Oho, huhtikuu & Sata syytä olla onnellinen, nro 3

Minnehän lie tuo maaliskuu katosi. Teinköhän mitään? Vai teinkö liikaakin?

Ainakin join tsiljoona kuppia teetä ja siinä sivussa kotiuduin Vuohenpäälle. Join myös suhteessa aikaisempaan melko paljon rommia, kuivatin pyykkejä ulkona, lenkkeilin, ihailin ja hämmästelin valoa ja varjoja, olin kummipoikani lapsenvahtina, suunnittelin ja iloitsin. Niin ja eräs pipokin valmistui.
Tänään voisin stressata tästä ja tuosta ja pyykinpesukoneista 400 kilometrin päässä, mutta enpä suostu, vaan keskityn ihailemaan ikkunalaudan lapsosia. 
SATA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN, NRO 3: Kasvu
Mainokset

Villiintymistä

Pariin viime viikkoon on kuulunut vauhtia, vilskettä ja vilinää. Jatkuvasti lisääntyvä auringonvalo aktivoi, ja uuden kodinkin vaikutusta lienee se, että harvemmin tekee mieli vain lojua. Olen puuhastellut myös toisaalla, kuten kuvakavalkadista huomaamme. Hyviä päiviä!

Toissa viikonloppuna olin serkkupojan luona juhlissa, joiden yksi ohjelmanumero oli oman syrjäytyjän rakentaminen.

Innostuneita rakentajia ja hämmentyneitä koiria riitti ja ilta meni paljussa istuessa lumisateesta ja seurasta nauttien. On se vaan onni, että on sellaisia sukulaisia, joilla on parhaimmat kemut!

Mrrrttis kokoontui lauantaina ensi kertaa Vuohenpäälle ja tällä kertaa aiheena oli oman ex libriksen värkkäys. Vaihtoehtoisia tekotapoja oli useita, minä valitsin perinteisen kaiverra ja paina -tekniikan.

En ole ihan täysin tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta kyllä tuo asiansa ajaa. Yllättävän kivaa hommaa, näpräys-luonteestaan huolimatta!

Eräs ehtoo ähräsin iltapuhteena parit purkit, yhden jopa ihan valmiiksi saakka ja kaksi vaiheeseen.

Eilen uunista ulos pullahtivat ensimmäiset ruisleipäni! Hyviä tuli, uskallan koettaa uudemmankin kerran.

Puikoilla kilisee taas superhelppo syyspipo, tällä kertaa 90 silmukalla ja 3 ½ pyöröpuikolla. Kuvio näyttää ainakin minusta kivemmalta kuin edellisessä versiossa ja muutenkin alkukankeudesta päästyäni pipo on edennyt vauhdikkaasti.

Semmoista kevätvilliä täällä! Vaan saapa sitä jo ollakin, ainakin sitä mieltä ovat alle viikon vanhat kylvökset keittiön ikkunalla, joista jotkut jo lähentelevät parin sentin pituutta. Ihanaa seurata pikkuisten kasvua ja kevään etenemistä!

Kevätpipo ja kaverit

Valmista tuli! (Superhelppo syyspipo muotoutui minun puikoillani keskivaikeaksi kevätpipoksi.)

Todistetusti huoneeseeni paistaa nykyään myös aurinko! Pienen, ohikiitävän hetken ajan vain, mutta paistaapa kuitenkin!

Pipo (aiempia vaiheita täällä) valmistui jo viikko sitten, mutta ehti kuvattavaksi vasta nyt. Vähän liian suurihan tuosta tuli, kun langan vaihdosta johtuen alkuperäisen ohjeen kerrosmäärät eivät enää päteneet ja aloitin kavennukset turhan myöhään. Yritän ottaa asian kuitenkin positiivisen kautta ja lohduttautua sillä, että nyt omistan pääasian, jonka alle mahtuu myös nuttura (hankalasti, mutta mahtuu).

Edellisessä tekstissä tein matkaa kotopuoleen. Reissu oli tunnerikas ja onnistunut, ja joulun tapaan varsin epäperinteikäs. Nyt olen ollut jo pari päivää takaisin kotona ja huomannut olevani varsin kiireinen. Siksipä löpinät sikseen, sekalainen kokoelma kuvia kertokoon oman tarinansa. (Alkaa tuo kamera pikku hiljaa tulla tutuksi, tipunaskel kerrallaan.)

