Popcorn-leipää ja riuskoja rieskoja

Ilman viilennyttyä uunin lämmittäminen ei tunnu enää täysin järjenvastaiselta touhulta, niinpä olen innostunut hieman leipomaan. Tosin näiden leipästen tekoa ei juuri leipomiseksi voi kutsua, sen verran yksinkertaisesta puuhasta on kyse.

Eräänä päivänä törmäsin jossain internetin syövereissä maissinäkkäriin, jonka ohje löytyy myös maissijauhopussin kyljestä (linkin takana alkuperäinen på svenska) ja jonka valmistin jotakuinkin näin:

MAISSINÄKKÄRI

2 dl maissijauhoa
auringonkukan-, hampun- ja seesaminsiemeniä
½ dl rapsiöljyä
2 dl kiehuvaa vettä
suolaa

Sekoita paksuksia puuroksi, levitä pellille (ohjeessa käskettiin kikkailemaan kahdella leivinpaperilla ja kaulimella, mutta levitys onnistui myös nuolijalla aivan hyvin) ja paista 150 asteessa noin 40 minuuttia.

Lopputulos oli aika, no, maissinen ja öljyinen, siis perinteiset kattila-popcornit erehdyttävästi mieleen tuova. Ei suoraan ö-mappiin, mutta tuskin tästä ikisuosikiksikaan on. Iso plussa kuitenkin äärettömän helposta ohjeesta!

Sitten seuraavaan. Tällä kertaa inspiroiduin nokkoskräkkereistä, joiden ohjeen löysin kuka ties mistä.

TATTARI-NOKKOSRIESKAT

2 dl tattarijauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
auringonkukan-, hampun-, seesamin- ja kurpitsansiemeniä
kuivattua ja jauhettua nokkosta
suolaa
n. 1 ½ dl vettä
loraus oliiviöljyä

Sekoita tasaiseksi ja painele tai kauli ohueksi kerrokseksi pellille (siirrä ritilälle). Paista n. 175 asteessa kunnes kyllästyt (tai toimi kuten alkuperäisessä ohjeessa: 180-200 astetta, 15 minuuttia, kääntö, 10 minuuttia).

Ihan kräkkereiksi asti nämä eivät paistajan kärsimättömyydestä johtuen päässeet, mutta puolipehmeä koostumus ainakin minulle maistui. Vaikka tattari on ravintoarvoiltaan melko lailla samoissa lukemissa kuin täysjyvävehnä, tuntuivat leivät tavallista tuhdimmilta. Tätä ohjetta tulee varmasti käytettyä uudelleen, ainakin variaatoiden pohjana.

Loppuun vielä terkut neulomusrintamalta, valmista tuli!

Mainokset

Villiintymistä

Pariin viime viikkoon on kuulunut vauhtia, vilskettä ja vilinää. Jatkuvasti lisääntyvä auringonvalo aktivoi, ja uuden kodinkin vaikutusta lienee se, että harvemmin tekee mieli vain lojua. Olen puuhastellut myös toisaalla, kuten kuvakavalkadista huomaamme. Hyviä päiviä!

Toissa viikonloppuna olin serkkupojan luona juhlissa, joiden yksi ohjelmanumero oli oman syrjäytyjän rakentaminen.

Innostuneita rakentajia ja hämmentyneitä koiria riitti ja ilta meni paljussa istuessa lumisateesta ja seurasta nauttien. On se vaan onni, että on sellaisia sukulaisia, joilla on parhaimmat kemut!

Mrrrttis kokoontui lauantaina ensi kertaa Vuohenpäälle ja tällä kertaa aiheena oli oman ex libriksen värkkäys. Vaihtoehtoisia tekotapoja oli useita, minä valitsin perinteisen kaiverra ja paina -tekniikan.

En ole ihan täysin tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta kyllä tuo asiansa ajaa. Yllättävän kivaa hommaa, näpräys-luonteestaan huolimatta!

Eräs ehtoo ähräsin iltapuhteena parit purkit, yhden jopa ihan valmiiksi saakka ja kaksi vaiheeseen.

Eilen uunista ulos pullahtivat ensimmäiset ruisleipäni! Hyviä tuli, uskallan koettaa uudemmankin kerran.

Puikoilla kilisee taas superhelppo syyspipo, tällä kertaa 90 silmukalla ja 3 ½ pyöröpuikolla. Kuvio näyttää ainakin minusta kivemmalta kuin edellisessä versiossa ja muutenkin alkukankeudesta päästyäni pipo on edennyt vauhdikkaasti.

