Koukulla

Taas olen intoutunut virkkaamaan. Helposti kaikenlaisia lankakäsitöitä tulee pitäneeksi samankaltaisina, mutta kyllä neulominen ja virkkaaminen ihan eri maata ovat. Neulominen tuntuu jollain tapaa jäykemmältä ja enemmän sääntöjen seuraamista vaativalta, kun virkkaus taas taipuu helpommin kaikenlaisiin hullutuksiin. Ainakin näin on minusta tuntunut.

Eräs ilta näpersin eteiseen pari uutta koukkua avainpussukalle, kauppakasseille ja sen sellaisille. Inspiroiduin sellaisista naulan, parin naulakoista, joiden koristeena on kauniisti maalattu laatta. Vähän tuollaisia pimeässä äherretyn näköisiähän nuo ovat, ja kehykseen olisi voinut laittaa rautalankaan useammankin kerroksen, mutta en valita. Niissä on koukut, joihin voi ripustaa asioita – siis täyttävät tarkoituksensa. Tästä on hyvä jatkaa kehittelyä! (Ohjeet Novitan syksyn 2013 numerosta, malli 51.)

Mrrrttakerhon Suuri Yhteisprojekti nro 2 on käynnistynyt! Päätimme tehdä eräälle tulevalle ihmistaimelle peiton 15 sentin neliöpaloista. Olen saanut valmiiksi kolme, ja lisääkin himottaisi. Pitäisi kyllä ehkä jättää jotain muillekin… Yksi on tehty tutulla isoäidin neliön ohjeella, toinen soveltaen aiemmin mainitusta Novita-lehdestä ja kolmas, erikoissuosikkini, on Perhe auringonkeltaisessa talossa -blogin vauvanpeitto-ohjeella. Tuo ohje on tosi hyvä, opinpa tekemään ketjusilmukkapötkön sijaan ihan oikean pylvään näköisen kerroksen aloituksen! Lanka on 7 veljeksen Raitaa värissä 834 ja koukku 3½ tai 4 (ei voi kaikkea muistaa).

Työn alla on myös pipo, jota puran ja virkkaan osaamatta päättää, tuleeko siitä hirmu hieno vai ihan kamala. Luulen, että seuraavaksi lakkaan arpomasta ja teen vaan. Ei se sitä paitsi edes ole omaan päähän päätymässä, hehee!

Ystävälle ♥

Ystävänpäivälahjaksi ajattelin julkaista vapaaehtoistyöhommia varten askartelemani toivotuslappuset. Olin mukana järjestämässä ystävänpäiväkorttien askartelutuokiota, ja mukaan toivottiin valmiita toivotustekstejä. Oli hauskaa muistella, miten sellaista taitto-ohjelman tapaista käytettiinkään! Linkin takaa voi ladata tulostettavan pdf-version, alla kuvat aikaansaannoksistani. Voilà!

Tallinnan-langoista on valmistunut jo yksi työ! Meditaatiovirkkausluutu eteni päätepisteeseensä, ja tämmöinen siitä tuli:
Noilla väreillä oli ihana tehdä, vaikka muuten olikin aika hankalaa. Olisi aikamoista liioittelua sanoa, että tein rätin tällä ohjeella (koska en vaan osannut, ainakaan kyseisellä langalla ja koukkukoolla), mutta siitä inspiroiduin ainakin. Ja ihan kaunis lopputuloksesta tuli, vähän sellainen erityinen, mutta niinpä on saajakin, varsin erityinen. (Lanka siis Alizen Bamboo Fine ja kolmosen koukku.)

Alkuvuoden askareita

Tähän päädyin: blogin elämä jatkuu! Eräs viisas nainen sai aikaan lopullisen päätöksen muistuttamalla kuinka tärkeää on olla itselle armollinen. Jos joskus en halua kirjoittaa, ei minun ole pakko. Eikä minun tarvitse miettiä sitä, sopiiko joku asia blogini aihepiiriin tai mitä mieltä joku nyt jossain jostakin tekstistäni on. Voinette siis varautua kaikenlaisiin rönsyilyihin, ainakin minä toivon tuntevani oloni täällä täst’edes kotoisammaksi ja sitä kautta vapaammaksi!

