Piirakkaa ja pukineiden piilotusta

Kuten muuallakin, on täälläkin syöty omenapiirakkaa ja juotu teetä. Parista ohjeesta yhdistellen saatiin aikaiseksi just hyvä pohja makealle piirakalle. (Just hyvällä tarkoitan sellaista kuohkeaa, en ole niin suuri murutaikinoiden ystävä.)

MAKEA PIIRAKKA
2 munaa
0-2 dl sokeria 
2 dl vehnäjauhoja
1-1½ tl leivinjauhetta
50-100 g voita
täytteitä (omenaa, mansikkaa, raparperia, mustikkaa…)
mausteita (sokeria, kanelia, inkivääriä, pomeranssia…)
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu voi, sekoita tasaiseksi ja levitä (leivinpaperilla suojattuun tai voideltuun) piirakkavuokaan. Painele pinnalle haluamasi täytteet ja ripsottele päälle mausteita. Paista 20-30 minuuttia 180-200 asteessa. Muista nauttia!

Keittiöaskareiden lisäksi olen myös vähän askarrellut. Kotomme kolmesta makuuhuoneesta vain yhdessä on kiinteät kaapit, joten vaatteita on täytynyt asetella luovahkosti sinne ja tänne. Kuten muun muassa kirjahyllyyn.

Jo ennestään sekalaista yleisilmettä eivät suinkaan parantaneet nuo alusvaatteita ja sukkia sisältäneet muovikorit, joten sisustushuumassani tartuin pariin pahviseen kotilaatikkoon, saksiin, liimapurkkiin ja läjään askartelua varten hankittuja lastenkirjoja.

Sekalainen yleisilme ei tästä juuri parantunut, mutta piristyipä kuitenkin!

Tuttuun syystyyliin mielessä on niin paljon kaikenlaisia ideoita, ettei meinaa osata tarttua niistä yhteenkään. Sukkahommia pitäisi ainakin, kun menin ja ostin sen Sukkalehden. Seuraavaksi kuitenkin jotain ihan muuta, kun katsotaan mitä tämänpäiväisestä 50 sentin kirpparilöydöstä saankaan aikaiseksi…

Mainokset

Tuparihyvää

Kuten kaikissa kunnon kemuissa, oli meidänkin juhlien yksi ohjelmanumero syöminen. Ruokaa ei ollut mielestäni ihan riittävästi (en ole koskaan ollut järjestämässä noin suuria pirskeitä plus laskin sen varaan, että pari ruokahalustaan tunnettua toveria eivät saapuisi nälkäisinä), mutta jospa laatu korvasi kuitenkin määrän. Ainakin peräti äänestyksen kautta pöytään päätynyt porkkanakakku sai suuria kehuja, ja kehtaan olla samaa mieltä sen pikkunokareen perusteella, jonka ehdin itse maistaa. Kuvia en ehtinyt napsia pitopöydästä, mutta kylläpä työ tiiättä miltä porkkanakakku näyttää.

Alkuperäinen ohje on ilmeisesti Saara Törmän kirjasta Saa vaivata, minä löysin reseptin keittiönkaapistamme, ja sovellukseni meni jotakuinkin allaolevasti.

PORKKANAKAKKU

4 ½ dl porkkanaraastetta
3 ½ dl fariinisokeria (tai sokeria ja siirappia)
2 dl öljyä (laitoin pari isohkoa ruokalusikallista sulaa kookosöljyä)
1 ½ dl vettä
5 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
1 ½ tl soodaa
½ tl suolaa
1 ½ kanelia

Kuorrutus:

300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
mantelirouhetta

Sekoita sokeri, öljy ja vesi. Sekoita toisessa astiassa kuivat aineet ja lisää sokeriseokseen. Lisää porkkanaraaste. Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes kokeilutikkuun ei tartu enää taikinaa. (Meidän tehouunissamme pienehkölle pellille levitetty kakku ehti käväistä hätäisesti 15 minuuttia.) Sekoita kuorrutteen aineet yhteen (paitsi mantelirouhe) ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele mantelirouheella.