Semmoista kevätvilliä täällä! Vaan saapa sitä jo ollakin, ainakin sitä mieltä ovat alle viikon vanhat kylvökset keittiön ikkunalla, joista jotkut jo lähentelevät parin sentin pituutta. Ihanaa seurata pikkuisten kasvua ja kevään etenemistä!

Juhlatarjoiluidea

Erilaisia juhlatilanteita varten on hauska keksiä tarjottavia. Joskus kuitenkin iskee tenkkapoo (jostain syystä minun vaikea ymmärtää, että on ihan ok ja oikeastaan suositeltavaakin etsiä ideoita myös jostain muualta kuin vain omasta pääkopastani), ja seuraavaa sellaista hetkeä varten voisi kyseeseen tulla tämä Välimeren leipä. Pestoa, tomaatteja, mozzarellaa – mitäpä muuta sitä ihminen voisi kaivata!

Super-Mrrrttakerho!

Eilen kokoonnuimme mrrrttojen kanssa ensi kerran uuteen majailupaikkaani. Ohjelmaa oli runsaasti, ja kerhomme kävijäennätyskin rikottiin, kun paikalle saapui kokonaista seitsemän henkeä.

Yksi teemoista oli ruisleivän leivonta. Leipä laitettiin alulle torstaina, jolloin kerho osui leivonnan kolmannelle eli paistamisen päivälle. Ja yllä olevasti se sujui, ohje selvyyden vuoksi myös kirjoitettuna tässä:

Ruisleipä 4 limppua

1. päivä: Laita ämpäriin 1,5 litraa 40 asteista vettä ja lisää 9-10 dl ruisjauhoja ja lisää murskattu juuri (vasara, mortteli…). 
2. päivä: Lisää 9 dl jauhoja.
3. päivä: Ota juuri taikinasta talteen [kuivaa tai pakasta tai jätä lopuksi taikinaa astian reunoille kuivumaan]. Lisää suolaa noin 2 rkl. Lisää 10 dl jauhoja. Pöyhitään kaasut pois ja lisätään jauhoja niin, että pystyy leipomaan. Leivotaan hyvin jauhotetulla alustalla 4 leiväksi. Asetetaan leivät pellille kohoamaan (muotoile leipiin nänni tätä ennen). Kohotetaan n. 1 tunti. Uuni: lämmitä ensin 250 astetta 20 min, sitten 160 astetta 30 min – 1 tunti. (Kaikkien uunit erilaisia, mutta arvokkaita).

Siinä leivät ennen uunia. Jälkeen-kuvia ei ole, kun ei siinä syömisen huumassa mitään kuvaamisia tullut ajatelleeksi. Hyviä tuli, ja kauniita! Uuniin pitää tutustua vielä vähän paremmin, että miten juuri tämän yksilön kanssa tulisi toimia parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Tällaisia hyvän uuden vuoden kortteja askarreltiin myös. Kortit lähtevät vankiloihin ainakin Venäjälle, Jenkkeihin ja Brittein saarille. Eräs kerholaisemme oli suurta vaivaa nähden kaivanut esille tietoja mielipidevangeista, ja yhteisesti päätimme keitä heistä halusimme kortilla ilahduttaa. Varmaa ei tietenkään ole saavuttavatko kortit koskaan vastaanottajiaan, mutta jospa edes osa.

Mutta ei siinä vielä kaikki! Suunnitellussa ohjelmassa oli vielä makramea, johon ilmeisen olennaisena osana kuuluu hyvin ergonominen työasento. Sain aikaseksi kiinnityksen erääseen rikkoontuneeseen korukiveen, sekä jonkin verran solmuja hetken päästä auottavaksi (onneksi olin juuri sattunut hankkimaan hammastikkuja).

Suunniteltujen teemojen lisäksi myös vapaa toiminta oli sallittua, kuten tavallista, ja näkyi siellä joidenkin käsissä virkkuukoukutkin heiluvan.

Mrrrttis on kyllä mahtava, mainio ja erittäin viihdyttävä keksintö, mutta myös väliin uuvuttava. Eilen en jaksanut lähteä edes perinteisille jälkitupinoille kuppilaan, vaan raahauduin vieraiden lähdettyä melkein suoraan petiin. Olen uumoillut flunssan vaanivan, osansa väsymykseeni silläkin. Nytkin tuntuu jokseenkin tokkuraiselta, vaikka pitkän yön lepäsinkin. No vaan, saapa sitä sunnuntaina ollakin.

