Palapelin lumoissa

Tänään näin taideteoksen, jota vilkaisin hämmästellen, ihastellen siihen kulunutta työmäärää, ja jonka unohdin aika pian sen jälkeen. Teos oli hieman karttapalloa isompi lankapallo, umpinainen, ytimeensä asti langapätkistä rakennettu, pujoteltu, ommeltu, pyöritelty.

Myöhemmin olin saunassa ja näin syy-yhteyksiä, elämän upean seitin, jossa kaiken kaaoksen keskellä on polku, lanka, jota seurata, joka johtaa aina seuraavaan ja seuraavaan. Elämä on palapelien kokoelma, täynnä paloja, joista lopulta löytyy aina jokin edelliseen sopiva.

Ymmärsin, miksi tatuointiluonnokseni lootuksenkukka on muuttunut munasarjamaiseksi lihasyöjäkasviksi, miksi kuulen sattumalta kehon muistista, miksi juuri nyt Instagram näyttää minulle sellaisiakin asioita kuin kohdun viisaus ja kuunkierron voima.

Puhumme ystävän kanssa kehollisuudesta ja sen vaikutuksesta feminiinisyyteen ja naiskokemukseen ja seuraavana päivänä tanssin kolme tuntia, suurimman osan ajasta silmät kiinni, rytmejä ihmisen alkukodista. Saunassa puhdistan ja puhdistun, ja tajuan löytäneeni elämääni ne, joiden kanssa voin levätä. Voin antaa asioiden tulla ja toisten mennä, voin hypätä virtaan ja uskaltaa ja luottaa.

Alkuvuosi on ollut täynnä energiaa ja vahvoja unia. Olen ollut innostunut ja ideoita pulppuava, ja saanut aikaankin. Hyviä hetkiä nyt ja tuloillaan. Kiitollisuus on ollut vahva teema, ja irtipäästäminen ja syvän voiman etsiminen ja löytäminenkin. Yksinkertaisia ruokia (riisi + pinaatti + leipäjuusto/tofu = ♥), joogaa (Youtube ja YogaTx ♥), vertaistukiryhmä (AAL ♥), nauttimista pakkasen kauneudesta ja paljosta villasta. Niin ja kouluasioita, joihin en meinaa jaksaa keskittyä, vaikka edelleen innoissani olenkin. Mutta kun on innostunut niin monesta muustakin asiasta…

Naapuri lainasi ompelukonetta ja korjailujen lisäksi syntyi kassi joogamatolle haalistuneesta pöytäliinasta, vanhasta hameen vuorista ja kengännauhasta. Hihna uupuu vielä.

Joululahjoiksi tein kaksi myssyä (ohje) maailman ihanimmasta Dropsin Alpacasta, nyt sain valmiiksi kolmannen, ja lopuista langoista näyttäisi syntyvän jonkinlaiset pöksyt…

Mainokset

Tässä tämä

Tein eilen koulussa tavoitetaulun ensi vuodelle. Täällä pimeydessä on kai turha edes yrittää kuvata muuten kuin sanoin: body love, jooga, parasta aikaa, anna hyvän kiertää, elämä soi duurissa, ote vedestä, ihanat naiset saunassa, yö metsässä päivittää pään, pähkäillään, yhdessä, runo syntyy ykskaks, lämmittäjä luo nautinnon. Välissä raparperin paloja ja kuppikakkuja, kanervankukkia, pellonlaitoja, kirsikan vaaleanpunaa ja omenan valkoista. Eiköhän siinä ole riittävästi tavoitetta.

Tänään tein viimeisen koulutehtävän ja enää on jäljellä kolme koulupäivää (joista kaksi vajaata) ennen pitkää lomaa. Tammikuussa alan suorittaa kahta opintokokonaisuutta päällekkäin, ajatuksina jaa-a ja samalla into mahdollisuudesta haastaa itseni ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen.