Aloitetaan kuitenkin tutuista jutuista: askarteluista. Ei tässä nyt ihan kaikkea päivitystauon aikana tapahtunutta ole ajatus alkaa kuroa kiinni, mutta jos näitä talvisia kuitenkin. Lyhyesti: Pinterestiin liittyminen ja tipattomuus = olen ollut varsin inspiroitunut sekä aikaansaava.

Ensimmäisessä kuvassa on korttiaskartelujani, joista osaan ohjeet ja kaavat löytyvät Pinterestistä. Tuo luonnollisemman näköinen norsu löytyi arkistoistani, voin yrittää skannata sen tänne, jos joku tahtoo kopioida juuri sen.

Pinterestissä näin monta mahtavaa ideaa korvakorujen säilytykseen. Pohdiskelin kanaverkkoa ja pitsiliinaa ja ties mitä, kunnes neuvokas mielitiettyni keskeytti minut: ”Etsitään talosta jotain sopivaa!” Kellarista löytyi vanha sulkapallomaila, josta pesemällä tuli juuri näppärä korvisten säilytin sekä vessan hupaisa sisustuselementti. Yllätyin kuinka vähän korvakoruja omistankaan, vaan ehkä nuo vähätkin tulevat nyt käyttöön kun esille pääsivät.

Näitä ruukunkoristeita (tai -lämmittimiä) on ollut ajatuksena tehdä koko sarja, mutta vasta olen saanut aikaiseksi tämän yhden. Halusin oppia neulomaan siksakkia, ja tuumin, että tällaiset pikkutyöt kävisivät hyvin uusien tekniikoiden ja mallien harjoitteluun (sekä langanjämien hyötykäyttämiseen). Idea näihin on eräiden ystävieni kotoa, siellä melkein kaikki ruukut ovat saaneet kauniit takit yllensä!

Vieressä komeilee askartelemani tulitikkuroskis. Näitä tehtiin pari kappaletta kämppiksen kanssa kynttiläkauden alussa, kun kyllästyttiin kaivelemaan tikkuja sulaneen ja jähmettyneen vahan seasta. Tomaattipurepurkit tuntuivat olevan vähän liian pieniä oikein mihinkään, mutta pöytäroskiskäyttöön ne sopivat mainiosti.

Pinterestiä on kiittäminen myös siitä, että sain viimeinkin opeteltua unisiepparin teon. Kehikkona toimii kadulta löytämäni metallinen melkein-rinkula, jonka teippasin pysymään muodossaan ja päällystin. Kiinnitin solmun vielä kuumaliimalla. (Helppo ohje verkkopussiin kiville täällä.) Luin jostain, että alkuperäisissä unisieppareissa käytettiin punaista narua ja/tai nokkoskuitua, niinpä valitsin verkkoon punaisen nokkosta sisältävän villalangan. Ihan noin pinkkiä se ei sentään todellisuudessa ole! Aukko keskellä jäi vähän turhan suureksi, sillä lanka loppui kesken. Olen kuitenkin tyytyväinen ensimmäiseen tuotokseeni, noita roikkuvia saatan lisäillä vielä.

Tyytyväinen olen myös tähän päivitykseen. Tauko teki hyvää, nyt on taas erilainen into päivittämiseen. Ja tietokonekin oli yhteistyöhaluinen noiden kuvien kanssa, toivon, että hyvässä myötätuulessa saan jatkaakin!

Keltainen kausi

Ilmeisesti auringon puutteessa olen ryhtynyt syömään lähes yksinomaan keltaisia ruokia. Appelsiinien lisäksi nimittäin sain päähäni kokeilla lampaankääpä-lanttucurrya, aika lailla vain sillä logiikalla, että lanttu on keltaista, lampaankääpä on keltaista ja curry on keltaista, joten niiden on sovittava yhteen.