Porkkanakku maistuu parhaimmalle seuraavana päivänä, joten tein pohjan perjantaina ja kuorrutteen lauantaina. Alkuperäisessä ohjeessa kuorrutteeseen tuli vielä rasvaa, mutta en kokenut sitä välttämättömäksi. Ehkä saatoin lirauttaa hieman vettä kuorrutetta notkistamaan, mutta varmaksi en mene vannomaan. Kokeilemalla pääsee parhaaseen lopputulokseen. Herkkuhetkiä!

Appelsiinihulluus jatkuu

Mrrrttakerho kokoontui ystävänpäivän juhlinnan merkeissä sopivasti melkein viikko varsinaisen päivän jälkeen (vaan samapa se minä päivänä juhlii, kunha juhlii!) ja sitä varten täytyi toki leipoa.

Kuin kohtalon sanelemana törmäsin alkuviikosta limekekseihin, jotka yksinkertaisuudessaan kuulostivat juuri täydellisiltä. Ja appelsiineja kun hallustani löytyy näinä päivinä jatkuvasti, olivat aineksetkin nopeasti kasassa (alkuperäinen ohje oli sitruunoille, joten oletin limen vaihtamisen appelsiineihin onnistuvan yhtä lailla – hyvin oletettu).

APPELSIINIKEKSIT

125 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
1 appelsiinin kuori ja noin puolikkaan mehu (ja pikkuisen sitruunanmehua)
3 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa pehmennyt voi ja sokerit sekaisin, lisää muna, appelsiinin kuoret ja mehu. Sekoita toisessa astiassa kuivat ainekset keskenään. Sekoita kuivat aineet märkiin, nostele pellille palleroita ja paista 175 asteessa noin 8 minuuttia.

Tein vähän liian isoja möykkyjä, joten levitessään ne takertuivat toisiinsa. Lopputuloksena siis aikamoinen läjä keksejä, joita voisi kutsua erityisiksi. Meillä päin kuitenkin ulkokuori on yhdentekevä ja sisin on se, mikä merkitsee – maultaan näistä palleroista tuli melkeinpä täydellisiä! Vain melkein siksi, että turhan varovainen olin paistoajan suhteen. Kekseistä tuli enemmän leivosmaisen pehmeitä, ensi kerralla pidän uunissa tovin kauemmin. Myös reseptin muuntelua tekisi mieli kokeilla, jos yrittäisi selvitä vähän niukemmalla voilla ja sokerilla ensi kerralla.

Näitä suosittelen lämpimästi, ovat helppoja kuin mitkä ja mausteeksi voi varmaan laittaa mitä vaan mikä sattuu omia makuhermoja juuri sillä hetkellä miellyttämään.

Kaikenlaisia kuningattaria

Olen minä! Eilen paistamani kuningatarpiirakka nimittäin onnistui kuin onnistuikin. Tuli hyvvää ja palijo, juuri niin kuin ruokaa kuuluukin.

KUNINGATARPIIRAKKA

Pohja

100 g voita
½ dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 muna

Sekoita pehmennyt (tai täysin sulanutkin käy, jos sattuu hups niin kuin minulle) voi ja sokeri, ja vehnäjauho ja leivinjauhe. Sekoita aineet tasaiseksi ja levitä irtopohjavuokaan, jonka pohjan ja reunan väliin olet laittanut leivinpaperin. Esipaista pohjaa muutama minuutti 200 asteessa

Täyte

n. 500 g maustamatonta jogurttia
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
mustikoita
vadelmia

Levitä täyte pohjan päälle ja lykkää uuniin 200 asteeseen. Paistoin kiertoilmalla vähän vajaassa 200 asteessa n. 55 minuuttia. Täytteen ei tarvitse olla täysin hyytynyt uunista tullessaan, viileässä vetäytyminen tekee lopun työn.

Inspiraationa piirakkaan toimivat Chocochilin vadelmapiirakan ohje sekä ikivanha Pirkka-lehden kuningatar-jogurttitortun resepti, jonka muistelen joskus onnistuneesti tehneeni. Pohjaan lisäsin maitoa, koska siitä piti päästä eroon. Munan olisi varmaan voinut jättää poiskin (?), täytyy ehkä kokeilla joskus.

