Metsää puilta haasteiden matkassa

Apua, sain ihka ensimmäisen blogihaasteeni, kiitos Maria! Tämä tuli sopivaakin sopivampaan hetkeen, sillä olen palanut halusta kirjoittaa, mutta tarpeeksi innostava aihe on antanut odotella itseään. Liekö sitten olen ollut liian vaativa, vaiko vain tyhjän paperin kammosta kärsivä, mutta nytpä sain helpotusta vaivaani!

Haasteen ideana on vastata haastajan 11 kysymykseen, kehittää omat 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa niihin vastaamaan. Olen ihan ulapalla moisista haasteista, enkä oikein tunne olevani niin kovin läheisissä väleissä kovinkaan monen bloggaajan kanssa, joten päädyin ratkaisuun, jossa julkaisen omat 11 kysymystäni ja kukin vastatkoon niihin halajamallaan tavalla (vaikka ihan itsekseen tai sitten ei olleskaan).

(Kuvat viime viikonloppuiselta metsäretkeltä Hervantajärven maisemissa.)

1. Jos olisit puu, mikä puu olisit?
Pihlaja. En tiedä onko meillä niin paljoa yhteistä, mutta minusta se on yksi kauneimpia puita, eikä vähiten vaihtelevan ulkoasunsa ansiosta.

hervantametsässä5

2. Mikä on lempituoksusi ja missä sitä voi haistella?
Vastaleikattu nurmikko ja ulkona kuivuneet pyykit ovat ehdottomasti listan kärkipäässä. Haistella voi sesonkiaikaan (juuri nyt!) joka puolella!

3. Mikä on sinulle mieluisin tapa/kulkuväline matkustaa?
Kaikista suurin suosikkini kulkemiseen on raitiovaunu. Sillä ei valitettavasti voi matkustaa kovin pitkälle… Pitempää matkaa teen mieluiten bussilla, junakin menettelee. Yleensä varaan matkalle paljon kaikenlaista viihdykettä, mutta lopulta yleensä vain tuijottelen ikkunasta ulos, ja annan ajatusten vaellella hiljalleen omia polkujaan maiseman vilistessä ohitse.

hervantametsässä6

4. Mitä näyttäisit kotimaastasi jollekulle joka tulee toisesta maasta/kulttuurista?
Supisuomalaisen järvimaiseman, sen kun tyynenä yönä veden pinta on rasvatyyni, ja hiljaisuuden rikkoo vain kuikanhuuto jostain kaukaa…

5. Onko sinulla jotain erityisen rakasta sanaa, ja jos on, niin mikä se on ja miksi?
Suomen kielessä on valtavasti kauniita sanoja, sekä ulkoasultaan, ääntämiseltään että sisällöltään. Pehmeästi kielellä taipuva lempi on yksi niistä, jotka ovat kauniita kaikin puolin.

hervantametsässä4

6. Onko jokin asia bloggaamisessa harmillista, ja jos, niin mikä?
Joskus bloggaaminen tuntuu enemmän velvollisuudelta kuin mukavalta ja rennolta harrastukselta. Joskus harmittelen sitä, että blogini on niin epäaktiivinen, siis tekstejäni kommentoidaan harvakseltaan ja kirjoittamisesta puuttuu se vastavuoroisuus, minkä takia kirjoitan julkista blogia. Joskus kirjoittaminen (tai lähinnä valokuvien läpikäynti, muokkaaminen ja lisääminen) tuntuu liian työläältä ja aikaavievältä. Kahteen ensimmäiseen ymmärrän kuitenkin pystyväni itse vaikuttamaan sekä omalla aktiivisuudellani että oman asenteeni muuttamisella. Tietynlaisen rentouden ja pakottomuuden löytäminen auttaa myös tuohon viimeisenä mainittuun ”ongelmaan”.

