Mrrrtta-retki Tallinnaan

Viikonloppu ulkomailla oli oikein mainio. Menomatka sujui rattoisasti bussikuskin 90-luvun hittejä sisältänyttä soittolistaa ja tölkkien toiveikkaita sihahteluja kuunnellen sekä virkaten, perillä juostiin ympäriinsä ja yritettiin muistaa aina välillä pysähtyä olemaan lomalla, ja takaisinkin päästiin hurjasta tuulesta ja laivan keinumisesta huolimatta. Yhdessä päivässä ja kahdessa yössä ei ehtinyt juuri mitään, mielelläni palaan Tallinnaan vielä toistekin! (Jäsen J:n sarjakuvamuotoinen ja informatiivinen raportti täällä, siellä tietoa mm. siitä, missä syötiin, ja miltä näytin, kun lähdin tuulen tempaaman oven matkaan.)

Yön kähmässä käytiin kiinnittelemässä neulegraffiteja. Yllä kaksi tekemääni sekä virkkausguru-Mrrrtan matkapuhde-siksakki (häntä on myös kiittäminen näistä kuvista!). Alla edellä mainitun virkkurin kirjovirkkaus sekä kommandopipoihin mieltyneen Mrrrtan tolpanpää-graffiti.

Olen tainnut vähän jäädä koukkuun noihin graffiteihin, jotenkin valtavan valloittava, helposti lähestyttävä ja sopivasti haastava tapa ilmaista itseään ja (ainakin yrittää) parantaa maailmaa!

Tulihan sitä ostoksiakin tehtyä. Lanka-hankintoja tein vuosien tarpeiksi (kuvasta puuttuu muutama sata grammaa), pellavaa pariinkin ompelukseen ja teetäkin toviksi. Langat, kankaat, vetoketjut ja puikot ostin Karnaluksista, Hansa Linasta sekä Sadamarketista kaiken krääsän keskeltä löytyneestä sukka-, lapas- ja lankapuodista. Teetä ostin enimmäkseen Chadosta (teen ystäville pakollinen!), pari pakettia (ja erittäin edulliset suitsukkeet ja käsivoiteen) rautatieaseman kauppahallista sekä sen takana sijaitsevalta torilta.

Kuvasta puuttuvat myös hätäpäissäni lähtöpäivänä käsityötorilta ostetut pitkät villasukat, jotka myöhemmässä tarkastelussa osoittautuivat tasona tehdyiksi (saa nähdä kuinka kauan niiden ompelukoneella ommellut saumat kestävät, hintaa ei tosin ollut juuri lainkaan, että ei sinänsä harmita), sekä propolis-uute ja ruusujuuritabletit.

Alkoholin järkyttävän halpa hinta laivalla ei saanut minua täysin raiteiltani (vain melkein), joten en hullaantunut ja kantanut enää noiden lankakilojen lisäksi valtavaa viinakuormaa (no vähän kuitenkin, mutta pääasiassa uuttamis-tarkoituksiin). Muutenkin reissu meni täysin tipattomissa tunnelmissa, ihan olen kyllä ylpeä, että laivalla ja Tallinnassa ja kokonaan selvin päin!

Nyt jatkan meditaatio-virkkaustani, rupesin tekemään mielitietylle uutta luutua keittiöön ja tuo ostamani bambu-lanka osoittautuikin varsin ohueksi valitsemaani malliin nähden. Hiljaa hyvä tulee sanovat, ja pakko kai se on uskoa! Kiitos kanssamatkustaja-Mrrrtoille innostavasta, inspiroivasta ja ilahduttavasta seurasta! Ensi kertaan!

Mainokset

Pestoa ja parfyymeja

Laidunkausi on vappuhulinoista selvittyäni jatkunut vahvasti. Tällä viikolla olen nautiskellut pihan (ja ikkunalaudan) antimia peston muodossa, sekä pastan että pizzan kera.