Hoosianna + viihdettä

Nerolla leimahti

Niinhän siinä sitten kävi, että superhelppo syyspipo alkoi näyttää silmissäni päivä päivältä ikävämmältä turhan suurine lankalenkkeineen ja siitä johtuvine löysyyksineen. Aloin siis kallistua purkamisen kannalle. Edessä oli vain eräs mutta: inhoan töiden aloittamista. Luominen on ihan mukavaa, siinähän se menee, mutta se laskeminen! Voi herramunjee, että se tympii. (Siksi niitä villapaitojakaan ei tässä blogissa tulla varmasti vielä hetkeen näkemään.) Jokin ratkaisu oli siis keksittävä, mutta kun internetin laiskanpulskea haravointi ei tuottanut tulosta, oli tartuttava härkää sarvista ja otettava loikka tuntemattomaan (ja muita sopivia kliseitä).

En luottanut ideaani alkuunkaan, mutta jestas sentään, sehän toimi!

(Niin vähän uskoin yritykseeni, etten kuvannut alkuperäistä tointa, nämä otokset ovat siis myöhemmin lavastetusta tilanteesta.)

En taatusti ole maailman ensimmäinen ihminen, joka tämän idean on saanut, mutta ei se intoani himmennä. Koen olevani suorastaan nero! (Ja ennen kaikkea myös vaatimaton.)

Minun oli tarvis purkaa työ vain tuon keltaisen osion alkuun, joten poimin pyöröpuikolle sopivasta kohtaa kerroksen verran silmukoita ja purin tavalliseen tapaan. Ihan kaikki silmukat eivät olleet samalta kerrokselta, mutta tarvittavan verran jaksoin purkaa silmukka kerrallaankin. Silmukat tulivat puikolle jopa oikein päin, mikä on asia, joka tuppaa olemaan sukkia tehdessä täysin mahdotonta. Miten loistavaa! Hämmästykseni oli melkoinen, kun tajusin, että hittolainen, onnistuin!

Kahvillan keskiviikkoisen viihdevisan (jonka joukkueemme muuten voitti, sekin vielä!) ohessa neuloin purkamani verran ja vähän päällekin, ja olen pipoon nyt paaaljon tyytyväisempi. Varsinainen onnistumisten keskiviikko tämä juuri päättynyt päivä!

Kilikili

Kilkatikalkati kuuluu kodissani. Ei täällä perjantaipussi kuitenkaan kilise, vaan puikot ja koukut! (Tai no, ei koukku nyt varsinaisesti kilise.) Käsityörintamalla on ollut hiirenhiljaista joulun jälkeen, kunnes eilen iski suunnaton neulomisen himo. Kyllä, näköjään neulomista voi himoita.

Ja kun se superhelppo syyspipo tuli täälläkin mainittua, tartuin tuumasta toimeen. Koska minun on näemmä mahdotonta tehdä mitään helposti, piti tähänkin keksiä kaikenlaista kommervenkkiä. Ei nimittäin tullut kuulonkaan, että olisin käynyt ostamassa tarkoitukseen sopivat langat, vaan ohje oli muokattava olemassa oleviin. Punomo auttoi tässä kovin, ilman sitä aivan liian lyhyiden yöunien jähmettämä aivoparkani tuskin olisi tehtävästä suoriutunut. (En kuitenkaan muistanut silmukoiden lisäksi laskea lisää kerroksia, vaan meneehän se sovitellenkin.)

Olen tehnyt pipoa siis 72 silmukan sijaan 96:lla, lankoina Novitan Florica ja entisestä koulusta ostettu suomenlampaan villalanka. Eikös olekin ihana yhdistelmä!

Florica on kaksinkertaisenakin vähän ohuempi kuin tuo valkoinen, ja oli tarkoitus vaihtaa sopivassa kohdassa puikot isompiin (aloitin nelosen sukkapuikoilla), mutta muistin tämän aikeen siinä vaiheessa kun sopiva kohta oli jo sopivan kaukana takanapäin. Sovitusta varten vaihdoin sukkapuikot pyöröön, ja nyt pohdin miksen tehnyt niin jo aiemmin (no siksi kun ohjeessa käskettiin). Voisihan sitä sitten kavennuksia varten vaihtaa sukkapuikkoihin. Vai?