Reseptivihkoni uumenista löysin lampaankääpäcurryn ohjeen ja hetken etsinnän jälkeen vastaani tuli myös lanttucurryn resepti, ja näitä kahta soveltamalla päädyin tämän päiväiseen atriaani.

LAMPAANKÄÄPÄ-LANTTUCURRY

pala lanttua
pari perunaa

– kuori, paloittele, höyrytä tai keitä lähes kypsäksi

(puna)sipulia
valkosipulia
lampaankääpiä
purjoa
tomaattisosetta
reilusti mausteita: jeeraa, currya, suolaa, mustapippuria, sokeria, chiliä, korianteria, inkivääriä
loraus soijakastiketta
kookoskermaa ja vettä tai kookosmaitoa

– hauduttele pannulla lanttujen ja perunoiden kanssa n. 20-30 minuuttia

Lisäksi keitin ohraa. Jätin lantun ja perunan alun pitäen vähän turhan raaoiksi, joten hauduttelin soosia pienellä lämmöllä lähemmäs 40 minuuttia.

Maistui! Lampaankääpä on mainio ruokasieni, jota löysin hyvän pinon viime syksynä. Jostain syystä sitä kuitenkin tuli kokattua ensi kertaa vasta nyt, mutta jospa tästä kokemuksesta innostuneena yrittäisin uudemman kerran jo piakkoin.

Keltaisiin asioihin omalta osaltaan liittyy myös tuo Pumpkin Jam-blogi (nyt leikitään, että kurpitsat ovat enemmän keltaisia kuin oransseja siis), jonka löysin curry-ohjetta etsiessäni. Inspiraatio-osastolle menee koko höskä, mutta erityismainintana syntisen makealta kuulostava banoffee ja makea pizza eli pizza gino. Kauhea kokkauskärpänen puri, taidan kantaa kaikki kamani uuden asunnon keittiöön, sillä siellä taidan enimmäkseen tulevaisuudessa viihtyäkin!

10 000 ja yksi

Eilinen päivä oli mainio läpileikkaus kaikista edeltävistä. Kävin läpi koko tunneskaalan pettymyksestä, harmistuksesta ja raastavasta vitutuksesta iloon, onneen ja raukeaan tyytyväisyyteen.

Rajaportin saunan lauteilla istuksiessa kavala maailma oli kaukana ja poissa se pysyikin jatkaessamme iltaa Pulterin nurkkapöydässä. Sain merkkipäivän kunniaksi lahjakortin (tai oikeastaan viisi) Sinooperiin ja runoja, itse tehtyjä sekä muilta valikoituja. Julkiselta märyltä en siis välttynyt, mutta se kuuluneekin tällaisten juhlien vakio-ohjelmaan.

Mikä päivä, kaiken kaikkiaan täydellinen! Päivän sain tehdä käsilläni, saada aikaan näkyviä asioita ja tilaisuuden tutustua tunne-elämääni ja sen muutoksiin, ja illan sain viettää lempiasioideni seuran, saunan ja syömisen parissa. KIITOS! ♥

Kaikki kuvat täältä!

Kilikili

Kilkatikalkati kuuluu kodissani. Ei täällä perjantaipussi kuitenkaan kilise, vaan puikot ja koukut! (Tai no, ei koukku nyt varsinaisesti kilise.) Käsityörintamalla on ollut hiirenhiljaista joulun jälkeen, kunnes eilen iski suunnaton neulomisen himo. Kyllä, näköjään neulomista voi himoita.