7. Milloin viimeksi teit lumienkelin?
Haluaisin sanoa, että viime talvena, mutta en ole varma. Liian harvoin tulee leikittyä lumessa/lumella! Viime alkutalvesta saatiin sentään aikaiseksi kodin pihalle lumivuohi, se oli mukava päivä se.

hervantametsässä3

8. Ruisleipä vai vaalea?
Jälkiuuniruisleipä on yksi niitä elämän pieniä suuria iloja. Viime aikoina on kuitenkin maistunut paremmin vaalea, erityisen herkullista oli sunnuntaina leivottu kotitekoinen vehnärieska.

9. Jos saisit mahdollisuuden lähteä avaruuslennolle, lähtisitkö?
En missään tapauksessa! Tai no, jos olisi kyse elämästä ja kuolemasta. Kammoan kaikenlaisia suljettuja paikkoja, joskus herkällä hetkellä olen meinannut ahdistua jopa junassa, kun sieltä ei pääse välittömästi pois jos sattuu tulemaan halu tai tarve. Avaruuden ja maapallon näkeminen olisi toki upeaa, mutta mielelläni tyydyn katselemaan niitä muiden ottamista kuvista.

hervantametsässä1

10. Minkä uuden asian/taidon haluaisit vielä oppia?
Haluan oppia ymmärtämään itseäni ja muita paremmin. Haluan osata olla avuksi paremmin. Ennen kaikkea haluan oppia luottamaan, sanan kaikista laajimmassa merkityksessä. Monia taitojakin haluan vielä hankkia, esimerkiksi kehräämisen taito olisi hienoa osata, miksei jo keritsemisestä ja/tai kasvikuidun keräämisestä alkaen. Juuri nyt akuutti oppimisen tarve olisi hyville solmuille, joilla saisi riippumaton kiinnitettyä.

11. Jatka lausetta: Sateisella säällä mukavinta on….
kun voi olla sisällä hyvällä omallatunnolla, ja sateen jälkeen ilma on raikas ja tunnelma tyyni.

hervantametsässä7

Ja sitten ne omat 11 kysymystäni (joihin mukaan aikaisemmista puheistani huolimatta haastan kuitenkin sen minulle kaikista läheisimmän bloggaajan, kaukaa naapurihuoneesta saakka, Tajukankaan kutoja, ollos siis haastettu – ihan vain, koska uteliaisuuttani tahdon tietää, millä tavalla tämmöinen pukeutuisi sarjakuvamuotoon).

1. Jos olisit puu, mikä puu olisit?
2. Mitä teet kun olet vähän huonolla mielellä, ja haluat hemmotella itseäsi?
3. Näetkö toistuvaa unta? Jos, niin mistä?
4. Kerro yksi haaveesi?
5. Oletko joskus ajatellut johonkin kirkkoon liittymistä/uskoon vihkiytymistä? Mihin?
6. Jos sinulla olisi rajattomat resurssit, millaiset juhlat järjestäisit?
7. Mitä kirjaa voit suositella kenelle vain?
8. Jos voisit kääntää koko maailman huomion hetkeksi yhteen asiaan, mikä se olisi?
9. Mikä on tänään elämän tarkoitus?
10. Onko sinulla lempikukkaa? Jos, niin mikä se on ja miksi?
11. Minkä kysymyksen haluaisit sinulta kysyttävän?

hervantametsässä2

Aikamoista & onnellisuussyy nro 4

Otsikon ensimmäisessä sanassa tiivistyvät viikonlopun tunnelmat. En oikein keksi muita riittävän kuvaavia adjektiiveja, joten korvaan ne tällä huutomerkillä: !

Perjantaina hengailin alakerran naapureiden luona (varsin kätevää, että kun tekee mieli lähteä jonnekin, muttei oikeastaan jaksaisi kovin kauas, voi käpöstellä vain parit raput alas ja yhdet ylös ja onkin jo varsin sosiaalinen ja jossain), ja lauantaina koitti kauan odotettu Vuohenpäätalon tupaantulojuhla.

