Palapelin lumoissa

Tänään näin taideteoksen, jota vilkaisin hämmästellen, ihastellen siihen kulunutta työmäärää, ja jonka unohdin aika pian sen jälkeen. Teos oli hieman karttapalloa isompi lankapallo, umpinainen, ytimeensä asti langapätkistä rakennettu, pujoteltu, ommeltu, pyöritelty.

kristalliaurinko

Myöhemmin olin saunassa ja näin syy-yhteyksiä, elämän upean seitin, jossa kaiken kaaoksen keskellä on polku, lanka, jota seurata, joka johtaa aina seuraavaan ja seuraavaan. Elämä on palapelien kokoelma, täynnä paloja, joista lopulta löytyy aina jokin edelliseen sopiva.

Ymmärsin, miksi tatuointiluonnokseni lootuksenkukka on muuttunut munasarjamaiseksi lihasyöjäkasviksi, miksi kuulen sattumalta kehon muistista, miksi juuri nyt Instagram näyttää minulle sellaisiakin asioita kuin kohdun viisaus ja kuunkierron voima.

kuujavenus1kuujavenus2

Puhumme ystävän kanssa kehollisuudesta ja sen vaikutuksesta feminiinisyyteen ja naiskokemukseen ja seuraavana päivänä tanssin kolme tuntia, suurimman osan ajasta silmät kiinni, rytmejä ihmisen alkukodista. Saunassa puhdistan ja puhdistun, ja tajuan löytäneeni elämääni ne, joiden kanssa voin levätä. Voin antaa asioiden tulla ja toisten mennä, voin hypätä virtaan ja uskaltaa ja luottaa.

liekki

Alkuvuosi on ollut täynnä energiaa ja vahvoja unia. Olen ollut innostunut ja ideoita pulppuava, ja saanut aikaankin. Hyviä hetkiä nyt ja tuloillaan. Kiitollisuus on ollut vahva teema, ja irtipäästäminen ja syvän voiman etsiminen ja löytäminenkin. Yksinkertaisia ruokia (riisi + pinaatti + leipäjuusto/tofu = ♥), joogaa (Youtube ja YogaTx ♥), vertaistukiryhmä (AAL ♥), nauttimista pakkasen kauneudesta ja paljosta villasta. Niin ja kouluasioita, joihin en meinaa jaksaa keskittyä, vaikka edelleen innoissani olenkin. Mutta kun on innostunut niin monesta muustakin asiasta…

joogamatto

Naapuri lainasi ompelukonetta ja korjailujen lisäksi syntyi kassi joogamatolle haalistuneesta pöytäliinasta, vanhasta hameen vuorista ja kengännauhasta. Hihna uupuu vielä.

myssyjapöksyt

Joululahjoiksi tein kaksi myssyä (ohje) maailman ihanimmasta Dropsin Alpacasta, nyt sain valmiiksi kolmannen, ja lopuista langoista näyttäisi syntyvän jonkinlaiset pöksyt…

minäjakynttilä

Mainokset

Pitkiä pellavia!

Kerrankin muistan kirjoittaa aiheesta, josta olen edellisessä tekstissä puhunut. Olisi kyllä ollutkin ihme, jos nämä olisivat unohtuneet, sen verran ylpeä olen!

Aloitin viime syksynä työväenopistossa ompelukurssin, ja kaikenlaista sain lukuvuodessa aikaiseksi. Ennen pellavaan hurahtamistani tein tummanruskean trikootunikan kanssa samalla kaavalla punaisen vastaavan ja kaikenlaista pientä: kestonenäliinoja vanhasta tyynyliinasta, silmäsuojan huonosti nukkuvalle mielitietylle, pari pipoa, säärystimet ja ranteenlämmittimet vanhasta villapaidasta, verhon kämppikselle, pussimaisen lampunvarjostimen keittiön loisteputkivalaisimelle, korjaus- ja paikkaushommia.

Olen ompelukurssin ihanuudesta tainnut ennenkin vouhkata, mutta sanottakoon se vielä: nuo keskiviikon kolmituntiset ovat pelastaneet viikkoni tänä keväänä useamman kerran. Miten purkaakaan stressiä ja ahdistusta ja hankalaa oloa, kun saa rauhassa parin tunnin ajan, keskittyä tekemään tasan yhtä asiaa, ja se asia ei liity mihinkään tai muistuta mistään, vaan on ihan omansa, irrallinen elämän osanen. Aika usein olen pyöräillyt kurssille mutruhuulin ja kaikkea kiroten, ja lähtenyt kotiin keveästi hymyillen.