Kiitos mrrrttalainen J.T.:lle kuvista!

Visua ja nokkospettua

Viime aikoina mieli on ahkeroinut lähinnä koululiitteisten asioiden parissa. Muutama hyvin pitkä ja raskas päivä siihen meni, mutta valmista tuli!

Parikymmentä sivua visua, niin kuin lyhenteisiin mieltynyt luokkatoverini hellästi ilmaisisi, eli viljelysuunnitelmaa. Työn tekeminen oli haastavaa, sillä tietoni ja taitoni viljelyksen jalosta taidosta ovat lähinnä teoreettisia huonekasveja ja erästä epäonnista palstakokemusta lukuunottamatta, mutta kylläpä sitä tuli opittuakin! Huomenna on sitten se varsinainen näytön paikka, mutta suhtaudun siihen melko rauhallisesti – olen jo antanut itselleni reippaudesta ja tietojen karttumisesta henkisen kolmosen.

Kuva täältä

Huominen näyttötilaisuus on kuitenkin vasta ensimmäinen koitos tässä koitosten keväässä. Noin kuukauden kuluttua on luvassa vielä kolme vastaavaa tilaisuutta, elintarvikkeisiin, hoivatuotteisiin ja koristemateriaaleihin liittyen. Näissä siellä jossain kaukana tulevaisuudessa häämöttävissä näytöissä onneksi esitellään tehtyjä tuotteita, ja tekstitiedostojen ääressä istumiset alkavat olla tämän koulun osalta istutut.

Edellä mainittuja näyttötuotteita olen tässä kaiken aikaa muhitellut, ja pikku hiljaa alkaisi olla toteutusten aika. Sunnuntaina vietin lähes koko päivän keittiössä, ja uunista putkahti ulos muun muassa italialaistyylinen nokkos-pettuleipä. Se (ja toki hyvät katelaskelmat ja markkinointisuunnitelmat ja muut humputukset) muassani pitäisi sitten viikolla 20 vakuuttaa näytön vastaanottajat. 
Resepti seuraa ehkä joskus (ellen päätä tulla innovaatiollani rikkaaksi…), mutta eivätköhän useimmat edes silloin tällöin kyökissä häärivät osaa moisen ominkin avuin väsätä. Hyvää tuli, joten ihan luottavaisin mielin jätän sen hautumaan, ja keskityn muiden tuotteiden kehityskaareen ajatuksesta todellisuudeksi. 
Paitsi että nyt kyllä keskityn lähinnä aivojen nollaamiseen tv-viihteen avulla, jotta voin sitten huomisessa esittelytilaisuudessa loistaa änkyttämällä, takeltelemalla ja luultavasti myös puhumalla kaikenlaista palturia, kun en tuota suunnitelmaani mitenkään ulkoa ole tullut opetelleeksi. Peukut pystyyn!

Kevätpäissään

Lisääntyneen valon ja auringonpaisteen innoittamana olen pessyt olohuoneen ikkunat (eli 2/5 urakasta takanapäin!) ja vaihtanut verhot. Oikein hyvänä porkkanana nuo uudet verhot toimivatkin, muuten olisi varmaan jäänyt koko pesutouhu odottamaan sitä jossain kaukana hamassa tulevaisuudessa siintävää oikeaa hetkeä. En saanut niitä kellertäviä kesäverhoja, joista haaveilin, mutta menettelevätpä nuokin.

Ajattelin, etten halua mitään kovin kirjavakuvioista (sillä kuten mainittua, kirjavuutta tässä huushollissa riittää ilmankin), mutta olisi sitä väriä kuitenkin saanut minun makuuni olla vähän enemmänkin. Yllättävää, että silti mieluummin liian vähän kuin liikaa kuulostaa hyvältä, aikuisuus – täältä tullaan?!

(En muuten yleensä osta mitään tavaroita uutena, alusvaatteita lukuun ottamatta, nyt olen lähiaikoina ostostellut niissä molemmissa suurissa ruotsalaisissa! Voi ihminen ja hänen ”tarpeensa”…)

Säilytyskoreja sen sijaan en ole hairahtunut ostamaan, vaan päätin vihdoin ja viimein väkertää jotain sen suuntaista noista muutamasta kilosta trikookudetta, jotka joskus viime syksynä hankin. Pannunalusen tein jo aiemmin, ja nyt rykäisin tuon korimaisen asian. Kokoa tuli juuri sen verran kuin kerässä oli kudetta, isompi se saisi olla, mutta harjoituksena menee. Ranne kipeytyi ja hartia jumittui, paremmalla ergonomialla seuraavalla kerralla! En kuitenkaan suosittele henkeä pidätellen mitään matto-raportteja odottelemaan. Ainakaan ihan vielä.