Tänään kävin ensi kertaa Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa (kiitos V!) ja tiedän, mitä teen joululomalla. Toivon pakkasen nipistelevän poskia, saunan lämmittävän raukeaksi, ja sen päälle haluan käpertyä sohvannurkkaan syömään suklaata ja kääntelemään sivuja. Vuohiksellakin on nykyään sohva, joten epäilen suunnitelman jopa onnistuvan. Ah. Loma, joka tuntuu lomalta. (Kunhan ensin pääsen tästä matkustan sinne ja matkustan tänne ja ostinpas junaliput hölmösti ja mites nämä kaikki tavarat -stressistäni, joka on oikeasti enää vain kaiku, eikä mikään todellinen.)

Oletettavasti palailen tänne vasta ensi vuonna, joten hyvää ”whatever doesn’t offend you”, ollaan lempeitä meille ja muille! ♥︎

(Ps. Liityin Instagramiin, sieltä minut löytää nimellä taimianeta)

Virkattujen sydämien ohje

 

Aika pitkään minulla oli Hämeenlinnassa vain valkoista ja oranssia lankaa…

Sain aikaan (eli ensimmäinen neuletakkini) !

Joskus ammoisina aikoina (tammikuussa 2009) näin Suuressa Käsityölehdessä kauniin, yksinkertaisen neuletakin ohjeen. Takki oli helpoksi mainostettu, isoilla puikoilla ja paksulla langalla tehty ja muistan jo silloin ajatelleeni, että tuohon varmaan pystyisin minäkin. Takki jäi kuitenkin hautumaan vuosikausiksi, ja keskityin pienempiin haasteisiin. Hiljalleen rohkeuteni ja kärsivällisyyteni kasvoi, ja kun syyspuolella mielitietyn äiti näytti kyseistä neuleohjetta ja pyysi minua tekemään hänelle takin, en kieltäytynyt (vaikka kovin nopeasti valmista en luvannutkaan).

Helppoudesta sitten voidaan olla montaa mieltä. Palojen neulominen toki oli varsin yksinkertaista (kun olin ensin saanut laskettua sopivat silmukkamäärät SandnesGarnin Alfa-langalle), mutta yhdistäminen ja kaarrokkeen neulominen olivatkin sitten jo vähän kinkkisempiä juttuja. Kun en koskaan ennen ollut tehnyt neulevaatetta, oli sen muotoutuminen minulle mysteeri. En ollut oikein varma missä kohti kuuluisi kastella ja pingottaa, tai mikä olisi paras tapa yhdistää palat toisiinsa.

Soveltaen siitä selvittiin (en muuten pingottanut mitään missään vaiheessa, vain kastelin ja höyrytin silitysraudan kanssa lopuksi), ja vaikka alle viikko sitten neuleen valmiiksi saatuani vannoin, että ei nyt ainakaan hetkeen uutta urakkaa, olen jo katsellut vastaantulleita neuleohjeita sillä silmällä. Tiedän, että aika kultaa muistot, mutta tämä kävi jo harvinaisen äkkiä!

Lopputulos poikkeaa vähän ohjeesta, vaan ei kai se ole niijjustiinsa. Kaarrokkeesta tuli vähän liian korkea, ja niinpä jätin pois alkuperäisen ohjeen napin (myöskin unohdin neuloa napinläven…). Pitänee keksiä tuohon jonkinlainen kiinnityssysteemi, tai jos loppukäyttäjä viihtyy siinä tuollaisenaan, niin mikäpäs siinä.

Tulevaisuudessa haluaisin kokeilla jotain yhtenä kappaleena neulottavaa, vaikka enemmän takki- kuin paitatyttöjä olenkin. Ehkä nyt hetken kuitenkin vielä fiilistelen tätä onnistunutta aikaansaamista, ja vain yhden kesken olevan neuletyön tuomaa unelmoinnin vapautuneisuutta!

Valmista!

Aloitin keskiviikkona työkokeilun, ja varsin epätunnollisena työntekijänä sairastuin heti alkuunsa (tosin vasta sunnuntai-iltana ensin viikonlopusta nautittuani). Kotona lojumisesta on kuitenkin ollut se hyöty, että sain viimein valmiiksi ne en-edes-muista-milloin-kauan-sitten aloitetut Waldo-sukat, ja vieläpä kuvatuksikin. Samalla tulee esitellyksi Pentikin tehtaalla askaroidut esineet: lasitteilla maalattu muki ja savesta muotoiltu suitsuketeline.