KESÄPESTO
Kerää pihalta mitä satut löytämään. Oma versioni koostui pääasiassa vuohenputkesta, mutta joutuipa mukaan pari voikukan lehteäkin (sileämpilaitaisten sanotaan olevan maukkaampia). Lisää basilikaa, (oliivi)öljyä, valkosipulia maun mukaan sekä suolaa ja surauta sileäksi.
Rakkausmönjää!

Pizzana vanha tuttu rucola-mozzarellalätty. Nam nam!

Maanantaina Mrrrttakerhossa askarreltiin tulevaa äitienpäivää ajatellen kiinteitä parfyymeja, jollaisia viime keväänä tein koulun näyttöä varten.

Eräs äiti (muiden joukossa) varmasti ilahtuu Kontiaisen kyynel -tuoksusta…

KIINTEÄ PARFYYMI

Sulata vesihauteessa n. 5 grammaa mehiläisvahaa.
Sekoita toisessa astiassa haluamasi eteeriset öljyt (yhteensä 20-30 tippaa) ja jojobaöljy (5-10 ml).
Kaada öljyt vahan sekaan, sulata ja kaada kippoon. Ja siinä se!

Tuoksuja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että jokainen yhdistelmä sisältäisi ainakin yhden juurituoksun, sillä ne toimivat ikään kuin parfyymin fiksatiivina. Viimeisessä vaiheessa on myös tärkeää olla lämmittämättä parfyymia liikaa, sillä lämmitettäessä eteeriset öljyt haihtuvat nopeasti.

Loppuun vielä tärkeä muistutus, joka vastaani tuli Helsingin vappureissulla:

Toukokuu vaikuttaa varsin lupaavalta alkupäiviensä perusteella!

Villiintymistä

Pariin viime viikkoon on kuulunut vauhtia, vilskettä ja vilinää. Jatkuvasti lisääntyvä auringonvalo aktivoi, ja uuden kodinkin vaikutusta lienee se, että harvemmin tekee mieli vain lojua. Olen puuhastellut myös toisaalla, kuten kuvakavalkadista huomaamme. Hyviä päiviä!

Toissa viikonloppuna olin serkkupojan luona juhlissa, joiden yksi ohjelmanumero oli oman syrjäytyjän rakentaminen.

Innostuneita rakentajia ja hämmentyneitä koiria riitti ja ilta meni paljussa istuessa lumisateesta ja seurasta nauttien. On se vaan onni, että on sellaisia sukulaisia, joilla on parhaimmat kemut!

Mrrrttis kokoontui lauantaina ensi kertaa Vuohenpäälle ja tällä kertaa aiheena oli oman ex libriksen värkkäys. Vaihtoehtoisia tekotapoja oli useita, minä valitsin perinteisen kaiverra ja paina -tekniikan.

En ole ihan täysin tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta kyllä tuo asiansa ajaa. Yllättävän kivaa hommaa, näpräys-luonteestaan huolimatta!

Eräs ehtoo ähräsin iltapuhteena parit purkit, yhden jopa ihan valmiiksi saakka ja kaksi vaiheeseen.

Eilen uunista ulos pullahtivat ensimmäiset ruisleipäni! Hyviä tuli, uskallan koettaa uudemmankin kerran.

Puikoilla kilisee taas superhelppo syyspipo, tällä kertaa 90 silmukalla ja 3 ½ pyöröpuikolla. Kuvio näyttää ainakin minusta kivemmalta kuin edellisessä versiossa ja muutenkin alkukankeudesta päästyäni pipo on edennyt vauhdikkaasti.

Semmoista kevätvilliä täällä! Vaan saapa sitä jo ollakin, ainakin sitä mieltä ovat alle viikon vanhat kylvökset keittiön ikkunalla, joista jotkut jo lähentelevät parin sentin pituutta. Ihanaa seurata pikkuisten kasvua ja kevään etenemistä!

Rakkautta, rakkautta vain

Mrrrttakerhossa askaroitiin tällä kertaa kuka minkäkin parissa. Minä sain aikaiseksi läjän origami-sydämiä (inspis, ohje), pari puuhasteli neulegraffitin kanssa ja eräs solmi makramea. Syötiin ruhtinaallisen hyvin ja keskusteltiin muun muassa venäläisestä kirjallisuudesta (olemme niin sivistyneitä). Olipa taas kivaa!