Sokerin määrä Pirkan ohjeessa oli isompi, pohjaan tuli 1 ½ desiä ja täytteeseenkin vielä kokonainen desi, mutta ainakin minun makuhermoilleni tuo määrä oli sopivampi.

Pikkaisen kauemmin piirakka olisi voinut viihtyä uunissa, mutta tulipahan ainakin mehevää. Täytekin hyytyi tovin parvekkeella palelun jälkeen tiiviiksi ja salonkikelpoiseksi.

Vaikka piirakka ei ehkä kauneuskuningattaren titteliä voittaisikaan, on se maultaan aatelinen kuitenkin, ja sehän se tärkeintä onkin. Ylevään tunnelmaan voi virittäytyä kuuntelemalla vaikkapa näitä kappaleita herkuttelun ohessa. Nam nam ja näkemiin arvon hoviväki!

Ylämäki alamäki

Keittiön puolella on menty viime päivinä laidasta laitaan. Eilen onnistuin mainiosti peeämmässä twistaten (aineksina punasipulia, kaalta, perunaa, porkkanaa, lanttua, kikherneitä ja kermaa sekä ripaus melkein jokaisesta maustekaappini purkista – teko-ohjeena simppeli hauduta pannulla kypsäksi), viikonloppuna epäonnistuin surkeasti hernerouhelettuviritelmässäni, josta tuli lähinnä hernerouhe-munakokkelia.

HERNEROUHE-MIKÄLIE

Tee taikina suurin piirtein yllä olevalla ohjeella, kaada se kokonaisuudessaan pannulle (kun olet ensin turhaan yrittänyt saada aikaan koossa pysyviä lättyjä), kääntele ja vääntele kunnes tulos on kiinteää murua, asettele lautasille ja syö.

Sanoin kuvailemattomasta ulkonäöstään huolimatta sörsseli oli kuitenkin aivan maukasta syötävää, joten ehkä tätä ei ihan täydellisenä epäonnistumisena voi kuitenkaan pitää.

Onnistumisten osastolla jälleen banaanilättyjä, milloinkahan kyllästyn?

Nyt uunissa muhii marja-jogurttitorttu, jonka selviytymisen puolesta en löisi vetoa. Piirakka on ehtinyt kokea jo kaikenlaista: alun perin tarkoitukseen suunnitellut marjat olivat pilalla, jogurttikin jo parhaat päivänsä nähnyt ja sen lisäksi, että yhdistelin kahta ohjetta, päätin lisätä ihan tuosta noin vain uusia ainesosia. Jos en palaa kertomaan kuinka kävi, niin varoituksen sana: jogurttitorttu voi olla mainettaan haastavampi kokattava.

Lauantaita ja lapanen

Lauantait ovat tässä taloudessa olleet varsin hulinaisia pari viikkoa. Viime viikon lauantaina kutsuin Mrrrttakerhon koolle, teemanamme aarrekartta. Olen haaveillut aarrekartta-kerrasta jo kerhon alkuajoista saakka, ja nyt viimein sain asian käytännön tasolle asti. Kaikki eivät olleet ideasta aluksi kovin innostuneita, mutta upeita kollaaseja saimme aikaan.

Tuossa tämänkertainen aikaansaannokseni. (Muista teksteistä saanee selvän, alaoikealla Wagner sanoo ”Älä oikuttele nainen!”) Jännittävää, miten erilaisia teemoja karttoihin tulee joka kerta, viimeksi olin tehnyt kartan noin kuukausi aiemmin, ja se näytti jokseenkin toisenlaiselta.

Olen tehnyt ensimmäisen karttani joskus 15-vuotiaana, harmillisesti se ei taida olla enää tallessa. Sen jälkeen karttoja on tullut väsäiltyä säännöllisen epäsäännöllisesti. Hauskaa, innostavaa ja voimia antavaa puuhaa! Neljän tunnin leikkaa-liimaa-ilta meni hujauksessa, kun kaikki uppoutuivat työhönsä. Ohjeita aarrekartan tekemiseen on vaikka kuinka, mutta me teimme Mrrrttiksen toimintaperiaatteen mukaisesti työt hyvin vapaalla otteella.