Kemut olivat kertakaikkisen onnistuneet! Niin paljon rakkaita saman katon alla! Välillä huomasin istuvani olohuoneessa, keskellä kaikkea hälyä, naurua ja hymyjä ja vain ihastelevani sitä, miten onnekas olenkaan tuntiessani nämä kaikki valoisat, lempeät ja kauniit ihmiset. KIITOS kun olette!
Illan erityisinä ohjelmanumeroina olivat trubaduuri-toverin pienoiskeikka ja kehittelemämme murhamysteerin ratkonta. Vessakirjaan raapustellut lauseet sisältävät kaiken olennaisen: ”Hiirenloukku Hilariuksen vei. HAH. Sen selvitti moni. Moni myös sai viskiä.” ja ”Muistojuhlassa trubaduuri ja kolmekymmentä dementikkoa”.

(Asuintoveri kertoo illasta näin.)

Kukkalahjoja
Annoin pipon, sain upean taulun. Kiitos Iiris!
Mitä olisivatkaan juhlat ilman lajienvälistä rakkautta.
Tähän samaan syssyyn sopiikin sitten seuraava syy olla onnellinen, eli
SATA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN, NRO 4: Ystävät.

Sata syytä olla onnellinen, nro 1

Kuten aika moni muukin, päätin minäkin lähteä pohtimaan syitä onnellisuuteen. Idea on ymmärtääkseni lähtöisin Perjantaikokilta.

Vaikka pidän itseäni peruspositiivisena ihmisenä, humpsahdan minäkin liian usein ja liian helposti turhasta valittamisen suohon (jota ajoittaiset itsetunto-ongelmani syventävät entisestään). Siksipä pidän varsin suotavana toimintana tällaista asioiden valoisiin puoliin keskittymistä, yksi pieni (tai miksei isompikin) tarina kerrallaan.

SATA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN, NRO 1: Terve ruumis

Kuva täältä

Tietysti aina omia onnekkuuksiaan luetellessa kuuluu mainita terveys. Olen kuitenkin sanonut sen aina vähän ylimalkaan, yksinkertaisesti siitä syystä, että vaikka olen tiennyt sen olevan tärkeä asia, se ei kuitenkaan ole juuri tuntunut siltä – itsestäänselvyydestään johtuen.

Olen aina ollut perusterve, joitain harvalukuisia haavereita ja muita tavanomaisia tauteja lukuun ottamatta. En tarvitse jatkuvaa lääkitystä tai hoitoa, tunnen oloni useimmiten toimintakykyiseksi ja energiseksi, harvoin sairastan edes flunssaa kuumeesta puhumattakaan.

Kuva täältä

Nyt viimein aloitettuani liikunnan harrastamisen on kehosuhteeni kuitenkin muuttunut radikaalisti, joskin vaivihkaa. Yhtäkkiä olen huomannut iloitsevani ruumiistani ja sen suomista rajattomista mahdollisuuksista. Vartalo, jota olen useimmiten katsonut vain pinnalta päin ja hyvin kriittisin silmin, onkin niin paljon muuta ja niin kaunis!

Tämä kauneus ei kärsi selluliitistä tai raskausarvista, vaan perustuu asioille pintaa syvemmällä. Hyvinvoivat ja vahvat lihakset, luut ja elimet tekevät elämästä yksinkertaisesti nautinnollisempaa, helpompaa ja rikkaampaa. On uskomatonta nähdä mihin kehoni kykenee, kun vain kokeilee. Ja olen vasta alussa! Kun ihmiset kiipeävät vuorille suurin piirtein nenänpäällään nykien, minne kaikkialle voinkaan pyrkiä terveet ja elinvoimaiset raajat ja elimet tukenani.

Kuva täältä

Vartalo, jota olen tähän asti pitänyt itsestään selvänä kapistuksena, lähinnä vaateripustimena, vikojen keskittymänä ja ikuisen tyytymättömyyden kohteena näyttäytyykin nyt rakkaana ystävänä ja mielen ja sielun kotina, josta haluan pitää huolta, jotta se kantaisi minua vahvana mahdollisimman pitkään. Kiitos kun olet ja voit hyvin, armas ruumiini.

Mens sana in corpore sano! (Terveisin Tilli vissiin vielä aika joogapäissään?)