Eilen kirpparilta tarttuivat mukaan nuo puunväriset aluset, neljä kappaletta eurolla. Ajattelin, että olisi kiva saada keittiön pöydälle neljä samanlaista alustaa. Kyllähän sitä kaikenlaisesta aina haaveilee ja sitten käykin toisin – yksi noista kun on huomattavasti vaaleampi kuin kolme muuta (eli kerrankin voin sanoa, että kuva ei valehtele värejä mihin suuntaan sattuu). Ovat ne silti muuten samanlaiset, joten ihan tyytyväinen hankintaani olen.

(Kuten avokki totesi ostamastani keittiön kattolampun varjostimesta, joka toimii hieman epäkelvosti: ”Kolmella eurolla saa kolmen euron varjostimen” – eurolla saanee siis euron aluset.)

Leipähaaste on muuten jatkunut kuin itsestään, eikä kaupan leipäosastolla ole juuri tullut pyörittyä. Siitä ”hiivapaketin riekaleita taikinassa kääk” -tapauksesta viisastuneena olen pakastanut hiivan kelmuun käärittyinä puolikkaina. Palaa en ole erikseen sulattanut, vaan leipomisneste on ollut hieman tuoreeseen tarvittavaa lämpimämpää. Hiiva sulaa hetkessä ja on toiminut mielestäni aivan hyvin (toisella kerralla erinomaisesti, toisella kertaa ok:n arvoisesti, keskiarvo siis mielestäni toimivan puolella).

Ohjeena olen käyttänyt edellisessä tekstissä ollutta Sekosämpylöiden mallia, eli perusasiat ruisjauhopaketin reseptistä, jauhot oman maun mukaan. Tällä kertaa myös lisäsin öljyä, mutta sen vaikutusta jauhoisuuteen en huomannut. Leipominen itsessään oli kuitenkin minusta helpomman oloista.

Toissa päivänä kävin kävelyllä ja aurinkopäissäni ostin narsisseja. Tuolla ne poloiset nyt nuokkuvat parvekkeella ja katselevat lunta, että wad is dis shit! Kuten minäkin.

Kevätkänni vaihtui siis eilisen aikana melko tujakaksi krapulaksi, ja vähän meinaa itkettää joka kerta kun ikkunasta ulos vilkaisee. Parasta olisi nyt saada käännettyä ajatukset koulutöihin, niissä kun on lähinnä tehtävänä viljelysuunnitelmaa ja mikäs sen kev(/s)äisempää! Sitä ennen taidan kuitenkin vielä hieman haaveilla teekupeista, sellaisenkin tarpeen kun olen näemmä saanut itselleni hankittua.

Lauttasaari – Kallio – Kruununhaka – Kaleva

Lomailut on lomailtu ja nyt yritän pikku hiljaa palailla arkeen. Retkellä oli rentoa ja leppoisaa, syötiin, juteltiin, naurettiin ja ulkoiltiin, tätä viimeistä jopa sanan varsinaisessakin merkityksessä. Viime vuosina on tullut perinteeksi käydä Helsingissä aina keväisin, tosin tällä kertaa hieman normaalia aikataulua aikaisemmin. Täytynee siis suunnitella uusi visiitti kesälle. En haluaisi kuitenkaan muuttaa pääkaupunkiseudulle, sillä missäpä tällainen hyvin harvoin ulkomaille uskaltava sitten turisteilisi!

Vierailun ruokatarjoilut täytyy mainita erikseen, sen verran mahtavista makuelämyksistä sain nauttia! Yövyin kolmessa eri paikassa, ja jokaisessa ateriat olivat sekä runsaita että erittäin maukkaita. Sain syödäkseni muun muassa herkullista kotitekoista pizzaa, chili sin carnea, blinejä ja ihanaa appelsiini-oliivi-manteli -salaattia.

Herkkupöytien äärestä toissa iltana kotiin palatessa ei tuntunut kovin mieltä ylentävältä nostaa iltapalapöytään perinteiset ruispalat, voit ja juustot, vaan leivoin piirakan. Kuvia siitä ei ole, mutta jo melkeinpä perinteisen, aiemminkin mainitun Välimeren piiraan ohjeen suurin piirtein toteutin. Tein ohjeen puoliksi, ja korvasin osan vehnäjauhoista grahamjauhoilla, muistaakseni hieman ruisjauhoakin mukaan mätkäisin.