Ohjeistin leikkaamaan lehdistä talteen kaikki syystä tai toisesta puhuttelevat kuvat ja tekstit, sen kummemmin pohtimatta. (Tarjolla oli myös kyniä, vesivärit ja siveltimiä sellaista välineistöä kaipaaville Mrrrtoille.) Kun silppua oli sopivantuntuinen pino, ryhdyttiin sitä perkaamaan ajatuksen kanssa ja valittiin lopulliseen työhön tulevat, kaikista osuvimmat palaset.

Lopputulos voi olla myös vaikka sen hetken tunnelmakartta tai voimataulu tai ihan vaan kiva kollaasi, jos unelmien ajattelu tuntuu vaikealta tai niitä ei jostain syystä haluta jakaa oman pään ulkopuolelle.

Eilen sitten kodissamme piipahti porukkaa kirppariostoksilla. Kämppis houkutteli minut vuokraamaan kirppispöydän, ja koska hinnoittelu on niin tympeää, päätettiin pitää ystäville esikarsintamielessä kotikirppis. Ja tietysti tarjolla piti olla lumppujen lisäksi muutakin, joten kanssa-asukki teki herkkubravuuriaan sienipiirakkaa ja minä kokeilin siipiäni raparperipiirakan kanssa. Hyviä olivat! Raparperipiirakan ohje Hellapoliisilta, oma pienennetty versioni alla.

RAPARPERIPIIRAKKA

2 munaa
n. 2 dl sokeria
50 g voita
n. 1 dl maitoa (käytettiin soija-)
n. 2 ½ dl vehnäjauhoja
1,25 tl leivinjauhetta

pinnalle n. 3 dl raparperin paloja ja ripaus sokeria

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. 2. Lisää kuivat aineet (sekoita ensin keskenään jos jaksat). 3. Lisää sula voi sekä maito ja sekoita. 4. Laita vuokaan ja ripottele pinnalle lähes sulat raparperin palat ja sopivasti sokeria. 5. Paista +225 asteessa n. 20 minuuttia. (Pidin kiertoilmalla 200 asteessa lähemmäs puoli tuntia. Tikku kertoo, kun on valmista!)

Olin vähän huolissani haittaako raparperin palojen runsas kosteus, vaan ei, mehevöitti piirakkaa oikein mainiosti. Vaniljavaahdon kera piirakka maistui varsin kesäiseltä.

Huh hulinata, vaan kivaahan se on kun tapahtuu. Nyt kuitenkin keskityn vain puikkojen kilistelyyn, sillä sain keskiviikkona lapastilauksen. Viime talvena askartelemani huivi kun kuulemma oli lapaskavereita vailla.

Melkein puolet jo takana!

Tilli, Tilli lettuja paistaa

Eilen iltasella alkoi sokerihammastani kovin kolottaa. Avulias ajatus tuli mieleen nopeasti: ”Pitäisiköhän viimein kokeilla niitä banaani-muna -lettusia, joista jokin aika sitten niin kovin kohkattiin?” Pikainen reseptien selailu osoitti kuitenkin, ettei yhdellä banaanilla kovin pitkälle pötkitä.

Onneksi banaaniletut-hakusana tuotti myös vähän monimutkaisemman tuloksen, nimittäin tämmöisen ohjeen.

BANAANILETUT (Blinien kokoisia lättyjä kuusi kappaletta)

1 banaani
2  munaa
2 dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl siirappia
(ropsaus auringonkukansiemeniä)

1. Hienonna banaani haarukalla. 2. Sekoita munat joukkoon ja sitten muut aineet. 3. Anna taikinan turvota vähintään ½ tuntia. 4. Paista ja syö.

Mielestäni banaanit ja mustikat sopivat yhteen oikein hyvin, joten en harmitellut hillon mentävää aukkoa kaapissani. Auringonkukansiemenet toivat lättyihin oman vivahteensa, jolle asuintoveri ei oikein lämmennyt, mutta minua se ei häirinnyt. Oli oikein maistuvaa ja ennen kaikkea helppo tekaista, taidan tehdä näitä toistekin!

