapetti, vähän on jo tutkittu, mitä alta löytyy.
Tapettikerrosten alta paljastui huokolevyseinä, voi huoh.
Pohjamaalia meni useahko litra.
Armas toveri K saa avustaan palkinnoksi löylyt Rajaportilla ja aterian Pulterissa, noinkohan tuosta tulee jokakeskiviikkoinen perinne…

Mutta kuten sanottua, remontti on jo kovasti loppusuoralla, joten pian on taas aikaa ja energiaa keskittyä muihinkin juttuihin. Ainakin tehtävänä olisi (keskeneräisten lisäksi) yksi viljelysuunnitelma, jota pääsen myös ensi kesänä toteuttamaan. Hip ja hurraa sillekin!

Lamaleipiä, lankaostoksia ja löytöjä

Ystävä tuli yökylään, ja iltapalaksi suunnittelin lämpimät voileivät. Tehdessä tajusin, ettei päälyksiä ollut nimeksikään, ja ruoka toi mieleen lapsuutemme lama-ajan.

(VUODEN 2014) LAMALEIVÄT

– tarjousruisleipää
– rikkailta päiviltä jääneitä säilykkeitä (marinoituja valkosipuleita ja oliiveja – mitään tuoretta ei tietystikään ole varaa ostaa näin sydäntalvella)
– tomaattisosetta (kaupan merkin tuubista)
– kuivettunut juuston jämä (elitisti kun olen käytin kuitenkin luomu-mozzarellaa)
– mustapippuria ja meiramia
– paista grillivastuksen alla kunnes juusto on sulanut

Leipiä rouskutellessa oli hyvä muistella eläkeläistyyliin niitä vanhoja (ei niin) hyviä aikoja, kun pizzaa sai vain juhlapäivinä ja silloinkin korkeintaan kahdella täytteellä, limpparia juotiin vain lauantaisin saunan jälkeen (yksi 0,33 litran pullollinen) ja tarjousbroilerinkoipien perässä saatettiin matkata vähän kauemmaskin.

Ystävän yökyläily johtui muuten aiemmin mainitusta konserttiin kurkistuksesta. Oli De Meyn pöydän taputtelua, Reichin kuuloelimiä hierovaa kilkatusta ja meditatiivista soitantaa sekä musiikkia West Side Storysta – jännittävää, valloittavaa, elämyksellistä, innostavaa! Pitää mennä toistekin, viiden euron lipulle sai hyvinkin vastinetta.

Konsertin jälkeen matkattiin kämppiksen kanssa Lielahteen Lankamaailmaan. Ostoslistalla luki 3 ½ sukkapuikot ja harmaata sukkalankaa. Jossain vaiheessa korissani olivatkin vain nämä ja olin jo suuntimassa kassalle. Sitten tapahtui jotain, ja pussiini tuli pakatuksi hieman useampi kerä.

Olen näemmä kamalan huono vastustamaan hieman erikoisemmista kuiduista valmistettuja lankoja, eivätkä nuo nyt niin kalliita edes olleet (punertavissa on villan lisäksi 30% nokkosta ja tumman violeteissa puolet soijaa). Sitä vain en tiedä, että mihinkä meinaan langat lykätä. Vähän jäin vielä pohtimaan tuota nokkoslangan vaalean roosaa sävyä (kyllä vain!), mutta katsotaan nyt jos saisin itseni hetken pidettyä poissa lankalaarien äärestä.

Mutta jos useampana päivänä käy ostoksilla, eihän niiden loppusummia lasketa yhteen? Esimerkiksi: tokihan kaksi viiden kympin ostosta on varsin eri asia kuin yksi satasen, eikö vaan?

Ostoksista tuli vielä mieleen eräs juttu:

Olen jo hetken haaveillut Tamara Aladinin Merja 5200 -lautasista (oletan noiden olevan niitä ellei samasta kuviosta ole tehty jotain halpiskopiota), ja nyt satuin löytämään niitä lähikirpparilta varsin kelpoon hintaan! Vaikka olen viime aikoina saanut mielihyvää lähinnä ostamattomuudesta, kyllä tavaran hankkiminenkin joskus iloa tuo.

Nyt takaisin kutimien ääreen, seilorisukka etenee kuten myös lompsanlämmitin!

Kultturelli-Elli tanssii

Oho, onpas tulossa viikonloppu.

Kuva täältä

Huomenna menen aamuni iloksi Tampere-talolle Kurkistamaan konserttiin ja illalla tanssin Bollywood-tyyliin.

Lauantaina olisi tarkoitus suunnata kohti Yo-taloa, UNTS UNTS UNTS sanoo Illuminightin äänimaailma ja TÖMPS TÖMPS TÖMPS jalkani.