Ja kun se superhelppo syyspipo tuli täälläkin mainittua, tartuin tuumasta toimeen. Koska minun on näemmä mahdotonta tehdä mitään helposti, piti tähänkin keksiä kaikenlaista kommervenkkiä. Ei nimittäin tullut kuulonkaan, että olisin käynyt ostamassa tarkoitukseen sopivat langat, vaan ohje oli muokattava olemassa oleviin. Punomo auttoi tässä kovin, ilman sitä aivan liian lyhyiden yöunien jähmettämä aivoparkani tuskin olisi tehtävästä suoriutunut. (En kuitenkaan muistanut silmukoiden lisäksi laskea lisää kerroksia, vaan meneehän se sovitellenkin.)

Olen tehnyt pipoa siis 72 silmukan sijaan 96:lla, lankoina Novitan Florica ja entisestä koulusta ostettu suomenlampaan villalanka. Eikös olekin ihana yhdistelmä!

Florica on kaksinkertaisenakin vähän ohuempi kuin tuo valkoinen, ja oli tarkoitus vaihtaa sopivassa kohdassa puikot isompiin (aloitin nelosen sukkapuikoilla), mutta muistin tämän aikeen siinä vaiheessa kun sopiva kohta oli jo sopivan kaukana takanapäin. Sovitusta varten vaihdoin sukkapuikot pyöröön, ja nyt pohdin miksen tehnyt niin jo aiemmin (no siksi kun ohjeessa käskettiin). Voisihan sitä sitten kavennuksia varten vaihtaa sukkapuikkoihin. Vai?

Norjalaisia villapaitoja saavat puikkoni vielä hetken odottaa, sen verran hanurista tuo kahdenkin langan kanssa keplottelu oli. Vähän pohdin jo purkamistakin, kun lankalenkit ovat suhteettoman suuria ja pipo vaikuttaa päähäni himpun verran liian pieneltä, vaan njäh. Menee se jollekin.

Eilen ystävä kääntyi Mrrrtta-tovereidensa puoleen ja pyysi apua nuhjaantuneen työtuolinsa ilmeen kohentamiseen. Innostuin välittömästi, ja siksipä se koukkuun tarttuminen. 

Semmoiselta näyttää alku. Saas nähdä, mitä tuosta tulee kun lisäilen aivan summanmutikassa silmukoita ja käpristelyltä on vaikea välttyä, mutta tuskinpa se tuolia onnistuu rumentamaankaan.

Tämmöistä tähän perjantaihin. Illalla sitten olisi vuorossa taas yksi eka kerta, nimittäin Bollywood-tanssikurssin ensimmäinen tunti. Melkein jännittää!

Varmasti tuttu asetelma kaikille käsityöihmisille…

Seesam aukene!

On pari ruokaa, joihin voi tunkea oikeastaan mitä vaan. Toinen on sämpylätaikina ja toinen puuro. (Vaikka historiassa vissiin jälkimmäinen tuli ensin.)

Olen useammankin kerran vuosien varrella yrittänyt aloittaa päiväni puuroaamiaisella laihoin tuloksin. Vaikka aamupalaa en jätä koskaan väliin, en pysty myöskään aamusella ahtamaan kupuuni mitä vain. Leipä-puuro -taistelussa ensin mainittu on usein voittanut 6-1, kunnes intouduin taas pitkästä aikaa vatsavaivoja vastaan taistellessa kokeilemaan ja kappas, kaurapuuro naminami! (Tästä syystä taisin saada Kuka Twin Peaks-hahmo olet -kyselyssä vastaukseksi Leo Johnsonin…)

Nyt muutaman viikon peruskaurapuuroa (psylliumin, pellavansiemenöljyn ja voin kera) mättäneenä uskaltauduin kokeiluun, jonka innoituksena oli isoäitini. Mummo kysyi joulun aikaan kotopuolessa, että kun en kerran maitoa juo, niin mistä saan kalsiumia. Käsityksemme terveellisestä ruokavaliosta ja tarpeellisista ruoka-aineista eroavat aika lailla, mutta kysymys jäi silti mieleeni pyörimään.

Missä ruoka-aineissa on eniten kalsiumia?