Täytteeksi laitoin oliiveja (olivat muuten vielä samasta purkista kuin edelliseen piirakkaan ja aivan hyviä), aurinkokuivattua tomaattia, yhden tuoreen tomaatin, punasipulia ja valkosipulia. Kermaa en laittanut ihan ohjeen mukaan, vaan säästin lirauksen seuraavan päivän munakkaaseen.

Eilen saimme vielä nauttia vieraanvaraisuudesta, kun poikaystäväni sisko kutsui meidät tomaattikeitolle ja ternimaitopannukakulle. En ole tietääkseni ennen maistanut ternimaitoa taikka munatonta pannaria, todella herkullista oli! Täytyy joskus kokeilla itsekin tuota munatonta versiota.

Mutta nyt höpinät sikseen, ja kuvia kehiin!

Herkullista karppipizzaa, täytteinä ainakin suppilovahveroita, fetaa & aurajuustoa, tomaattia, sipulia, kesäkurpitsaa…
 Perjantaina Lauttasaaren rannoilla näki jänniä juttuja! 
Kuvaamisen arvoista oli paljon paljon, mutta ei 
sitten oikein ehtinyt kun piti niin pällistellä.
Yöllä baarista ystävien luo kävellessä ilmassa oli hyviä merkkejä 
(sekä viheliäiseen paikkaan asennettu lipputanko)!
Kruununhaassa Siiri-kissa nautiskeli auringosta.
Maanantainkin kävelyllä näkyi jänniä juttuja, kuten söpöjä karkkitaloja. Kävelyseurana ollutta 1-vuotiasta herrasmiestä seuratessa kamera unohtui aika usein laukun pohjalle, joten vaikka kauniita taloja ja muita maisemia näkyi muistikortin täydeltä, tuli niistä lopulta ikuistettua vain muutama. 
Vaan eivätköhän ne siellä säily, jotta voi joskus ottaa uusintakierroksen!
Ja lopuksi palataan takaisin tuttuihin kuvioihin ja perusasioiden äärelle:
Sekosämpylät
Ohje ruisjauhopussin kyljestä puolikkaana 
ja muutenkin muokkailtuna (tietenkin).
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • puolikas pala hiivaa
  • liraus (~0,5 rkl) siirappia
  • ~0,5 tl suolaa
  • ~0,5 dl öljyä (käytin öljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista)
  • yhteensä n. 6 dl jauhoja, laitoin graham-, vehnä- ja ruisjauhoja sekä kauraleseitä ja spelttihiutaleita
  • muutama ruokalusikallinen siemensekoitusta (pellavan-, seesamin-, hampun- ja auringonkukansiemeniä ainakin taisi omassa sekoituksessani olla)
1. Hiiva liuotetaan veteen.
2. Lisätään siirappi, suola ja öljy.
3. Lisätään jauhoja vähitellen sekoitellen. (En laittanut kaikkea kerralla, reilun desin verran taisi jäädä leipomiseen.)
4. Annetaan kohota noin puoli tuntia.
5. Leivotaan sopivan kokoisiksi sämpylöiksi.
6. Paistetaan 225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita, noin 20 minuuttia taisi meidän uuniltamme puuhaan kulua.
Alkuperäisessä ohjeessa öljyä tulee kaksinkertaiseen annokseen puoli desiä, mutta laitoin tähän puolikkaaseen melkein saman verran. Siltikin lopputuloksesta tuli mielestäni vähän jauhoinen, seuraavalla kerralla voisinkin kokeilla auttaisiko öljyn lisäämisen asiaan.
Yritän (taas) pysytellä täältä pois seuraavat pari viikkoa, kouluasioiden takia. Toivotaan, että onnistuu! Saa nähdä minkälainen superpostaus sitten on luvassa, kertyy näitä aiheita ja ideoita kuitenkin, vaikka yrittääkin ihan muihin asioihin keskittyä…

Haasteen leipä nro 4: Rouheiset sämpylät (sekä keskeneräisyyksiä ja yleistä kiinni kuromista)

Kylläpäs tuntuu paljon kirjoitettavaa jääneen kirjoittamatta. Matkustelu heitti jo vähän ennestään sekaisin olleen pakan vielä epämääräisempään järjestykseen, ja olen tässä muutaman päivän yrittänyt hommaa jälleen kasata. Kirjoitusideoita kyllä olisi, mutta aika ei vain tunnu riittävän. Tämän tekstin jälkeen varmaan hetkeksi hiljenen (ainakin yritän malttaa), sen verran kiirusta pitäisi pitää tuolla koulutehtävärintamalla.