Sunnuntaipäivä hujahtaa Nia-tanssin merkeissä ja iltasella täyttelen kupuani Vastavirralla vegaani-illallisella.

Jossain välissä tapaan myös tulevan asuinkumppanini (toinen on jo ennalta tuttu) ja käyn Lankamaailmassa pyörimässä (apua).

Jee kivaa!

Kuva täältä

Näin hienolla aasinsillalla päästään sitten siihen, mikä ei ole jee kivaa ja ne ovat ne himputin villapökät. Takakappaleet ovat valmiit ja olen varsin pessimistinen lopputuloksen suhteen. Ajattelin kuitenkin, että teen valmiiksi ja puran vasta sitten. Fiksua, eikö?

Tympäännys ajoi minut kuitenkin eilen pyöröneuleen pariin, ja aloitin villasukat. Se on jee kivaa!

Toivon, että seilori-henkisyys katoaa varren mittaan (vähän turhan asiallisen näköiset noista muuten tulee tulevaa omistajaansa ajatellen). Tuo pintaneule on mukavaa ja yksinkertaista, piirros on jopa minun mielestäni helppotajuinen (vaikka eilen pitikin tovi miettiä luetaanko ohjetta oikealta vasemmalle vai toisin päin – aina ei järki leikkaa ihan heti ensimmäisellä kerralla). Suosittelen, pienellä vaivalla vähän kiinnostavampi tulos kuin pelkkä joustin.

Langat 7 veljestä, ohjeena Novitan pintaneulesukat.

Lauantaita ja lapanen

Lauantait ovat tässä taloudessa olleet varsin hulinaisia pari viikkoa. Viime viikon lauantaina kutsuin Mrrrttakerhon koolle, teemanamme aarrekartta. Olen haaveillut aarrekartta-kerrasta jo kerhon alkuajoista saakka, ja nyt viimein sain asian käytännön tasolle asti. Kaikki eivät olleet ideasta aluksi kovin innostuneita, mutta upeita kollaaseja saimme aikaan.

Tuossa tämänkertainen aikaansaannokseni. (Muista teksteistä saanee selvän, alaoikealla Wagner sanoo ”Älä oikuttele nainen!”) Jännittävää, miten erilaisia teemoja karttoihin tulee joka kerta, viimeksi olin tehnyt kartan noin kuukausi aiemmin, ja se näytti jokseenkin toisenlaiselta.

Olen tehnyt ensimmäisen karttani joskus 15-vuotiaana, harmillisesti se ei taida olla enää tallessa. Sen jälkeen karttoja on tullut väsäiltyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Hauskaa, innostavaa ja voimia antavaa puuhaa! Neljän tunnin leikkaa-liimaa-ilta meni hujauksessa, kun kaikki uppoutuivat työhönsä. Ohjeita aarrekartan tekemiseen on vaikka kuinka, mutta me teimme Mrrrttiksen toimintaperiaatteen mukaisesti työt hyvin vapaalla otteella.

Ohjeistin leikkaamaan lehdistä talteen kaikki syystä tai toisesta puhuttelevat kuvat ja tekstit, sen kummemmin pohtimatta. (Tarjolla oli myös kyniä, vesivärit ja siveltimiä sellaista välineistöä kaipaaville Mrrrtoille.) Kun silppua oli sopivantuntuinen pino, ryhdyttiin sitä perkaamaan ajatuksen kanssa ja valittiin lopulliseen työhön tulevat, kaikista osuvimmat palaset.

Lopputulos voi olla myös vaikka sen hetken tunnelmakartta tai voimataulu tai ihan vaan kiva kollaasi, jos unelmien ajattelu tuntuu vaikealta tai niitä ei jostain syystä haluta jakaa oman pään ulkopuolelle.

Eilen sitten kodissamme piipahti porukkaa kirppariostoksilla. Kämppis houkutteli minut vuokraamaan kirppispöydän, ja koska hinnoittelu on niin tympeää, päätettiin pitää ystäville esikarsintamielessä kotikirppis. Ja tietysti tarjolla piti olla lumppujen lisäksi muutakin, joten kanssa-asukki teki herkkubravuuriaan sienipiirakkaa ja minä kokeilin siipiäni raparperipiirakan kanssa. Hyviä olivat! Raparperipiirakan ohje Hellapoliisilta, oma pienennetty versioni alla.

RAPARPERIPIIRAKKA

2 munaa
n. 2 dl sokeria
50 g voita
n. 1 dl maitoa (käytettiin soija-)
n. 2 ½ dl vehnäjauhoja
1,25 tl leivinjauhetta

pinnalle n. 3 dl raparperin paloja ja ripaus sokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 2. Lisää kuivat aineet (sekoita ensin keskenään jos jaksat). 3. Lisää sula voi sekä maito ja sekoita. 4. Laita vuokaan ja ripottele pinnalle lähes sulat raparperin palat ja sopivasti sokeria. 5. Paista +225 asteessa n. 20 minuuttia. (Pidin kiertoilmalla 200 asteessa lähemmäs puoli tuntia. Tikku kertoo, kun on valmista!)