Norjalaisia villapaitoja saavat puikkoni vielä hetken odottaa, sen verran hanurista tuo kahdenkin langan kanssa keplottelu oli. Vähän pohdin jo purkamistakin, kun lankalenkit ovat suhteettoman suuria ja pipo vaikuttaa päähäni himpun verran liian pieneltä, vaan njäh. Menee se jollekin.

Eilen ystävä kääntyi Mrrrtta-tovereidensa puoleen ja pyysi apua nuhjaantuneen työtuolinsa ilmeen kohentamiseen. Innostuin välittömästi, ja siksipä se koukkuun tarttuminen. 

Semmoiselta näyttää alku. Saas nähdä, mitä tuosta tulee kun lisäilen aivan summanmutikassa silmukoita ja käpristelyltä on vaikea välttyä, mutta tuskinpa se tuolia onnistuu rumentamaankaan.

Tämmöistä tähän perjantaihin. Illalla sitten olisi vuorossa taas yksi eka kerta, nimittäin Bollywood-tanssikurssin ensimmäinen tunti. Melkein jännittää!

Varmasti tuttu asetelma kaikille käsityöihmisille…

Marttakerho!:ilua

Eilen oli taas aika pienen Marttakerhomme kokoontumisen. Tällä kertaa paikalla oli lähes ennätysmäärä osallistujia, kokonaista neljä henkilöä! Ilolla toivotimme joukkoomme myös uuden jäsenen.

Hieman ennen kerholaisten saapumista sain ahkeroitua loppuun jo ties kuinka kauan päättelyä vaille valmiina olleen tuubihuivin. Vaikka vähän virheitä työhön pääsi lipsahtamaan, olen tyytyväinen tulokseen (ja hiukkasen harmissani siitä, että se oli tilaustyö).

Lankana petroolin värinen 7 veljestä kaksinkertaisena, puikot taisivat olla vitosen pyöröt ja ohjeen nappasin täältä. En ollut ennen neulonut patenttia, se oli mukava ja helppo uusi tuttavuus (tosin pudonneiden silmukoiden metsästystä en oppinut/jaksanut silloin asiaa sen kummemmin rueta pohtimaan, työhön jäi siis pari reikää). Silmukoita oli 31. Pituutta en mitannut, mutta lankaa meni n. 450g.

Vähän kapeampi huivi olisi voinut olla, mutta tulipahan lämmin!

Alla uusimman kerholaisen taidonnäyte. Lanka oli sievää hopeanharmaata, kuva ei tee laisinkaan tuolle pikku liinalle oikeutta.

Yksi jäsen innostui myöskin purkkiaskartelemaan, ja hienohan siitä tuli! Materiaaleina tuossa on Historia-lehti, joka tuntuikin olevan tarkoitukseen sopivaa, ainakin paperilaatunsa puolesta, sekä jostain joskus löytämäni pinssin kuva.

Eräs paikallaolija ahkeroi korjaamalla laukkuni (suutari kun on, niin useimmiten kaikki nahkaan liittyvät työt siunaantuvat hänelle) sekä viihdyttämällä meitä muita tietovisakysymyksillä.

Minä puolestani tein loppuun myssyn, jonka olin edellisiltana aloittanut. Lanka on aivan ihanaa lampaanvilla-hahtuvaa (ehkä, sellaista helposti vetämällä katkeavaa kuitenkin), jonka olen Kauppahallin ”lammaskaupasta” ostanut. Myssy ei ihan yllä korville eikä otsalle, vaan on enemmän sellainen takaraivon lämmitin. Ehkä joskus jatkan sitä reunasta, mutta näin lämpimillä säillä se menettelee noinkin. Söpöhän se on (mikä ei tosiaan tuosta kuvasta käy ilmi, plääh). Ohjeena, tai ehkä ennemminkin inspiraationa käytin tätä Käspaikasta löytyvää ohjetta.

Nyt työn alla on ensimmäinen palmikkoni!

Koska tuo eilen valmiiksi saatu pipo ei tosiaan korville asti yllä, ajattelin värkätä itselleni pannan kevätulkoiluja varten. Syksyllä niitä urakoin useammankin, kavereille ihan huvikseen vaan, mutta palmikkoon en silloin tullut tarttuneeksi. Muille palmikko-aloittelijoille tiedoksi hyvät ohjeet, jotka löytyvät mm. täältä.