Tuo lasitteiden kanssa touhuaminen oli kyllä jännää. Olin niiden kanssa tekemisissä ensimmäistä kertaa, ja sen kyllä varmaan huomaakin. Lasitteet ovat ihan eri värisiä ennen polttoa, enkä oikein osannut nähdä maalausvaiheessa millainen lopputuloksesta tulisi. Ihan tuosta mukista kuitenkin juoda voi, että sinänsä koen onnistuneeni!

Sitten voisikin jatkaa True Bloodin parissa. Onhan se kauhea ohjelma, mutta en ole oikein muutakaan keksinyt. Sairastan niin harvoin, etten muistanutkaan, miten ärsyttävää tämä on. Yritän levätä, joten tuijotan ruutua kun en muutakaan jaksa, mutta se väsyttää ja rasittaa omalla tavallaan. Olenkin miettinyt paljon lepoa ja ylipäätään asioita, joista saa voimaa, ehkä niistä tulee jokin kokonaisuus joskus, kun päätäni ei täytä järkevien ajatuskokonaisuuksien sijaan räkä. Ihan tässä positiivisella mielellä kuitenkin ollaan, eipä näillä taudeilla ole tapana ollut ikuisuuksia kestää (koputan puuta).

Pitkän maan vuodenajat

Viime viikolla olin pohjoisessa, Posiolla. Siellä oli lunta puoleen reiteen. (Olinkin unohtanut miltä tuntuu kun kävellessä toinen jalka humpsahtaa syvälle hankeen – aika kylmältä, mutta ihan hauskaltakin.)

Eilen istuin Tampereella puistossa, auringonpaisteessa kirjaa lukien. En toki kovin kauaa ja tiukasti villaisiin kääriytyneenä, teetermos kainalossa, mutta kuitenkin.

En kuvannut reissussa paljoa, harmaa nollakeli ei ollut suotuisin eikä inspiroivin. Muuten matka oli hyvin onnistunut, vaikka olinkin ajastanut meidät lähtemään vuorokautta todellista myöhemmin! Tajusin tämän onneksi pari tuntia ennen lähtöä, ja ehdittiin hyvin. Eipähän tullut stressattua turhaan etukäteen, ja pyykitkin kuivuivat kätevästi 9,5 tunnin matkan aikana yöjunan tavaratelineillä.

Tähän reissuun palaan varmasti myöhemminkin, pääsimme nimittäin askaroimaan saven ja lasitteiden kanssa Pentikin tehtaalle! Tuotoksemme jäivät pohjoiseen odottamaan uuniin pääsyä, esittelen ne sitten valmiina kunhan kotiutuvat.

Kotipihalla näytti tänään tältä. Vaikka kevättä usein pimeän talven aikana odottaa odottamistaan, aina se yllättää. Nytkö jo! Vai onko kyse siitä, että se ihan oikeastikin tulee vuosi vuodelta aiemmin? Ainakin tänä vuonna se kuulemma on kuukauden etuajassa.

Siemenpussit on jo kaivettu esille, ja viljelyasiat alkavat hiljalleen hyrrätä mielessä yhä vahvemmin. Viime vuonna laitettiin pihaan kaikkea mitä mieleen juolahti, tänä vuonna on tarkoitus yrittää paremmalla onnella ihan ajatuksen kanssa. Juuresten ja sen sellaisten sijaan aiomme keskittyä muutaman poikkeuksen ohella yrtteihin, salaattikasveihin ja kukkiin. Katsotaan kuinka käy!