Fineli.fi auki ja asiaa tutkimaan siis! Vaikka en vegaani olekaan, eivät maitotuotteet ole liiemmälti viime aikoina maistuneet, niinpä tutkin asiaa vegaani-ruokavalion kannalta (jostain syystä tuolla näkyy myös yksi juusto, mutta älkäämme antako sen häiritä).

Ensimmäinen suuremmissa määrin käyttökelpoinen ruoka-aine listalla on seesaminsiemen, jota kaapistani löytyikin. Purkin kyljen mukaan 100g seesaminsiemeniä vastaa 123% päivän kalsium-tarpeesta. Liotin sitä yön yli ja surauttelin vähän tehosekoittimessa (ihan turhaan, sain aikaiseksi vain sotkua ja hävikkiä) ja heitin puuron sekaan. Hyvää oli ja pureskeltavampi koostumus toi mukavaa vaihtelua!

Katsotaan nyt kuinka kauan tämä vouhotus sitten kestää. 100 grammaa päivässä syötäväksi on aika paljon, mutta ei vähempikään hukkaan mene.

Seesaminsiemen ratkaisee osittain myös toisen, proteiini-liitteisen ongelmani. Suhtautumiseni proteiinin saantiin on ollut melko hällä väliä, mutta nyt kun tarkoituksenani on aloittaa keskiraskaan liikunnan harrastaminen ainakin kaksi kertaa viikossa, pitäisi tähänkin puoleen vähän panostaa.

Tietystikään muutama siemen ei koko päivän tarvetta kata, mutta ei kai kaikkia ravintoaineita ole tarkoituskaan saada yhdestä ruoasta. Ehkä joku proteiinijauhe voisi olla fiksu hankinta, vaikka ajatus jokseenkin vieraalta tuntuukin. Menisi se varmaan kuitenkin puurossa ja sämpylöissä!

Hampuusihommia

Aloin eilen suuresti himoita tofua, mutta koska yritän olla varsin tarkan markan nainen nykypäivänä, päätin tyydyttää haluni muulla tavoin kuin ostamalla. Soijapapuja en omista, mutta hampunsiemeniä kylläkin melko runsain mitoin – hefun tekoon siis!

HEFU

5 dl hampunsiemeniä

1,5 l vettä
Murskaa siemenet tehosekoittimessa tai muulla sopivalla tavalla veden kanssa parissa erässä. Lisää nestettä vähitellen, esim. puoli litraa kerrallaan.
Siivilöi neste harson läpi kulhoon. Surauta siivilään jäänyt massa vielä toisenkin kerran tehosekoittimen läpi ja siivilöi. Voi toistaa useammankin kerran.
Puristele kaikki nesteet pois. Jäljelle jääneen hamppuokaran voi säästää ja käyttää vaikka sämpylöihin.
Kuumenna hamppumaitoa vesihauteessa n. 10 minuuttia, kunnes ”juusto” eli hefu erottuu.
Kaada taasen siivilän ja harson läpi.
Anna valua painon alla sopivaksi katsomasi aika. Lopputuloksen kiinteys riippuu valutusajasta. (Valutin pari tuntia, se ei riittänyt vielä tofumaiseen kiinteyteen.)
Valmista! Kuulemma 5 desistä siemeniä voi saada jopa 250g hefua, minä onnistuin saamaan kokonaiset 165 grammaa…
Paloittelun jälkeen hefu pääsi lillumaan marinadiin, jossa oli öljyä, vettä, soijakastiketta, suolaa, sokeria, sitruunanmehua, mustapippuria, chiliä, paprikaa ja valkosipulia.
Aikamoinen homma tuollaisen pienen nykerön eteen, ja sitten vielä pitäisi keksiä mihin ihmeeseen sen kaiken heran ja okaran työntäisi! Toisaalta, vaikka hefun valmistus aikaa viekin, ei aktiivista tekemistä ole juurikaan vaan suurin osa ajasta kuluu valumisen odotteluun. Mielenkiinnolla odotan, miltä lopputulos maistuu.
Lisää tietoa hampusta/hefusta mm. täällä. Suosittelen tutustumaan!
Lisäys: Hyvää tuli! (Vaikka liesi päättikin heittäytyä hankalaksi kesken kokkailun… Toivottavasti ei hajonnut lopullisesti!)