En olisi uskonut, että voisin mitenkään nauttia origamien taittelusta, sellainen näperrys ei tosiaankaan ole minua aikaisemmin viehättänyt. Mutta niin sitä ihminen muuttuu! (Ja kuten ohjeen sivulla sanotaan: this is simply too easy not to make – helppous auttoi asiasta innostumisessa.) Tosin, lopputulos on tavalliseen tapaan vähän sinnepäin, vaan mihinpä sitä koira karvoistaan, vaikka uusia temppuja oppisikin.

Virkattu graffiti lämmittää nyt Morkkua.
Vinkki: Jos saatavilla ei ole kuin valkoista paperia, ei hätää! Kirjanmerkkiä voi markkinoida muistilappuna, johon voi lukiessa kirjoittaa talteen tarpeellisia sivunumeroita tai sykähdyttäviä sitaatteja.
Toinen vinkki: Sydän muodostuu siitä osasta paperia, joka taitetaan ensimmäisenä. Tämä tieto tuli tarpeeseen kun värkkäsin tuon viimeisen aikakauslehden sivusta. Parin epäonnistuneen kokeilun jälkeen hokasin, että juu, näinikkäästi, tietenkin (avaruudellinen hahmottaminen ei ole parhaimpia kykyjäni).

Lauantaita ja lapanen

Lauantait ovat tässä taloudessa olleet varsin hulinaisia pari viikkoa. Viime viikon lauantaina kutsuin Mrrrttakerhon koolle, teemanamme aarrekartta. Olen haaveillut aarrekartta-kerrasta jo kerhon alkuajoista saakka, ja nyt viimein sain asian käytännön tasolle asti. Kaikki eivät olleet ideasta aluksi kovin innostuneita, mutta upeita kollaaseja saimme aikaan.

Tuossa tämänkertainen aikaansaannokseni. (Muista teksteistä saanee selvän, alaoikealla Wagner sanoo ”Älä oikuttele nainen!”) Jännittävää, miten erilaisia teemoja karttoihin tulee joka kerta, viimeksi olin tehnyt kartan noin kuukausi aiemmin, ja se näytti jokseenkin toisenlaiselta.

Olen tehnyt ensimmäisen karttani joskus 15-vuotiaana, harmillisesti se ei taida olla enää tallessa. Sen jälkeen karttoja on tullut väsäiltyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Hauskaa, innostavaa ja voimia antavaa puuhaa! Neljän tunnin leikkaa-liimaa-ilta meni hujauksessa, kun kaikki uppoutuivat työhönsä. Ohjeita aarrekartan tekemiseen on vaikka kuinka, mutta me teimme Mrrrttiksen toimintaperiaatteen mukaisesti työt hyvin vapaalla otteella.

Ohjeistin leikkaamaan lehdistä talteen kaikki syystä tai toisesta puhuttelevat kuvat ja tekstit, sen kummemmin pohtimatta. (Tarjolla oli myös kyniä, vesivärit ja siveltimiä sellaista välineistöä kaipaaville Mrrrtoille.) Kun silppua oli sopivantuntuinen pino, ryhdyttiin sitä perkaamaan ajatuksen kanssa ja valittiin lopulliseen työhön tulevat, kaikista osuvimmat palaset.

Lopputulos voi olla myös vaikka sen hetken tunnelmakartta tai voimataulu tai ihan vaan kiva kollaasi, jos unelmien ajattelu tuntuu vaikealta tai niitä ei jostain syystä haluta jakaa oman pään ulkopuolelle.

Eilen sitten kodissamme piipahti porukkaa kirppariostoksilla. Kämppis houkutteli minut vuokraamaan kirppispöydän, ja koska hinnoittelu on niin tympeää, päätettiin pitää ystäville esikarsintamielessä kotikirppis. Ja tietysti tarjolla piti olla lumppujen lisäksi muutakin, joten kanssa-asukki teki herkkubravuuriaan sienipiirakkaa ja minä kokeilin siipiäni raparperipiirakan kanssa. Hyviä olivat! Raparperipiirakan ohje Hellapoliisilta, oma pienennetty versioni alla.