Melkein vegaani & viikonloppusuunnitelmat

Lihaton lokakuu inspiroi minutkin ruokakokeiluun: melkein vegaaniuteen. Melkein siksi, että olin jo syönyt voita kun tämän ajatuksen päähäni sain, enkä toisaalta muutenkaan halua lopulta rajoittaa syömisiäni liikaa (yksinkertaiset sääntöni kuuluvat jotakuinkin niin, että elä nyt kauhiana osta niitä ei-vegaanisia juttuja).

Syynä tähän kokeiluun on se huomio, että (kasvis)ruokavalioni perustuu monelta osin eläinkunnan tuotteisiin, ja tämän toivoisin muuttuvan. Että voihan niitä eläimistäkin saatavia aineksia olla, mutta että ne olisivat herkku tai mauste, eivätkä ruokavalion pohja.

Suureen koitokseen päädyinkin heti kättelyssä, kun pizzanhimo iski. ”Mitä on pizza ilman juustoa” murehdin, ja lopputulos oli yksi parhaimmista pizzoistani. (Tosin pikkaisen juustoa pizzaan eksyi, siitä myöhemmin.) Ajatusta hain aiemminkin mainitusta mozzarella-rucolasalaattipizzasta.

MELKEIN VEGAANI PIZZA

Pohjan tein tällä kertaa itselleni hyvin epäominaisesti korvakuulolta. Hiivaa, vettä, suolaa, jauhoja, öljyä, kyllä te osaatte jos minäkin.

Tomaattimurskaa hauduttelin pannulla parin punasipulin ja mausteiden kera, eikä sen ja pohjan lisäksi uuniin päätynytkään muuta kuin mozzarella-tyylistä soijajuustoa.

Kuuman pizzan päälle roiskittiin punaista pestoa (jossa oli kuin olikin juustoa, mutta ilmeisen vähän kun se ainesosalistalla oli toiseksi viimeisenä) ja lehtikaali-tomaatti-oliivi -salaattia, joka oli maustettu perinteiseen tapaan öljyllä, omenaviinietikalla, suolalla, pippurilla ja yrteillä.

Pisteenä iin päällä toimi valkosipuliöljy.

Suosittelen! Suosiosta kertonee myös se, etten ehtinyt saada pellillisestä kuvaa ennen kuin se oli jo huvennut nälkäisiin suihin.

Viikonlopuksi lähden yllä olevan kuvan maisemiin (kiitos serkulleni kuvasta). Otan mukaani yhden ystävän, lämpimiä vaatteita ja rommia. Ja koko menomatkan aion kuunnella Princeä ja ehkä ihan vähän myös Pink Floydia.

Ps. Muistutus: päivä on parasta aloittaa tanssimalla, varsinkin jos aurinko paistaa. Eikä enää itketä, ainakaan niin paljoa!

Haasteen leipä nro 4: Rouheiset sämpylät (sekä keskeneräisyyksiä ja yleistä kiinni kuromista)

Kylläpäs tuntuu paljon kirjoitettavaa jääneen kirjoittamatta. Matkustelu heitti jo vähän ennestään sekaisin olleen pakan vielä epämääräisempään järjestykseen, ja olen tässä muutaman päivän yrittänyt hommaa jälleen kasata. Kirjoitusideoita kyllä olisi, mutta aika ei vain tunnu riittävän. Tämän tekstin jälkeen varmaan hetkeksi hiljenen (ainakin yritän malttaa), sen verran kiirusta pitäisi pitää tuolla koulutehtävärintamalla.

Ensin haluaisin kuitenkin vähän yrittää purkaa tätä kertynyttä raportoitavien sumaa, ja helpoimmalta tuntuu lähteä liikkeelle leipähaasteesta. Tein Siken sämpylöitä toisenkin kerran, ja tänään leipaisin tästä ohjeesta sovelletut sämpikset. (Välissä syötiin yksi kaupan limppu, myönnettäköön!)