Parempi paistella lätyt tulevaisuudessakin suosiolla blinipannulla (jota siis aivan tavallisen paistinpannun asemassa käytän – se on juuri sopiva yhden kananmunan paistoon), kuin yrittääkään niitä lapsuusmuistojen täydellisen pehmeänrapeita pitsireunaisia ohukkaita.

Säästyy paljolta, eritoten siltä suurelta pettymykseltä, kun ei niistä jostain ihmeen syystä tullutkaan samanlaisia kuin papan -90-luvulla mökin rannassa paistamista muurikkalätyistä (joidenka taikina oli tietysti mummon rakkaudella tekemää, ja jotka nautittiin koko pitkän päivän kestäneen järvessä pulikoinnin päättäneen saunan jälkeen tuoreiden mansikoiden kera).

Pikku possut

Tipaton tammikuu on tuonut muassaan lieveilmiön, nimittäin hirveän herkuttelun himon. Voihan se olla myös yleiseen sääolosuhteeseen ja muuhun sellaiseen liittyvää, mutta yhtä kaikki, napostelu on tämän hetken ehdoton ykkönen ruokailutapojen saralla.

Eilen viattomasti alkanut silmälasien katselureissu ystävän kera päättyi Stockan Herkun juustotiskille, siitä sitten oliivihyllylle ja aurinkokuivattuja tomaatteja valitsemaan ja keksejä ja niin.

Tuollaisilla palvelutiskeillä asiointi on minulle aina suuri nautinto, ihailen työntekijöiden laajaa tietämystä ja suhtautumista asiakkaisiinsa – meitäkin kohdeltiin kuin mitäkin turkisrouvia ja saimme kuulla sopivan vuolaan pahoittelun siitä, että heillä oli tarjolla vain kahta erilaista tapasjuustoa (vaikka ilmeemme varmasti olivat näkemisen arvoiset, kun meille selvisi, että on olemassa sellainenkin asia kuin tapasjuusto.)

Tyydyimme yhteen gruyèreen ja yhteen valkohomejuustoon, ja ihan maistuvia olivat. Tosin ensin mainitun haju meinasi viedä ruokahalun mennessään ja jälkimmäinen taas oli jokseenkin mitäänsanomaton, mutta oli mukavaa kokeilla uusia makuja.

Kaverina juustoilla ja kekseillä oli oliiveja, valkosipulinkynsiä, aurinkokuivattuja tomaatteja, suolakurkkuja, kuivattuja omenoita sekä lahjaksi saatua viikunahilloa (kiitos M, hyvää oli!). Melkein kaikki tuotteet olivat muuten eri maista (omput ja valkohomejuusto Suomesta, muut muualta), varsin kansainvälinen iltapala siis.

Tänään toinen ystävä ilmoitti, että pää hajoaa, nyt jotain äksöniä! Toiminnan naisena lupasin keittää teetä, ja palan painikkeeksi ehdotettiin yhteisleipomukseksi mutakakkua. Edellisestä kerrasta viisastuneena leipaisin kakun kuitenkin jo ennen ystävän saapumista, ja tosiaankin leipaisin, hommaan taisi mennä jotakuinkin vartti jos sitäkään.


Lisäsin taikinaan puoli ruokalusikallista chiliä, mikä oli hieman liikaa, mutta tulipahan hiki laiskan syödessä! Ihanan tuhtia, tahmeaa ja syntisen hyvää, taidanpa tehdä toisenkin kerran. Ohjeen aineksetkin yleensä löytyvät kaapista.

Namnam, sanoi tämä pikku possu ja asettui mahansa viereen lepäämään ja pohtimaan, mitä sitten söis…

Yksinkertaista ja nopeaa koukulla ja keittiössä

Heräsin tällä viikolla siihen tosiasiaan, että joulu on ihan kohta. Panikoinnin sijaan päätin hengittää, ja lahjoa vain jos jotain mukavaa keksin. Vaikka kovasti lahjojen antamisesta pidänkin, arvostan elämän stressittömyyttä vielä enemmän. Väkisin hankitusta lahjasta myös haistaa pakon, ja kukapa sellaista haluaisi vastaanottaa.