Aurinkoa!

En ole idätyksen tai versotuksen ammattilainen, mutta hulluhan sitä olisi jos ei kokeilisi, niin terveellisestä tavarasta on kyse. Ja on ihanaa saada työntää sormensa (no lähinnä sormenpäänsä) multaan ja nähdä vastasyntynyttä vihreää tähän aikaan vuodesta! Nämä pikkuiset saivat alkunsa kuorituista auringonkukansiemenistä.

VERSOTUS sujuu jotakuinkin seuraavasti (kertoo Kasvisruutukokki):

  • Idätä siemeniä pari päivää eli:
    • Huuhdo siemenet hyvin, liota yön yli, huuhtele ja laita idätysastiaan tai purkkiin, jonka suulle on viritelty harso tai muu veden läpäisevä kangas.
    • Vahingoittuneet ja turpoamattomat siemenet kannattaa poistaa, tyyli on vapaa.
    • Idut kasvavat parhaiten pimeässä, joten purkkia kannattaa säilyttää esim. astiankuivauskaapissa, jolloin myös ylimääräinen vesi pääsee valumaan astiasta helposti pois.
    • Huuhtele huolellisesti 2-3 kertaa päivässä ja valuta hyvin.
    • Auringonkukansiemenille riittää vuorokauden idätys. Omani ehtivät kasvaa vähän turhan suuriksi, vaan eipä se niin nöpönuukaa ole.
  • Levitä alustalle 2-3 senttiä multaa, kastele hyvin ja levitä idut mullan päälle.
  • Pane astia pimeään tai peitä se ja säilytä näin pari päivää.
  • Ota peite pois ja siirrä astia valoon kunnes versot ovat kasvaneet (noin kolme päivää). Suihkuttele päivittäin.

Osa versoista päätyi Aurinkopestoon, joka ei ole ulkonäöltään erityisen kaunista apetta (varsinkaan tummentuessaan), mutta varsin terveellistä. Tein peston harvinaisen tarkasti ohjetta noudattaen, korvasin vain agavesiirapin hunajalla ja jätin sitruunankuoret pois. Laitetaas vielä muistiin mitä tuli tehtyä.

AURINKOPESTO

1 dl auringonkukansiemeniä liotettuna (vähintään yön yli)
reilu nippu auringonkukanversoja
1 dl kylmäpuristettua auringonkukansiemenöljyä
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
ruususuolaa
hunajaa
sitruunanmehua

Valuta liotetut siemenet. Sekoita kaikki ainekset (paitsi versot) sauvasekoittimella karkeaksi tahnaksi. Sekoita joukkoon versot ja surauta muutama sykäys sauvasekoittimella, kunnes versot hienontuvat joukkoon.

Tällaisenaan pesto toimi ihan hyvin dippikastikkeena, mutta pastan (eli makaronin) joukkoon lisäsin vielä valmista punaista pestoa sekä pari paloiteltua aurinkokuivattua tomaattia.

Vaikka pesto aivan makoisaa olikin, huomasin tunkkaisen sivumaun, jolle en oikein lämmennyt. Liekö se siementen ominaispiirre vai tottumattomuusasia. Siemeniä mieluusti söisin, mutta yleisesti haluaisin ruokani olevan myös makuhermojani hellivää. Ehkä täytyy kokeilla auringonkukan sijaan jotain muuta seuraavaksi, tuo Keittiökameleontti-blogi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja innostavalta, sieltä varmasti apuja löytyy.