Siken sämpylöissä onnistuin toisella kerralla huomattavasti paremmin, lisäsin tarpeeksi jauhoja ja niin lopputuloskin oli sopivan pullea. Nuo sämpylät ovat parhaimmillaan leipomispäivänä, eivätkä varsinkaan pakastimen kautta käyneinä enää kovin herkulliselta maistu. Muuten tekisin noita varmaan useamminkin, mutta kun ei meillä leipää kovin suuria määriä päivässä tai viikossakaan mene.

Tämän päiväisten sämpylöiden kanssa meinasi käydä vähän köpelösti jo heti kättelyssä. Olin pakastanut hiivan, ja sulatin sen jääkaapissa yön aikana pienessä kupissa. Hiiva oli sulanut lähes nestemäiseksi, ja osittain tarttunut suojapaperiinsa. Minä sitten fiksuna tyttönä lilluttelin sitä paperia vedessä, jotta saisin kaiken hiivan talteen – jo vain sainkin, mutta veteen liukeni myös pieniä sinivalkoisia paperinhitusia… Avopuolisoa konsultoituani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se ole niin justiinsa. Että tervetuloa meille sämpylöille, niistä voi löytää kaikenlaista!

En laittanut ihan ohjeenmukaista määrää jauhoja (sämpyläjauhoja ei ollut tarpeeksi, joten käytin myös vehnäleseitä sekä -jauhoja), ja jännitinkin olisiko lopputulos samanlainen littanuus kuin ne ensimmäiset Siken sämpylät.

Huoli oli kuitenkin turha, ja iloni suuri kun nämä pullerot uunista kurkistivat! En ole ehtinyt vielä kunnolla noita makustella, mutta eivätköhän ne asiansa aja. Kyllä tämä tästä!

Seuraavaksi voisin pikaisesti palata niihin koulukujeisiin, kuten aiemmin lupasin. Pieni kuvakavalkadi seuraa tässä, olkaapas hyvät!

Eipä noista kökkäreistä kauheasti käsitystä saa, mutta onpahan muistissa, mitä on tullut tehtyä.
Ylärivissä rosmariini- ja sitrus-suolakuorinnat, alarivissa kahvi-suklaa-sokerikuorinta.
Ja sitten siirappia. Teimme muistaakseni neljää erilaista, 
joista sain kotiinviemisiksi kahta: inkivääri- sekä sitruunaväriminttusiirappia. 
Olin vastuussa jälkimmäisen valmistuksesta, ja aika paljon sitä siinä tehdessä tuli maisteltua. 
Luonnehtisin makua korrektisti varmasti yskään ja muihinkin tauteihin tepsiväksi!
Jostain syystä kuvasta tuli kamalan suttuinen, mutta idea varmaan tuostakin välittyy –
kuvassa siis on kylpypommeja. Raaka-aineina noissa on lähinnä ruokasoodaa ja sitruunahappoa, 
eivät ole mitään herkän ihon tuotteita nämä, ainakaan jatkuvassa käytössä. 
Noiden ajatus kai onkin lähinnä poreilla näyttävästi ja levittää mukavaa tuoksua kylpyhetken ratoksi.
Se kouluasioista. Jos jotakuta kiinnostaa tuotteiden tarkemmat sisällöt ja/tai teko-ohjeet, niin hihkaisua vaan kommenttilootaan ja kaivelen reseptit esille.
Päivät reissusta paluun jälkeen ovat humpsahtaneet hujauksessa. Lähinnä olen nuohonnut kodin nurkkia (valon lisääntyminen ja siivousintoni ovat keskenään suoraan verrannollisia), mutta ehtinyt myös vähän muutakin. Eilen käväisin sarjisfestareilla ja Kahvila Valossa kakulla ja teellä, toissapäivänä hengailin Nekalassa ja kävin Rauta-Otrassa kakulla ja teellä. (Sekä keskiviikkona Marttakerhoilin, siitä lisää pian.)
En aio ottaa tavaksi mitään kahvila-arvosteluja, mutta sen verran sanon, että se Rauta-Otran kahvilan valtava, suussasulava ja ennen kaikkea vain 1,50e maksanut porkkanakakkupala säilyy muistoissani pitkään. Suosittelen lämpimästi! Ei Valon kakussa mitään vikaa ollut, eikä varsinkaan siinä herkullisessa haudutetussa korealaisessa vihreässä teessä, jota yhden hengen kannussa oli kahden ja puolen kupillisen verran, mutta silti – todella edullista ja hyvää kakkua rautakaupassa, sen kanssa on aika vaikea taistella. 
(Myönnettäköön, minulla on jonkinasteinen fiksaatio rautakauppoihin, voisin vaellella niissä vaikka kuinka. Erityisesti tykkään niistä irtotavarahyllyistä, joissa on nauloja ja ruuveja. ”Kymmenellä pennillä noita pikkumuttereita, ja viielläkytä noita ristipääruuveja!” Hehheh. Vissiin vähän väsyttää?) 
Vielä olisi esittelemättä Marttakerho!:n (tosin tunnetaan nykyään nimellä Mrrrttakerho!) tuotokset. Pääsiäinen on jo ovella, ja niinpä oli aika muna-askartelun. Muiden teoksista ja hyvästä huumoristamme lisää erään kerholaisemme sarjakuvablogissa, eli täällä. Ja alla aikaansaannokseni paikoilleen aseteltuina!