Olin vähän huolissani haittaako raparperin palojen runsas kosteus, vaan ei, mehevöitti piirakkaa oikein mainiosti. Vaniljavaahdon kera piirakka maistui varsin kesäiseltä.

Huh hulinata, vaan kivaahan se on kun tapahtuu. Nyt kuitenkin keskityn vain puikkojen kilistelyyn, sillä sain keskiviikkona lapastilauksen. Viime talvena askartelemani huivi kun kuulemma oli lapaskavereita vailla.

Melkein puolet jo takana!

Pääasioita

Joulu oli ja meni, ja katse on jo kovin tulevassa vuodessa. Ennen suurempia suunnitelmia ja lupauksia täytyy kuitenkin juhlia, ja tänä vuonna tarkoituksena on viettää vuodenvaihdetta ystävän luona. Näissä kemuissa pukukoodina on tilaisuuden arvokkuuteen sopiva päähine.

Vastoin tapojani ensimmäinen ajatukseni ei ollutkaan kääks, vaan pikemminkin jes, sillä näyttäydyin kaksissa pikkujouluissa jonkinmoisessa pääkoristeessa.

Ensimmäisiin olin virittänyt päähäni kaulakorun

ja toisiin rintakorun.

Erään Facebook-ryhmän kautta sain käsiini kassillisen kampetta, joista olisi tarkoitus saada aikaan… hmm, jotakin. (Niin että jos joku sattui kuulemaan, kun sanoin olevani menossa hakemaan kukkapussia Härmälästä, kyse oli varsin viattomasta ja laillisesta toimesta.)

Huomenna odottavatkin kuumaliimapistooliostokset. Vähän kyllä jännittää, että mitähän tästä(kin) nyt sitten oikein tulee.

Itarista itarin

Kun tuossa edellä mainittiin yrityksistäni olla tarkan markan nainen, niin voisihan sitä valaista myös esimerkin avulla.

(Ehkä saatoin mennä tässä jo vähän liian pitkälle, vaikka myönnettäköön, ettei alla kuvattuun sattumukseen niinkään välttämättä vaikuttanut penninvenyttäminen, vaan ennemminkin nyt-heti-valmiiksi-tämä -asenteeni, joka pakottaa usein käyttämään vain nyt-heti -saatavilla olevia materiaaleja.)

JOULUKULUISSA PIHISTELYÄ TILLIN TAPAAN 
(eli näin paketoit postilähetyksen)

Varoituksen sana: saattaa järkyttää herkimpiä lukijoitani.

Tee kaikki lahjat itse, tietysti. Näin säästät selvää rahaa. Lopputuloksen epämääräisyyden voi aina kuitata tokaisten ”onpahan ainaki ite tehyn näkönen!”

Avaa aina saamasi paketit varovasti ja säästä kääreet. Parissa vuodessa saa kerrytettyä jo aika mainion kokoelman kierrätyslahjapapereita, josta valita kullekin saajalle sopiva kuosi.

(Muista, että pienet rutut, nirhaumat ja väärät nimet vois helposti peittää leikkaamalla ja liimaamalla päälle toisesta paperista palan! Tähän tarkoitukseen myös pienemmät käytettyjen lahjapapereiden palaset kannattaa säästää.)

Varsinkin jos sisällä on jotain kosteusherkkää, voi lahjan pakata muutamaan kertaan käytettyyn leipäpussiin. Myös hedelmäpussit käyvät, joskin ovat herkempiä rikkoutumaan.

Päällykseksi käy hyvin esimerkiksi paperinen hedelmäpussi, mutta myös niitatun lehden aukeamat. Tolkun ihminen ei tietenkään tilaa mitään lehtiä, mutta aika usein kuuluu kuitenkin ammattiliittoon. Sen lehdyköistä kääräisee paketille hienot kuoret! (Sanomalehtikin käy, mutta sopinee paremmin arkisempiin lähetyksiin.)

 

Kuorta taitellessa sopivaksi voi samalla harjoitella paketointia!

Maalarinteipistä muotoilee oivan pakettikortin.

Nyt paketti on melkein valmiina lähtöön, ja on aika kaivaa kuvetta, sillä postilähetyshän se maksaa – ellei ole yhtä säästäväinen kuin minä!

Parhaimmassa tapauksessa (kuten minulle pääsi käymään) saattaa nimittäin löytää vielä jostain jemmasta kertaalleen käytettyjä, mutta leimaamattomia postimerkkejä!

Saitaa joulua! Eikun…