    Maailmantuskasta kiitollisuuden tielle

    Kaveri linkkasi Facebookiin artikkelin yksiselitteisellä saatesanalla ”Lukekaa.”, ja minä tein työtä käskettyä. Ahdistuin, suutuin ja harmitti niin, että silmät kostuivat ja kurkkua kuristi. Artikkelin sisällön kuvauksesta vastatkoon nämä lainaukset:

    Harvoin kuulee aikuisen huutavan, siis huutavan kaikilla voimillaan. On 7. marraskuuta 2011, kello tulee pian 11.15. Finnairin lennolla AY875 Helsingistä Pariisiin laiha vihreäpaitainen afrikkalaismies huutaa kuin eläin viimeisellä penkkirivillä.
    – –
    Eurostatin tilastojen mukaan EU-maista palautettiin vuonna 2011 ulkomaille tahtonsa vastaisesti 
195 050 ihmistä. Suomestakin häädettäviä on vuosittain tuhansia: vuonna 2012 pelkästään poliisi palautti 5379 ihmistä. Rajavartiolaitos palauttaa lisäksi rajalta ihmisiä, joilla ei ole vaadittuja asiakirjoja, esimerkiksi viisumia.  

    Ehdottomasti suosittelen artikkelin lukemaan, mutta varoitussanoin: maailmantuska taattu.

    Artikkelin lukeminen jatkoi viime päivinä mielessä pyörinyttä teemaa etuoikeutetusta elämästä(ni). Vaikka olen pienituloinen, kenties jopa köyhä, on minulla paljon paljon enemmän, kuin monella muulla. Kaikenlaisten vapauksien ja oikeuksien lisäksi minulla on myös paljon käsin kosketeltavaa. Se määrä materiaa, mikä tähänkin huusholliin mahtuu, on jollekulle täysin tavoittamattomissa. Ei tavaran kerääminen toki mikään hyvinvoinnin mitta ole, tai muutenkaan kovin suositeltavaa kenellekään, mutta yhtä mieltä varmaan voidaan olla siitä, että tietty määrä tavaroita tekee elämästä helpompaa.

    Tavaroita tällainen etuoikeutettu ihminen alkaa kuitenkin helposti jossain vaiheessa omistaa liikaa. Ja niinpä päätin kevätverhojen sun muun (eli lisän materian) etsimisen sijaan siivota ja inventoida tuota jo kertynyttä omaisuutta. Toivoin järjestyksen kohentuessa myös löytäväni itsestäni kiitollisuuden tuota tavaraa kohtaan ajatellen sen jollain tavalla symboloivan muitakin oikeuksiani.

    Tässä vaiheessa olisi varmaan paikallaan vähän kertoa asumisjärjestelystäni. Muutin tähän asuntoon, eli poikaystäväni luokse, viime elokuussa. Ennen sitä tässä on asunut miekkosen kanssa pari kämppistä sekä entinen tyttöystävä, ja siippaa ennen hänen äitinsä. Kun kukaan asunnon varsinaisista asukeista (ei millään pahalla!) ei aina mitään suurimpia käytännön ihmisiä ole, on asuntoon muodostunut aika mielenkiintoinen tavaroiden kerrostuma. Joskus se on ihan mukavaa, esimerkiksi tänään eräästä kaapista vastaani tuli anopin ylioppilaskuvien koevedokset, joskus taas tuntuu vähän turhauttavalta lajitella toisten ihmisten ”laitan nämä nyt vaan tänne, ja setvin sitten kun ehdin” -laatikoita, kun niitä riittäisi itselläkin.

    Mutta niin, kauniin kevätpäivän kunniaksi olen siis viettänyt aikani lähinnä kaapeissa. Yrityksenäni muistuttaa itseäni siitä, miten hyvässä asemassa lopulta olen. Ja ehkä siistien kaappien sisällöstä on helpompi kokea kiitollisuutta kuin sotkuisten.

    En tiedä oliko tässä nyt päätä taikka häntää, mutta rönsyilevää elämä ja varsinkin mietinnöt tuppaavat yleensä olemaan.