Nyt kurssi päättyi, ja jos hyvin käy, en pääse syksyllä jatkamaan, sillä hain opiskelemaan! Toisaalta, jos en pääse kouluun, voin jatkaa tätä harrastustani, joten joka tapauksessa hyvin käy. Tyystin en aio ompeluharrastusta hylätä, eiköhän sille myöhemmin taas tilaa löydy. Omaa ompelukonetta en ole ajatellut vielä hankkia, sillä iso osa tuon harrastuksen nautinnollisuutta on ollut nimenomaan sille varattu, tietty oma aika ja paikka.

Uuden taidon hankkimisen lisäksi on ollut mahtavaa oppia ymmärtämään vaatteen rakennetta ja sitä, miten monta eri työvaihetta yksinkertaiseltakin näyttävän pukineen valmistukseen kuuluu. Olen aina arvostanut käsityöntekijöitä, mutta mitä enemmän opin itse tekemään, sitä suuremmaksi arvostukseni kasvaa niitä kohtaan, jotka todella osaavat ja ymmärtävät kaavoja, kankaita, neuloja, lankoja, pyöriöiden istutuksia, kiertokaitaleita… Tähän mennessä olen lähinnä mennyt kysy-tee-kysy-tee -tekniikalla, ehkä parin lisäharjoitteluvuoden alkaisin viimein muistaa, miten päin ne neulat nyt kannattikaan laittaa ennen ompelua.

Mutta nyt, löpinät sikseen ja asiaan! Pääsette ihmettelemään, miten käy, kun kuvat on saatava hetinyt, eikä parin tunnin kämppisten kotiin odottelu tule kuuloonkaan.

pellavahame

Tämän hameen tein ex tempore viimeisellä ja toiseksi viimeisellä kerralla. Halusin aikuisemman(!) hameen, joka olisi mahdollisimman monikäyttöinen, ja siltähän tämä kovasti vaikuttaa. Kaava oli muistaakseni jostain Burdasta, mutta lähtötilanne oli peruskellohame. Muokkasin kaavaa kuitenkin täyskellosta huomattavasti pienempään, vetoketjun tilalle laitoin kuminauhan erilliseen kaitaleeseen ja helmastakin tuli epäsymmetrinen. Sisäpuolen saumat vilkkuvat vähän rumasti helman härpäkkeessä, voisi olla hauska yksityiskohta ommella sinne pala oranssia pellavaa. Kangas leikattiin täysvinoon, jos se jollekulle jotakin sanoo.

pellavamekko

Tämä mekko oli kevään päätyöni, ja sainkin tehtyä sitä hartaasti ja tarkasti. Olen ”vähän” sellainen surauttelija, tähän jaksoin kuitenkin keskittyä (kiitos opettajan painokkaan kehotuksen…). Kaava oli Modasta, mutta sitäkin lopulta muokattiin jonnin verran. Etuosan kaitale oli lopulta ihan liian raskas, siitä lähti useampi sentti ihan loppuvaiheessa. (Jos jotakuta kiinnostaa, voin kaivella lehden tiedot.)

pellavamekko3 pellavamekko2

Tästä työstä olen erityisen onnellinen ja iloinen. En ollut muistaakseni koskaan ennen ommellut vetoketjuakaan, ja sinne se tuli tuosta vain! Ainoa häiritsevä yksityiskohta on edessä, jossa rintalaskos ja helman laskos eivät ihan kohtaa. En anna sen kuitenkaan yöuniani pilata. Kyllä tässä kehtaa ensi kesänä parit häät tanssahtaa, ja eiköhän senkin jälkeen mekko tule olemaan olennainen osa vaatekaappiani, kunnes aika jommasta kummasta meistä jättää.

Tunika, toinenkin ja satoakin vielä

Olen saanut ompelukurssilla valmiiksi kaksi (2) työtä. Toiseen piirsin kaavat vanhaa vaatetta mallina käyttäen ja toisen värkkäsin vanhasta hameesta. Molemmat työt ovat olleet omalla tavallaan hanurista, mutta ehkä juuri myös siksi erittäin opettavaisia.

Olen oppinut ainakin seuraavaa:
1. Sinnepäin ei joka tapauksessa ole ok, mutta aika monesti on.
2. Höyryprässi pystyy ihmeisiin ja enemmänkin.
3. Puoli senttiä voi olla merkittävä mitta.
4. Ratkoja on ystävä, ja sitä oppii käyttämään nopeasti tehokkaasti.
5. Kun tuntikausien ähräyksen jälkeen saa pukea päälleen sopivan ja istuvan itse tehdyn vaatteen, on tunne upea. Suosittelen.