Puikoilla on kevään etenemisestä huolimatta vahvasti villaista. Tahdoin tehdä mielitietylle uudet sukat, ja tällaiset langat tulivat valituiksi. Varsi- ja sukkaosa ovat eri paria, sukkaosaan kun kuulemma riittää ohuempikin lanka, ja väritkin varsin villit (joista muuten tulee aika paljon mieleen Wally/Waldo). Vaikka villasukat eivät kaikista keväisin neuletyö olekaan, taitavat nämä olla kuitenkin sieltä epätalvisimmasta päästä, nyt kun oikein katselen.

Samalla tulee esitellyksi myös päiväkirjani, jonka kannen uudistin teippaamalla siihen vanhasta lastenkirjasta sivun. Pääty ja takakansi ovat vielä nihkeän harmaat, tarttuisikohan tuohon akryylimaali?

Demoniset karkkivärit

En tiedä mikä paha henki minut valtasi Karnaluksissa bambulankoja valitessani, mutta ostoksia tutkiessani huomasin kokonaista kaksi kerää epämääräistä vaaleaa persikan sävyä. Jos ihmisellä ylipäätään voi olla inhokkivärejä, niin persikka on ehdottomasti minun. Se on sellainen epäväri, joka ei oikein sovi kellekään, paitsi ehkä 80-luvun epämukavalle nahkasohvalle. Ja sitten menen ostamaan sitä, ja vielä pastellin sävyssä. Kaksi kerää!

Ehkä luulin sitä vaaleanpunaiseksi (joka olisi myös uusi aluevaltaus väripaletissani, mutta jollain tavoin hyväksyttävämpi), tai en vain ajatellut. Johonkin se kuitenkin on käytettävä, ja ajattelin, että luutuna menee mikä vaan, jopa pastellipersikka.

Ja kappas! Kuten kämppis huomautti: niin kuin tarvitaan pimeyttä, jotta valo erottuisi, tarvitaan myös persikkaa, jotta muut värit saisivat loistaa. Yhdistettynä kirkkaampiin väreihin lopputulos on aika herkullinen ja muistuttaa söpöjä sokerikuorrutteisia kuppikakkuja! Vaalea pehmentää mukavasti vahvempia värejä, ja tekee kokonaisuudesta suorastaan suloisen.

Tämä ohje ei myöskään vaatinut sovellusta, vaan osasin tehdä ihan juuri niin kuin käskettiin. Kiva malli, kivalta näyttää, kivajesjes. (Ei syytä huoleen kuitenkaan, ostin myös ison läjän niitä ”minun” värejäni, maan sävyjä ja muita murrettuja. Että ei tässä nyt aivan hulluksi olla tultu, tai hullummaksi ainakaan.)

Mrrrtta-retki Tallinnaan

Viikonloppu ulkomailla oli oikein mainio. Menomatka sujui rattoisasti bussikuskin 90-luvun hittejä sisältänyttä soittolistaa ja tölkkien toiveikkaita sihahteluja kuunnellen sekä virkaten, perillä juostiin ympäriinsä ja yritettiin muistaa aina välillä pysähtyä olemaan lomalla, ja takaisinkin päästiin hurjasta tuulesta ja laivan keinumisesta huolimatta. Yhdessä päivässä ja kahdessa yössä ei ehtinyt juuri mitään, mielelläni palaan Tallinnaan vielä toistekin! (Jäsen J:n sarjakuvamuotoinen ja informatiivinen raportti täällä, siellä tietoa mm. siitä, missä syötiin, ja miltä näytin, kun lähdin tuulen tempaaman oven matkaan.)

Yön kähmässä käytiin kiinnittelemässä neulegraffiteja. Yllä kaksi tekemääni sekä virkkausguru-Mrrrtan matkapuhde-siksakki (häntä on myös kiittäminen näistä kuvista!). Alla edellä mainitun virkkurin kirjovirkkaus sekä kommandopipoihin mieltyneen Mrrrtan tolpanpää-graffiti.

Olen tainnut vähän jäädä koukkuun noihin graffiteihin, jotenkin valtavan valloittava, helposti lähestyttävä ja sopivasti haastava tapa ilmaista itseään ja (ainakin yrittää) parantaa maailmaa!