Ensin haluaisin kuitenkin vähän yrittää purkaa tätä kertynyttä raportoitavien sumaa, ja helpoimmalta tuntuu lähteä liikkeelle leipähaasteesta. Tein Siken sämpylöitä toisenkin kerran, ja tänään leipaisin tästä ohjeesta sovelletut sämpikset. (Välissä syötiin yksi kaupan limppu, myönnettäköön!)

Siken sämpylöissä onnistuin toisella kerralla huomattavasti paremmin, lisäsin tarpeeksi jauhoja ja niin lopputuloskin oli sopivan pullea. Nuo sämpylät ovat parhaimmillaan leipomispäivänä, eivätkä varsinkaan pakastimen kautta käyneinä enää kovin herkulliselta maistu. Muuten tekisin noita varmaan useamminkin, mutta kun ei meillä leipää kovin suuria määriä päivässä tai viikossakaan mene.

Tämän päiväisten sämpylöiden kanssa meinasi käydä vähän köpelösti jo heti kättelyssä. Olin pakastanut hiivan, ja sulatin sen jääkaapissa yön aikana pienessä kupissa. Hiiva oli sulanut lähes nestemäiseksi, ja osittain tarttunut suojapaperiinsa. Minä sitten fiksuna tyttönä lilluttelin sitä paperia vedessä, jotta saisin kaiken hiivan talteen – jo vain sainkin, mutta veteen liukeni myös pieniä sinivalkoisia paperinhitusia… Avopuolisoa konsultoituani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se ole niin justiinsa. Että tervetuloa meille sämpylöille, niistä voi löytää kaikenlaista!

En laittanut ihan ohjeenmukaista määrää jauhoja (sämpyläjauhoja ei ollut tarpeeksi, joten käytin myös vehnäleseitä sekä -jauhoja), ja jännitinkin olisiko lopputulos samanlainen littanuus kuin ne ensimmäiset Siken sämpylät.

Huoli oli kuitenkin turha, ja iloni suuri kun nämä pullerot uunista kurkistivat! En ole ehtinyt vielä kunnolla noita makustella, mutta eivätköhän ne asiansa aja. Kyllä tämä tästä!

Seuraavaksi voisin pikaisesti palata niihin koulukujeisiin, kuten aiemmin lupasin. Pieni kuvakavalkadi seuraa tässä, olkaapas hyvät!