Nostin tällä viikolla ensimmäiset punajuuret. Hellämieliset puutarhurit eivät useammasta yrityksestä huolimatta raaskineet riittävästi harventaa, niinpä herkut ovat jääneet aika pieniksi. Mutta onhan noi söpöjä, voi sentään!

Koristuksia ja uutuuksia

Ostin kesällä tuollaisen nuorisorepun, kun tarve oli tavallista käsilaukkua tilavammalle tavaroiden kantimelle ja edullisehkosti sain. (Tähän asti matkustaessani laukkuvaihtoehdot olivat juuri ja juuri yhden yön tavarat sisäänsä vetävä reppu tai sitten kuukausien matkoille sopiva 60-litrainen rinkka.)

Tuotemerkkejä en kuitenkaan tykkää liiemmin mainostella, joten hetsillään piti askaroida reppuun jonkinmoinen peittävä koristus. Aikansa tehtävässä palveli Peppi Pitkätossu -kangasmerkki (jota punk-uskottavasti en jaksanut ommella kiinni, vaan kiinnityksenä toimivat hakaneulat), mutta viime viikolla sain itseäni niskasta kiinni ja tartuin virkkuukoukkuun jonkinlainen visio mielessäni.

Virkkasin langanjämistä ja heijastinnauhasta tuollaisen pylpyrän, jonka iloiset värit sopivat minusta kirjavaan reppuun mainiosti, vaikka eivät muuten lemppareita olekaan. Virkkuuinnostus ei tästä suinkaan laantunut, joten jotain tämmöistä varmaan tullaan tulevaisuudessakin näkemään.

Tulevaisuuden näkymistä puheen ollen, tässä maistiaisia uutuuksista, jollaisiin varmasti palaan vielä myöhemminkin. Olen nimittäin ottanut vähän tuntumaa ompeluun, ensin Monitoimitalolla ja sittemmin työväenopiston ompelukurssilla!

Muoviton syyskuu mielessäni saumuroin kasan kestohedelmäpusseja kaappien kätköistä löytyneestä verhon palasta ja onnistumisesta innostuneena surauttelin vielä aiemmin esiteltyyn pussukkaan vuorin. Kurssilla piirtelen kaavoja trikootunikaan, jota varmaan jo tällä viikolla pääsen ainakin leikkaamaan jos en jo ompelemaankin.

Paria hassua saumaa lukuunottamatta olen ommellut viimeksi yläasteella, ja ainakin näiden parin kerran perusteella työ tuntuu sujuvan huomattavasti helpommin. Veikkaisin, että iän myötä hieman lisääntyneellä maltilla saattaa olla osuutta asiaan…

Tee-se-itse -nainen riehuu

Kuten useimmat asunnot, joihin asukkaat ovat vasta muuttaneet, on meidänkin huushollimme ollut vailla yhtä sun toista.

Esimerkiksi keittiömme on jonkinlainen madonreikä, jonne voi unohtua juomaan teetä ja nauramaan ja selailemaan lehtiä ja putsailemaan ilmastointiaukkoja vaikka kuinka pitkäksi toviksi. Tällainen meno ei kuitenkaan tässä hektisessä internet-ajassa sovi, vaan kyökki tarvitsi kellon.

Hetken verran kiertelimme kirpputoreja sen oikean toivossa, kunnes asuintoveri J määräsi etsinnät lopetettaviksi – kello tehdään itse. Jostain syystä homma kaatui minun harteilleni. Yritin ensin epäonnisesti virkata, mutta kun Squat Denalla oli tarjolla ompelukone ja apua sen käyttöön, päätimme ommella sopivan aikaraudan.

Vielä se olisi jonkinmoisia numeromerkkejä vailla, mutta muuten valmis! Toivottavasti viisarit myös mahtuvat pyörimään… (Koneistoja ja viisareita löytyy ainakin Clas Ohlsonilta, muille innokkaille tiedoksi.)

Toinen puutos sijaitsi pari rappua alempana, pesutiloissamme. Saippuakuppini virkaa on tähän asti toimittanut viehättävä pakasterasia, mutta nyt oli aika ottaa käyttöön jo pari vuotta askartelulaatikon pohjalla kuskaamani kookospähkinän kuoret. Pora sanoi sur (tai ehkä ennemminkin prrr) ja tadaa!

Idea ei toki ole omani, vaan röyhkeästi pöllitty jyväskyläläisiltä ystäviltä. Kiitos vaan heille!

Kyllä nyt kelpaa!