RAPARPERIPIIRAKKA

2 munaa
n. 2 dl sokeria
50 g voita
n. 1 dl maitoa (käytettiin soija-)
n. 2 ½ dl vehnäjauhoja
1,25 tl leivinjauhetta

pinnalle n. 3 dl raparperin paloja ja ripaus sokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 2. Lisää kuivat aineet (sekoita ensin keskenään jos jaksat). 3. Lisää sula voi sekä maito ja sekoita. 4. Laita vuokaan ja ripottele pinnalle lähes sulat raparperin palat ja sopivasti sokeria. 5. Paista +225 asteessa n. 20 minuuttia. (Pidin kiertoilmalla 200 asteessa lähemmäs puoli tuntia. Tikku kertoo, kun on valmista!)

Olin vähän huolissani haittaako raparperin palojen runsas kosteus, vaan ei, mehevöitti piirakkaa oikein mainiosti. Vaniljavaahdon kera piirakka maistui varsin kesäiseltä.

Huh hulinata, vaan kivaahan se on kun tapahtuu. Nyt kuitenkin keskityn vain puikkojen kilistelyyn, sillä sain keskiviikkona lapastilauksen. Viime talvena askartelemani huivi kun kuulemma oli lapaskavereita vailla.

Melkein puolet jo takana!

Super-Mrrrttakerho!

Eilen kokoonnuimme mrrrttojen kanssa ensi kerran uuteen majailupaikkaani. Ohjelmaa oli runsaasti, ja kerhomme kävijäennätyskin rikottiin, kun paikalle saapui kokonaista seitsemän henkeä.

Yksi teemoista oli ruisleivän leivonta. Leipä laitettiin alulle torstaina, jolloin kerho osui leivonnan kolmannelle eli paistamisen päivälle. Ja yllä olevasti se sujui, ohje selvyyden vuoksi myös kirjoitettuna tässä:

Ruisleipä 4 limppua

1. päivä: Laita ämpäriin 1,5 litraa 40 asteista vettä ja lisää 9-10 dl ruisjauhoja ja lisää murskattu juuri (vasara, mortteli…). 
2. päivä: Lisää 9 dl jauhoja.
3. päivä: Ota juuri taikinasta talteen [kuivaa tai pakasta tai jätä lopuksi taikinaa astian reunoille kuivumaan]. Lisää suolaa noin 2 rkl. Lisää 10 dl jauhoja. Pöyhitään kaasut pois ja lisätään jauhoja niin, että pystyy leipomaan. Leivotaan hyvin jauhotetulla alustalla 4 leiväksi. Asetetaan leivät pellille kohoamaan (muotoile leipiin nänni tätä ennen). Kohotetaan n. 1 tunti. Uuni: lämmitä ensin 250 astetta 20 min, sitten 160 astetta 30 min – 1 tunti. (Kaikkien uunit erilaisia, mutta arvokkaita).

Siinä leivät ennen uunia. Jälkeen-kuvia ei ole, kun ei siinä syömisen huumassa mitään kuvaamisia tullut ajatelleeksi. Hyviä tuli, ja kauniita! Uuniin pitää tutustua vielä vähän paremmin, että miten juuri tämän yksilön kanssa tulisi toimia parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Tällaisia hyvän uuden vuoden kortteja askarreltiin myös. Kortit lähtevät vankiloihin ainakin Venäjälle, Jenkkeihin ja Brittein saarille. Eräs kerholaisemme oli suurta vaivaa nähden kaivanut esille tietoja mielipidevangeista, ja yhteisesti päätimme keitä heistä halusimme kortilla ilahduttaa. Varmaa ei tietenkään ole saavuttavatko kortit koskaan vastaanottajiaan, mutta jospa edes osa.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Suunnitellussa ohjelmassa oli vielä makramea, johon ilmeisen olennaisena osana kuuluu hyvin ergonominen työasento. Sain aikaseksi kiinnityksen erääseen rikkoontuneeseen korukiveen, sekä jonkin verran solmuja hetken päästä auottavaksi (onneksi olin juuri sattunut hankkimaan hammastikkuja).