On kuitenkin muutama ihminen, joita haluan muistaa tähän vuodenaikaan pienellä paketilla: kummipoikaa, äitiä, isää ja mummoa. Muita sitten jos jotain sopivaa sattuu vastaan tulemaan.

Äidin pakettiin sujahtaa niinkin hehkeä lahja, kuin kaksi paria pitkiä kalsareita ja kummipojan lahjusta en vielä paljasta. Mummon ja isän pusseista löytyvät trikookuteesta virkatut pannunaluset, ihan omalla designilla. (Eli tartuin koukkuun ja kerään, virkkailin, purin, virkkailin, purin ja virkkailin kunnes olin lopputulokseen tyytyväinen.)

Tykkään erityisesti tuon yksivärisen mallista, ja siitä voisinkin yrittää kirjoittaa ohjeen (vaikka varmaan tuon ihan pähkäilemällä ja kokeilemallakin saisi luonnistumaan).

VIRKATTU PANNUNALUNEN (valmistusaika 15-30 min.)

1. krs: Virkkaa 6 ketjusilmukkaa, kiinnitä renkaaksi piilosilmukalla.
2. krs: Virkkaa renkaaseen 12 kiinteää silmukkaa, lopuksi ps ensimmäiseen ks:aan.
3. krs: Virkkaa 4 kjs ja 1 ps joka toiseen edellisen krs:n ks:aan. Päätä ps:aan.
4. krs: Virkkaa 8 kjs ja 1 ps jokaiseen edellisen krs:n ps:aan. Päätä ps:aan.
5. krs: Virkkaa 10 kjs  ja 1 ps jokaiseen edellisen krs:n ps:aan. Päätä ps:aan, tee jonkinlainen ripustuslenkki ja päättele.
Venyttele, vanuttele, höyrytä ja paketoi.

Suurin piirtein noin. Yksinkertaista ja nopeaa!

Viimeisimmästä Yhteishyvän ruokalehdestä bongasin Kookos-kaurakeksien ohjeen, ja innostuin, että tuohonpa työnnän ylimääräiset kookoshiutaleeni. Jostain syystä kuvittelin moisia omistavani – kyseessä olivatkin mantelilastut.

Tästä en suinkaan lannistunut, vaan päätin kokeilla ohjetta korvaten kookoshiutaleet mantelilastuilla, kuten myös osan vehnäjauhoista korvasin jo tovin kaapissani majailleella mantelijauholla. Hyviä tuli ja näin ne tekaistiin:

MANTELIKÖKKÄREET

2½ dl kaurahiutaleita
1 dl mantelilastuja
1½ dl vehnä- ja mantelijauhoa yhteensä
1 dl sokeria (vähän vähempikin riittää)
½ tl leivinjauhetta
100g voita (tätäkin riittää maltillisempi määrä)
3 rkl hunajaa (ei ollut siirappia kaapissa)
2 rkl vettä

1. Sekoita kuivat aineet. Mantelilastuja on hyvä vähän pieniä, minä painelin niitä valkosipulipuristimen kahvapäillä ja helposti sain murenemaan.
2. Sulata voi. (Voit sekoittaa sulaan voihin hunajan ja veden, kuten ohjeessa neuvotaan tai…)
3. En lukenut ohjetta näköjään kovin tarkkaan, sillä sekoitin kosteat aineet kuiviin erikseen, vaan ihan hyvin onnistui niinkin.

4. Nostele taikinasta sopivanmoisia nokareita pellille kahdella lusikalla. Voit halutessasi muotoilla niitä kauniimmiksi, minusta olivat ihan nättejä noinkin.
5. Paista 200 asteessa, keskitasolla noin 7 minuuttia. Meidän uunimme vaatii vähän pitemmän paistoajan, 9-11 minuuttia, mutta kannattaa olla varovainen, sillä nämä kaverit palavat tosi helposti ja sen maistaa!