Sellainen superpläjäys tällä kertaa. Huh. Olisi kai sitä ollut asiaa vielä vaikka kuinka, mutta tämä riittänee tältä erää. Ai niin, sen verran voisin vielä mainita, että viime kuussa neulomani, vähän liian pieneksi jäänyt myssy (esiintyy täällä) on nykyjään jopa korvia lämmittävä! Virkkasin sen reunaan Oulu-Tampere -junamatkalla pari riviä lisää pituutta ja nyt se on vallan mainio kapistus. Ei täydellinen, mutta ensimmäiseksi neulotuksi pipokseni aika onnistunut! 
Puikot ovat muuten heiluneet viime aikoina jonkin verran, ja ajatuksissa on ollut myös joululahjaksi tehtyjen ihan ensimmäisten villasukkieni esittely, ehkä siis seuraavaksi luvassa jotain sellaista. Ruoka-aiheisia tekstejä ei ole viime aikoina juuri ollut, siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole tehnyt ruokaa. Tämän(kin) asian suhteen toivon pian reipastuvani! Mutta kahtellaanpa, niin kuin tuolla kotopuolessa tavataan sanoa.

Koulukujeita

Kotona en tällä viikolla ole ehtinyt tai jaksanut juuri mitään, mutta koulussa sitäkin enemmän. Tässä pieni maistiainen tämän viikon saldosta! (Kamerasta loppui akku, joten kuvaamatta jäivät vielä kylpypommit, yskänsiirapit ja kuorintasuolat sekä -sokeri, ja leipätaikinakin on vielä kohoamassa…)

Tiistaina teimme saippuaa. Vihertävä on Koivu-kamomillasaippuaa, maksapateen näköinen Punaista timjamisaippuaa, viisi ruskehtavaa palasta Minttukaakaosaippuaa (ne ovat minun ja työparini aikaansaannosta) ja vaalea pala Paranneltua oliiviöljysaippuaa. En ollut ennen tehnyt saippuaa, ja olihan se lipeän kanssa puljaaminen vähän jännittävää, mutta hyvin siitä selvittiin. Ehkä saatan joskus toisenkin kerran uskaltautua moiseen puuhaan!

Jos jotakuta kiinnostaa saippuoiden tarkemmat sisällöt, hip vaan ja voin ne tänne raapustaa. Pesutehosta tai muista ominaisuuksista yritän muistaa raportoida sitten noin kuukauden kuluttua, kun saippuat ovat käyttövalmiiksi kypsyneet.

Eilen teimme voiteita. Muiden tuotteita en tullut kuvanneeksi, mutta tämä parini kanssa tehty Kehäkukkavoide riittänee esimerkiksi. Voiteen tekoa olen suunnitellut jo ties kuinka kauan, mutta aina on jäänyt. Sen verran simppeliä hommaa tuo kuitenkin on, että viimein voisi unohtaa kaikki tekosyyt ja tarttua toimeen. Tämän reseptin ja työohjeen voisinkin jo tähän muistiin kirjoittaa.