Eipä noista kökkäreistä kauheasti käsitystä saa, mutta onpahan muistissa, mitä on tullut tehtyä.
Ylärivissä rosmariini- ja sitrus-suolakuorinnat, alarivissa kahvi-suklaa-sokerikuorinta.
Ja sitten siirappia. Teimme muistaakseni neljää erilaista, 
joista sain kotiinviemisiksi kahta: inkivääri- sekä sitruunaväriminttusiirappia. 
Olin vastuussa jälkimmäisen valmistuksesta, ja aika paljon sitä siinä tehdessä tuli maisteltua. 
Luonnehtisin makua korrektisti varmasti yskään ja muihinkin tauteihin tepsiväksi!
Jostain syystä kuvasta tuli kamalan suttuinen, mutta idea varmaan tuostakin välittyy –
kuvassa siis on kylpypommeja. Raaka-aineina noissa on lähinnä ruokasoodaa ja sitruunahappoa, 
eivät ole mitään herkän ihon tuotteita nämä, ainakaan jatkuvassa käytössä. 
Noiden ajatus kai onkin lähinnä poreilla näyttävästi ja levittää mukavaa tuoksua kylpyhetken ratoksi.
Se kouluasioista. Jos jotakuta kiinnostaa tuotteiden tarkemmat sisällöt ja/tai teko-ohjeet, niin hihkaisua vaan kommenttilootaan ja kaivelen reseptit esille.
Päivät reissusta paluun jälkeen ovat humpsahtaneet hujauksessa. Lähinnä olen nuohonnut kodin nurkkia (valon lisääntyminen ja siivousintoni ovat keskenään suoraan verrannollisia), mutta ehtinyt myös vähän muutakin. Eilen käväisin sarjisfestareilla ja Kahvila Valossa kakulla ja teellä, toissapäivänä hengailin Nekalassa ja kävin Rauta-Otrassa kakulla ja teellä. (Sekä keskiviikkona Marttakerhoilin, siitä lisää pian.)
En aio ottaa tavaksi mitään kahvila-arvosteluja, mutta sen verran sanon, että se Rauta-Otran kahvilan valtava, suussasulava ja ennen kaikkea vain 1,50e maksanut porkkanakakkupala säilyy muistoissani pitkään. Suosittelen lämpimästi! Ei Valon kakussa mitään vikaa ollut, eikä varsinkaan siinä herkullisessa haudutetussa korealaisessa vihreässä teessä, jota yhden hengen kannussa oli kahden ja puolen kupillisen verran, mutta silti – todella edullista ja hyvää kakkua rautakaupassa, sen kanssa on aika vaikea taistella. 
(Myönnettäköön, minulla on jonkinasteinen fiksaatio rautakauppoihin, voisin vaellella niissä vaikka kuinka. Erityisesti tykkään niistä irtotavarahyllyistä, joissa on nauloja ja ruuveja. ”Kymmenellä pennillä noita pikkumuttereita, ja viielläkytä noita ristipääruuveja!” Hehheh. Vissiin vähän väsyttää?) 
Vielä olisi esittelemättä Marttakerho!:n (tosin tunnetaan nykyään nimellä Mrrrttakerho!) tuotokset. Pääsiäinen on jo ovella, ja niinpä oli aika muna-askartelun. Muiden teoksista ja hyvästä huumoristamme lisää erään kerholaisemme sarjakuvablogissa, eli täällä. Ja alla aikaansaannokseni paikoilleen aseteltuina!

Sellainen superpläjäys tällä kertaa. Huh. Olisi kai sitä ollut asiaa vielä vaikka kuinka, mutta tämä riittänee tältä erää. Ai niin, sen verran voisin vielä mainita, että viime kuussa neulomani, vähän liian pieneksi jäänyt myssy (esiintyy täällä) on nykyjään jopa korvia lämmittävä! Virkkasin sen reunaan Oulu-Tampere -junamatkalla pari riviä lisää pituutta ja nyt se on vallan mainio kapistus. Ei täydellinen, mutta ensimmäiseksi neulotuksi pipokseni aika onnistunut! 
Puikot ovat muuten heiluneet viime aikoina jonkin verran, ja ajatuksissa on ollut myös joululahjaksi tehtyjen ihan ensimmäisten villasukkieni esittely, ehkä siis seuraavaksi luvassa jotain sellaista. Ruoka-aiheisia tekstejä ei ole viime aikoina juuri ollut, siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole tehnyt ruokaa. Tämän(kin) asian suhteen toivon pian reipastuvani! Mutta kahtellaanpa, niin kuin tuolla kotopuolessa tavataan sanoa.

Haasteen leipä nro 3: Siken sämpylät

Poikaystävän sisko raportoi Facebookissa tekemistään sämpylöistä, ja leipähaasteestani tietoisena suositteli ottamaan ohjeen kokeiluun. Kun viimein edellinen leipä syötiin loppuun, tuli aika leipomishetken. Ja eivät suosittelut mitään turhaa vouhotusta olleet, herkkua tuli!


Namasten rapeakuoriset sämpylät 
(alkuperäinen resepti täällä, oma näkemykseni aiheesta tässä)
6 dl vettä
20g hiivaa
vajaa 1 rkl suolaa
n. 9-10 dl jauhoja (ruis-, vehnä- ja sämpyläjauhoja, kaurahiutaleita ja vehnäleseitä)

”Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, niin ajat ja lämpötilat pysyvät samana sanoo Sikke, niinpä uskalsin vähän soveltaa.

En kohottanut leipää yön yli, vaan noin parin tunnin ajan kylmässä uunissa. Tuon uunivinkin sain kerran ystävältäni, joka kohottaa omat leipomuksensa mikrossa. Siellä kun ei pitäisi ainakaan vetää, ja kulho on poissa muiden puuhastelujen tieltä!

Vaikka taikina saakin jäädä aika löysäksi, vähän enemmän olisin voinut jauhoja laittaa. Nostelin noin puolet taikinasta kauhalla pellille läjiksi, puolet mätkäytin uuninpannulle yheskoos, ikään kuin limpun muotoa henkimään.