Tulihan sitä ostoksiakin tehtyä. Lanka-hankintoja tein vuosien tarpeiksi (kuvasta puuttuu muutama sata grammaa), pellavaa pariinkin ompelukseen ja teetäkin toviksi. Langat, kankaat, vetoketjut ja puikot ostin Karnaluksista, Hansa Linasta sekä Sadamarketista kaiken krääsän keskeltä löytyneestä sukka-, lapas- ja lankapuodista. Teetä ostin enimmäkseen Chadosta (teen ystäville pakollinen!), pari pakettia (ja erittäin edulliset suitsukkeet ja käsivoiteen) rautatieaseman kauppahallista sekä sen takana sijaitsevalta torilta.

Kuvasta puuttuvat myös hätäpäissäni lähtöpäivänä käsityötorilta ostetut pitkät villasukat, jotka myöhemmässä tarkastelussa osoittautuivat tasona tehdyiksi (saa nähdä kuinka kauan niiden ompelukoneella ommellut saumat kestävät, hintaa ei tosin ollut juuri lainkaan, että ei sinänsä harmita), sekä propolis-uute ja ruusujuuritabletit.

Alkoholin järkyttävän halpa hinta laivalla ei saanut minua täysin raiteiltani (vain melkein), joten en hullaantunut ja kantanut enää noiden lankakilojen lisäksi valtavaa viinakuormaa (no vähän kuitenkin, mutta pääasiassa uuttamis-tarkoituksiin). Muutenkin reissu meni täysin tipattomissa tunnelmissa, ihan olen kyllä ylpeä, että laivalla ja Tallinnassa ja kokonaan selvin päin!

Nyt jatkan meditaatio-virkkaustani, rupesin tekemään mielitietylle uutta luutua keittiöön ja tuo ostamani bambu-lanka osoittautuikin varsin ohueksi valitsemaani malliin nähden. Hiljaa hyvä tulee sanovat, ja pakko kai se on uskoa! Kiitos kanssamatkustaja-Mrrrtoille innostavasta, inspiroivasta ja ilahduttavasta seurasta! Ensi kertaan!

Just dance!

Näillä eväillä huomenna Tallinnaan:

Tulihan noista aika rouheita, mutta hauska oli tehdä! On pakko tanssia, kun kaikki on rakkautta ♥

Toivottavasti matkatuliaisina tuon kuvat sekä noista että matkaan lähtevän Mrrrtta-toverin upeista kirjovirkkauksista autenttisissa ympäristöissään. Kivaa, jännää, reppu on jo pakattu!

Ps. Ai niin, tästä tulikin vielä mieleen viime kesänä vastaan tullut hilpeys:

Goatdance-jalkaa kyllä vähän vipattaa, jospa reissulla tulisi vastaan hyvät ravit…

Alkuvuoden askareita

Tähän päädyin: blogin elämä jatkuu! Eräs viisas nainen sai aikaan lopullisen päätöksen muistuttamalla kuinka tärkeää on olla itselle armollinen. Jos joskus en halua kirjoittaa, ei minun ole pakko. Eikä minun tarvitse miettiä sitä, sopiiko joku asia blogini aihepiiriin tai mitä mieltä joku nyt jossain jostakin tekstistäni on. Voinette siis varautua kaikenlaisiin rönsyilyihin, ainakin minä toivon tuntevani oloni täällä täst’edes kotoisammaksi ja sitä kautta vapaammaksi!

Aloitetaan kuitenkin tutuista jutuista: askarteluista. Ei tässä nyt ihan kaikkea päivitystauon aikana tapahtunutta ole ajatus alkaa kuroa kiinni, mutta jos näitä talvisia kuitenkin. Lyhyesti: Pinterestiin liittyminen ja tipattomuus = olen ollut varsin inspiroitunut sekä aikaansaava.

Ensimmäisessä kuvassa on korttiaskartelujani, joista osaan ohjeet ja kaavat löytyvät Pinterestistä. Tuo luonnollisemman näköinen norsu löytyi arkistoistani, voin yrittää skannata sen tänne, jos joku tahtoo kopioida juuri sen.