Suunniteltujen teemojen lisäksi myös vapaa toiminta oli sallittua, kuten tavallista, ja näkyi siellä joidenkin käsissä virkkuukoukutkin heiluvan.

Mrrrttis on kyllä mahtava, mainio ja erittäin viihdyttävä keksintö, mutta myös väliin uuvuttava. Eilen en jaksanut lähteä edes perinteisille jälkitupinoille kuppilaan, vaan raahauduin vieraiden lähdettyä melkein suoraan petiin. Olen uumoillut flunssan vaanivan, osansa väsymykseeni silläkin. Nytkin tuntuu jokseenkin tokkuraiselta, vaikka pitkän yön lepäsinkin. No vaan, saapa sitä sunnuntaina ollakin.

Kiitos mrrrttalainen J.T.:lle kuvista!

http://hikipedia.info/wiki/Syyskuu

Lapsena odotin syyskuuta kiihkeämmin kuin mitään muuta kuukautta – selkeästä syntymäpäiväsyystä. Edelleenkin koen sydänalassani jonkinlaisen pienen sykähdyksen kalenterin kääntyessä 9. kuulleen.

Syyskuu on vuoden ristiriitaisinta aikaa. Ei oikeastaan olisi vielä valmis luopumaan lämpimistä kesäpäivistä, vaikka toisaalta ajatus omiin oloihin ja villaisiin kääriytymisestäkin viehättää. Pikku hiljaa sitä kuitenkin taas sopeutuu ajatukseen pimeydestä, kylmyydestä ja sisäänpäinkääntymisestä, ja ymmärtää, että ehkä sekin on aivan hyvä niin.

Syksyisin olen myös usein muuttanut, tai kokenut jonkinlaisen muun muutoksen. Tämäkään vuosi ei tule olemaan siltä osin poikkeuksellinen. Syistä, joita tässä en aio sen enempiä selvitellä, päätimme miekkosen kanssa jatkaa taivaltamme eri poluilla. Nyt pitäisi sitten löytää se seuraava koti.

Koulukin tuli päätökseensä (ainakin näin oletan), ja nyt odottelen papereita saapuvaksi. Välillä iskee hätä – ”minulla ei ole mitään!” – sitten rauhoitun ja yritän ajatella senhän vain tarkoittavan, että voi olla mitä vain.

Vaikka syksyn ja talven tulo ajoittain ahdistaa, on tässä vuodenajassa (kuten kaikissa muissakin) ne omat hyvätkin puolensa.

Ruokaa ei ole talven varalle jemmattuna mielin määrin, mutta jotain pientä kuitenkin.

Käsityöasiat alkavat taas toden teolla innostaa, jospa pian olisi kutimienkin vuoro.

Mrrrttailua ja kesädippi

Tänään pieni kerhomme kokoontui jälleen, syanotypia eli sinikopio teemanamme. Kokemus oli kaikille uusi, mutta hauskoja juttuja saatiin aikaiseksi. Varmasti tuota tekniikkaa tulee kokeiltua uudemmankin kerran, nyt kun on joku haju sen suomista mahdollisuuksista.

Sain myös painettua itselleni kerhomme logon, kellarista löytynyt blankko kangaskassi kaipaa vielä pesua ja sitten minulla on ihan ehta kerhokassi. Ohimennen myös korjasin vyölaukkuni vetoketjun (en tosiaan ollut tajunnut miten simppeliä se on!) sekä jatkoin sitä aiemmin mainittua maton tekelettä.

Matto edistyy varsin hyvin, kuvio on vaan jo sen verran tuttu, että meinaan kyllästyä… Päätinkin yhden suuren maton sijaan tehdä kaksi pienempää, joten pääsen kokeilemaan myös toisenlaista ohjetta. Melody Griffithsin 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin on hyvin päässyt puolustamaan paikkaansa kirjahyllyssäni.