6. Anna jäähtyä pellillä. Uunista tullessaan kökkäreet ovat vielä melko pehmeitä, mutta jäähtyessään kovettuvat.

Yksinkertaista ja nopeaa! (Sekä herkullista ja melkeinpä terveellistäkin!)

Tällaisia tällä kertaa. Nyt täytynee irrottaa takamus tuolista ja siirtyä ulkoilmoihin, sillä uskokaa tai älkää hyvät naiset ja herrat ja kaikki siltä väliltä: siellä (ainakin melkein) paistaa aurinko!

Täydenkuun tasapaino

Hyvän ajan teema jatkuu. Perjantaina sain kaksi yövierasta, ja ilta sujahti hetkessä höpisten. Hieman yllättäen olen huomannut, että vieraat tekevät kodin, ja varsinkin yövieraat.

Kokkailtiin herkullista pizzaa (suppilovahveroita, punasipulia, valkosipulia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja aurajuustoa – huh kuinka hyvää) sekä punaviinisuklaakakkua hieman soveltaen (käytin täysruokosokeria ja vaniljasokeria). Lisäisin vielä kunnollisen tumman suklaan paloja taikinan sekaan makuelämyksen viimeistelemiseksi, mutta varsin maistuvaa oli kaakku noinkin. Elämäni ensimmäinen kuivakakku on siis tullut uunista ulos ja suureksi osaksi huvennut jo parempiin suihin!

Sain myös vyöhyketerapiahoidon! Eihän se varsinaisesti kauhean nautinnollista ole (välillä koskee kovastikin), mutta uskon lopputuloksen olevan pienen kärsimyksen väärti.

Lauantain kirpparikierroksella matkaan tarttuivat sormikkaat (1e) sekä iso patenttikorkkinen lasipullo (75 snt), olen tyytyväinen. Löysin myös ystävälle kauniin huivin, josta ilostuneena tämä antoi omansa kaulastaan minulle. Nyt sain sen tuubi-kauluri-monikäyttöasian, jonka neulomisen aloittamista olen tässä parisen kuukautta harkinnut. Kiitollisna otin lahjuksen siis vastaan!

Ilta puolestaan johdatti minut Nekalaan, ja pienellä kuppilakierrokselle. Saatiin ystävän kanssa juttuseuraa suomalais-nepalilaisesta parivaljakosta, ja kyllähän se minullekin tuli polte lähteä katsastamaan Aasian kolkkaa maailmasta. Ehkä jonain päivänä…

Pikanttina yksityiskohtana illasta mainittakoon keskustelu, jonka kävin pariskunnan miehenpuolen kanssa, kun tämä halusi tarjota meille juomat. Kuten tapoihin kuuluu, estelin ensin, mutta kun mies totesi vakuuttavaan sävyyn ”Kuules, sun vuositulot on vissiin jossain kymppitonnin paikkeilla ja mulla lähemmäs satasta, että jos nyt kuitenkin”, ajattelin minäkin, että eiköhän se nyt sitten käy. Mukavia ihmisiä ja hyviä keskusteluita.

Retkelle unohdin ottaa mukaan korvakorut, ja koska ei Nekalassa nyt minkä sattuu näköisenä voi liikuskella, täytyi penkoa ystävän koruvarantoja. Sattumoisin hän onkin viime aikoina ryhtynyt oikein toden teolla askartelemaan koruja makramee-tekniikalla, ja niinpä oli mistä valita.

Eikö olekin kaunis! Värit ovat kuvassa kovin haljut, mutta jonkinlaisen käsityksen saa varmasti. Sain korun lopulta omaksi, ja siitä tulee varmasti yksi niistä harvoista korvakoruista, joita oikeasti joskus käytänkin. Kun tuo killuu korvassa tulee välittömästi jotenkin viisaampi ja vahvempi olo. Jossain vaiheessa noita on tulossa myyntiin, ilmoittelen kun tiedän paremmin, mutta voi nytkin jo kysellä, mikäli reippaan käsityöläisen matkakassan kartutus kiinnostaa!

Seuraavaksi onkin vuorossa minun kanssa olemista kaiken sosialisoitumisen vastapainoksi. Kiitos kiitos ystävät & toverit, olemassaolo ja kaikki!