Ja sitten uuniin paistumaan, noin 230 asteeseen 30-35 minuutiksi.

Läjät eli sämpylät ennen uunia

Sämpylät unohtuivat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, joten kuoresta totta tosiaan tuli rapea. Leipämäistä puolikasta en ole vielä maistanut, mutta aika sämpylöitä vastaavalta se uunista ulos tullessaan näytti.

Aurinkoleipää!

Olisin olettanut noiden nousevan vähän paksummiksi, mutta tuo lättänyys johtuu siitä jauhojen kitsaahkosta käytöstä. Ensi kerralla sitten paremmilla tiedoilla, tätä leipää tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran! Tykkään kun ei tarvitse vaivata, vaikka oma viehätyksensä käsiensä taikinaan työntämisessäkin on.

Lättänöitä tai ei, kuohkeita niistä ainakin tuli. Melkeinpä niin kuohkeita, ettei noissa kauheasti muuta syötävää tunnu kuoren lisäksi olevan. Hyvää kuitenkin, ja sehän on tärkeintä.

Alan ehkä päästä vähän jyvälle tämän leipomishomman kanssa. Mitä vähemmän vaivataan, sitä kuohkeampaa leivästä tulee, siksi varmaan sämpyläni ovat aina olleet aika tiivistä tavaraa. Paitsi focacciaa kuuluisi vaivata pitkään juuri kuohkeuttavien ilmakuplien aikaansaamiseksi. Hmm. Onhan tuota kuukautta vielä jäljellä, ehkä siinä ajassa ehdin vielä valaistua lisää. 

Erittäin opettavainen tämä kokeilu on ollut, ja nyt katselen markettien leipähyllyjä hieman erilaisin silmin. Tänään tosin pohdin kotileipomisen ekologisuutta sähkön kulutuksen kannalta, leipomoiden uunit taitavat vähän energiatehokkaampia olla. Hiustenhalkomiseksi taitaa kyllä moinen pohdinta mennä, kun ei meillä uuni kuitenkaan joka päivä tohota. Ja tuore kotileipä on tuoretta kotileipää, siitä ei mihinkään pääse.

Haasteen leipä nro 2: Rofanin arkileipä

Sain lainaksi ihanan ruokakirjan, Rakkautta, oliiveja ja timjamia – Hyvän olon ruokaa (Anna Bergenström ja Fanny Bergenström, 2004). Leipäreseptejäkin sieltä löytyi, ja niistä valitsin tänään tehtäväksi Rofanin arkileivän.

Muuten tottelin aika lailla ohjetta, mutta korvasin noin puolet vehnäjauhoista sämpyläjauhoilla. En myöskään voidellut munalla (vedellä vain) enkä ripsotellut siemeniä leivän päälle. Ihan riittävästi jyväsiä minusta tuohonkin versioon tuli. Ruisjauhotkaan eivät kovin karkeita olleet, mutta ei kai se niin tarkkaa ole (?).
Ennen uuniin laittoa. Vähän jännitti, kun se tuolla lailla repeileväinen oli…
…mutta hyvää tuli! (Meni vähän läjään kun maistiaispalat leikkasin.)
Ei se ihan esikuvaansa muistuta, mutta olen silti ihan ylpeä aikaansaannoksestani. Saatanpa tehdä toisenkin kerran!
Leipähommiin liittymättä, toisestakin aikaansaannoksestani olen melkoisen ylpeä. Se kyllä osaltaan on muotoutunut myös murheenkryyniksi. Nimittäin sain kuin sainkin kaupan salaatin uudelleen kasvamaan, mutta siihen on myös ilmaantunut pieniä lentäviä otuksia. Niitä olen ahkerasti päästänyt päiviltä, mutta vähän tuntuu siltä, että kun yhden saa hengiltä, on useampi jo jonossa. Mitenkähän tuon kanssa nyt sitten tekisi. Taitanen sitä vielä hetken säästellä, jos ne ötökät vaikka ihmeellisesti itsestään häviäisi (tuskin…).
Jostain kumman syystä on ollut tänään kovin alakuloinen päivä, jota ei edes uimaliikunta pelastanut. Seuraavaksi ajattelinkin ottaa järeämmät aseet käyttöön, ja syödä (kuten eilenkin) aikaisemmin mainitun opuksen inspiroimana tomu- ja vaniljasokerilla maustettua turkkilaista jogurttia kera pakastemansikoiden. Jos tuolla reseptillä ei turhanpäiväiset angstailut katoa niin jo on perkule.