Loppuun voisin vielä jakaa (itselleni) uudenlaisen dippiohjeen (jo muutaman vuoden olen tykännyt tehdä ne itse), joka oli niin hyvää, että olisin voinut lusikoida sen naamaani ihan ilman sipsejäkin.

Kesädippi
paksua jogurttia/kermaviiliä
suolaa
mustapippuria
reippaasti tilliä
valkosipulia (tilli olkoon pääosassa, joten ei liioitella tässä sitten)
pikkaisen sokeria
omenaviinietikkaa

Kartanon tilli&kermaviili -sipsit ovat olleet herkkuani, mutta olen onnistunut kehittämään jonkun periaatteen noita valmiiksi maustettuja vastaan. Tällä dipillä päästiin sitten siitäkin vaivasta, kun herkumpaa oli tämä versio!

Nyt pitäisi pikku hiljaa ruveta puuhaamaan itseään nukkumahommiin. Perjantai-lauantainen ystävien vierailu sain tämän tädin aika väsyksiin, vaikka mainiota aikaa olikin. Vai vieläkö söisi jotain…

Tilli Into-Pii

Kerhossa lapset ovat tykästyneet niin kovasti peltipurkkiaskarteluihin, että tänään piti käydä tyhjentämässä ystävienkin metalliroskis materiaaleista omien varantojen hujahdettua loppuun. Lisäksi simppelit ystävännauhat sekä paperihelmet ovat olleet aika iso hitti.

Samalla olen itsekin saanut takaisin hetken nukuksissa ollutta näperrysinnostusta, vielä pitäisi keksiä, että mitä sitä. Puikot ja koukut kiinnostaisivat, mutta ei mitään villasukkabluesia haluttaisi näin keskikesällä lauleskella. Ehkä viimein kerin ne trikookuteet, ja… Niin. No, kyllä sitä aina jotain keksii!

Pienellä tauolla ollut Mrrrttakerhomme kokoontui jälleen sunnuntaina, ja innostuinpas minäkin viimein askartelemaan itselleni purnukan. Historia-lehdet ovat kyllä mitä mainiointa kamaa tähän touhuun (tosin kerhon lapset tuntuvat vannovan enemmän Aku Ankan nimeen).

Kuva ennen, oikeanpuoleinen alkuperäiskuosissa, vasemmalla jo hiottu versio.
Ja jälkeen. Aika hienot, eiks vaan!

Mrrrttakerhossa myös tuunailtiin hiukkasen, tästä kiitos kuuluu kanssamrrrttailijalle, joka tuotokset viimeisteli (eli oikeastaan teki). Itse osallistuin innostuksen, idean, hionnan ja punaisen maalin sutimisen verran. Iloa on omata ystäviä, jotka osaavat tehdä hapuilevista ajatuksista todellisuutta!

Pari tekstiä sitten mainittu keräysretki typistyi lopulta lähteellä ja kirpparilla käynniksi, mutta työpäivien lomassa olen saanut vähän asiaa korjattua.

Hauskaa miten paljon metsäapila kuivuessaan muuttaa väriään! Apiloiden lisäksi olen kerännyt peltokortetta ja hiukan ratamoa, jotka roikkuvat eteiseen rakentamassani kolmikerroskuivurissa (eli kolmella narulla).

Viime viikon stressaantuneisuuden ja melkeinpä ahdistuksen jälkeen tämän viikon kaksi työpäivää ovat sujuneet melkeinpä hilpeissä tunnelmissa. Kenties edellisen ei-mitään viikonlopun aikana opin ottamaan rennosti?

Ja vielä eräs viime aikojen innostus: lukeminen! Kun se Christie sitten otti ja mennä humpsahti yhdessä päivässä, ja kirjastokin oli jo kiinni, sain viimein eilen tartuttua joulusta hyllyssä pötköttäneeseen Kathryn Stockettin Piikoihin. Vaikka olin kuullut kirjasta kovasti kehuja, olin sen lukemista lykännyt ajatellen sen olevan kauhea ja ahdistava, siis teemaltaan, ei tyyliltään. Nyt olen jo 400 sivun paremmalla puolella, ja vain vaivoin sain itseni hetkeksi irrotettua sen imusta.