Pinterestissä näin monta mahtavaa ideaa korvakorujen säilytykseen. Pohdiskelin kanaverkkoa ja pitsiliinaa ja ties mitä, kunnes neuvokas mielitiettyni keskeytti minut: ”Etsitään talosta jotain sopivaa!” Kellarista löytyi vanha sulkapallomaila, josta pesemällä tuli juuri näppärä korvisten säilytin sekä vessan hupaisa sisustuselementti. Yllätyin kuinka vähän korvakoruja omistankaan, vaan ehkä nuo vähätkin tulevat nyt käyttöön kun esille pääsivät.

Näitä ruukunkoristeita (tai -lämmittimiä) on ollut ajatuksena tehdä koko sarja, mutta vasta olen saanut aikaiseksi tämän yhden. Halusin oppia neulomaan siksakkia, ja tuumin, että tällaiset pikkutyöt kävisivät hyvin uusien tekniikoiden ja mallien harjoitteluun (sekä langanjämien hyötykäyttämiseen). Idea näihin on eräiden ystävieni kotoa, siellä melkein kaikki ruukut ovat saaneet kauniit takit yllensä!

Vieressä komeilee askartelemani tulitikkuroskis. Näitä tehtiin pari kappaletta kämppiksen kanssa kynttiläkauden alussa, kun kyllästyttiin kaivelemaan tikkuja sulaneen ja jähmettyneen vahan seasta. Tomaattipurepurkit tuntuivat olevan vähän liian pieniä oikein mihinkään, mutta pöytäroskiskäyttöön ne sopivat mainiosti.

Pinterestiä on kiittäminen myös siitä, että sain viimeinkin opeteltua unisiepparin teon. Kehikkona toimii kadulta löytämäni metallinen melkein-rinkula, jonka teippasin pysymään muodossaan ja päällystin. Kiinnitin solmun vielä kuumaliimalla. (Helppo ohje verkkopussiin kiville täällä.) Luin jostain, että alkuperäisissä unisieppareissa käytettiin punaista narua ja/tai nokkoskuitua, niinpä valitsin verkkoon punaisen nokkosta sisältävän villalangan. Ihan noin pinkkiä se ei sentään todellisuudessa ole! Aukko keskellä jäi vähän turhan suureksi, sillä lanka loppui kesken. Olen kuitenkin tyytyväinen ensimmäiseen tuotokseeni, noita roikkuvia saatan lisäillä vielä.

Tyytyväinen olen myös tähän päivitykseen. Tauko teki hyvää, nyt on taas erilainen into päivittämiseen. Ja tietokonekin oli yhteistyöhaluinen noiden kuvien kanssa, toivon, että hyvässä myötätuulessa saan jatkaakin!

Tarjoilualusia (ja taistelua tympäännystä vastaan)

Puolen euron kirpparilöytöni oli puinen tarjotin, joka pesun jälkeen oli lähes uudenveroinen. Sinällään se oli kuitenkin tylsä, joten luonnosteltuani vähän otin akryylit ja sudin menemään.

Lopputulos on aika kiva, tosin en ole päättänyt, onko tarjotin valmis vielä. Mutta kelpaa se ainakin hyvin säilyttämään samana iltana asuintoverin kanssa askaroituja lasinalusia! Menetelmä oli yksinkertainen: aaltopahvia, kasa lehtiä, sakset ja liimaa.

Neulepuolella olen viimein tarttunut sukkapuikkoihin ihan tosissani. Tein jokunen aika sitten yhdestä parista toisen valmiiksi (päättelinkin jopa) ja toisenkin melkein, kunnes tympäännyin ja purin. Malli oli kummallinen, värit olivat kummalliset, kokonaisuus oli kaikenkaikkiaan äh. Ja kun lahjasukista oli vielä kyse, mietin, että pakkokos noita on loppuun tehdä. Jälkivaikutuksena on ollut yleinen epäusko koko sukkahommaan. Nyt kuitenkin laitoin alulle Sukkalehden putkisukat. Jospa pyhä yksinkertaisuus palauttaisi innon!