Voi tarinat ja mielikuvituksen pyörteet, taas olette saaneet minut koukkuunne! Juhannukseksi hain kirjastosta muutaman Agathan (vähemmän yllättäen hylly oli aika väljä arvon Damen kohdalta) sekä Siilin eleganssin, joka on ollut lukulistalla jo iän päivää. Ihanaa, kun on vapaata ja saa vain olla ja lukea ja tehdä käsitöitä!

(Onkohan tämä kaikki nyt sen yhden, niin kovin viattoman oloisen pelargonian syytä…)

Tuohitaiston tiellä väriä tunnustaen

Eilen aloitin työt neljän aikaan iltapäivällä tällaisesta alkuasetelmasta:

Ostin luokkakaverilta palan tuohta luonnonmateriaalinäyttötyötä varten ja ensimmäisenä vuorossa oli tuohen puhdistus. Kuvassa näkyy vasemmassa alakulmassa jo aloiteltu kohta. Hommaa ei missään nimessä kannattaisi tehdä sisätiloissa (ainakaan omassa olohuoneessaan), sillä tuohen pinta pölyää ja pöly leviää joka puolelle. Minä olin fiksuna tyttönä puunannut koko kämpän ennen työhön ryhtymistä… Huolellisella imuroinnilla, jätesäkeillä ja varovaisuudella siitä kuitenkin selvittiin. Ja sillä, ettei kovin tarkkaan tutkiskele ympäristöään. (Rillit tosin taitavat edelleen olla suhteellisen paksun pölykerroksen himmentämät.)

Tuohen työstämisessä itse punomiseen ei mene kovin kauaa, vaan suurin osa ajasta kuluu esikäsittelyyn. Kun tuohi on puhdistettu, se täytyy leikata ja ohentaa. Tämä kyseinen tuohi oli melkoisen haastavaa käsitellä, sillä sen irrotuksesta taitaa olla jo tovi. Mitä tuoreempana tuohi ohennetaan, sitä helpompaa se on. Jos tuohi säilytetään sille sopivissa oloissa, se säilyy käyttökelpoisena rajattomasti.

Puolen yön tienoilla päätin painua ansaitulle levolle päivän saldonani muutama hassu pallero (joiden ulkonäköön en suinkaan ole tyytyväinen). Hohhoijaa. Jos tuntipalkalle haluaisi, saisi tuota tekniikkaa harjoitella vielä muutaman sadan pallon verran! Onneksi en noita minkään oviverhon verran tarvitse. (Ai mitä niistä sitten tulee? Se jääköön vielä mysteeriksi.)

Tuohi on sinänsä mukava materiaali, ettei sen työstöön tai säilytykseen tarvita suuria tiloja, ja käsittely sujuu vähilläkin välineillä, mutta ei minua mikään tuohikärpänen ole sen kummemmin puraissut. Näyttöönkin valitsin tuohen oikeastaan vain sen helpon saatavuuden ja muiden edellä mainittujen seikkojen takia. Vaan nyt kun sitä vielä varastossa on, niin tiiä sitten…

Tuohitaistelun ohessa kokoontui myös Mrrrttakerho!:mme, ja kuten jokaisella itseään kunnioittavalla kerholla, on nyt meilläkin oma tunnuksemme (liivejä ei tosin ole vasta kuin yhdellä jäsenellä). Jiipu teki jokaiselle vähän erilaisen patchin, minä nössönä halusin kiemuroita ja vihreä-valkoista.

Komia tuli, kyllä tuommoista kantaa ilolla! Kai se on vappumarssille lähdettävä munkki- ja simapäissään, kuten kunnon Mrrrttojen kuuluu. (Se sima ei tosin vielä ole ajatuksentasolta ehtinyt sitruunoiden hankintaa edemmäs, että saapa nähä.)