Kehäkukkavoide
~ 80 g öljyä (jojoba- ja oliiviöljyä), johon nopealla menetelmällä 
uutettiin kehäkukkaa, nokkosta ja puna-apilaa
~ 60 g kehäkukasta, nokkosesta, poimulehdestä ja 
sitruunavärimintusta tehtyä haudetta eli teetä
15 g mehiläisvahaa
15 g kaakaovoita
2 g BTMS-emulgointiainetta
muutama tippa palmarosan eteeristä öljyä (ehkä kuusi pisaraa)
1. Öljyuutoksen valmistus, joka lyhykäisyydessään sujuu näin: 
yrtit öljyyn, astia vesihauteeseen, annetaan olla ainakin pari tuntia.
2. Siivilöinti. Jos haluaa oikein siistiä ja siten paremmin säilyvää, 
kannattaa valuttaa suodatinpussin läpi. Siinä tosin menee aika kauan.
3. Hauteen valmistus, eli yrtit kiehautettuun veteen lillumaan 
siksi aikaa kun sopivalta tuntuu, siivilöinti sitten kanssa.
4. Kovat rasvat sekä emulgointiaine sulatetaan vesihauteessa öljyyn.
5. Saman lämpöiset haude ja öljy sekoitetaan toisiinsa niin, 
että öljyyn lisätään vettä vähän kerrassaan ja vispataan. 
Jotkut kirjat ja tekijät ovat tarkkoja noista lämpötiloista, 
olikohan se jotain 75 asteen paikkeilla, jota jossain ainakin oikeana pidettiin. 
Meidän keitoksemme olivat varmaankin hieman 
huoneenlämmön yläpuolella (emme mitanneet), ja hyvin onnistui.
6. Ja vispataan aika kauan. 
7. Ja vispataan vielä vähän aikaa.
8. Eteerinen öljy lisätään huoneenlämpöiseksi jäähtyneeseen voiteeseen.
9. Ja sitten purkkiin.
Vispilöinä käytettiin kuoritusta pajusta solmittuja nippuja, mutta jos voimiaan haluaa säästää, pieni maidonvaahdotin kuulemma käy mainiosti. Ja toki ihan tavan vispilällä kanssa voi vatkata. Voiteen pitäisi säilyä jääkaapissa noin kuukauden verran.
Olen nyt pari kertaa tuota voidetta laittanut, ja kivalta se tuntuu. Tuo ohje on monin tavoin sovellettu ja omasta päästä keksitty, mutta ilmeisesti jonkunlaisena perusohjeena voi noita öljyn, nesteen ja kovien rasvojen määriä käyttää. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ainakin minun hermoilleni ystävällisempää tuo kuin kaupoissa kiertely ja sen oikean metsästys.

Ja olen minä vähän muutakin ehtinyt, tuollaisen helmineuleisen pannan väkersin aiemmin mainittua FB:n luovuushaastetta varten. Noita tein syksyllä muutaman muuten vaan- ja joululahjoiksi, mutta kuvat katosivat yhdessä kaikkien muiden koneeni tiedostojen kanssa eräänä epäonnisena sunnuntaina. Lankana tuossa Isoveli nro 334, silmukoita oli muistaakseni 15 ja puikot olivat kokoa 5. Tuossa kiinnikkeessä silmukoita oli 7 ja puikot vähän pienemmät.

Vähän kapeampi tuo voisi olla. Mikähän siinä on, että aina joko liioittelen (tämän pannan lisäksi esimerkiksi tuubihuivissa) tai pihistelen (kuten hahtuvapipon ja palmikkopannan kanssa kävi), sopivaa ei meinaa syntyä ei sitten millään. No, oppia ikä kaikki ja harjoitus tekee mestarin ja muita kuluneita sananparsia! 

Ehkä viikon päästä voisi olla aika koulukujeiden jatkoraportin, huomenna kun kutsuu Pohjois-Pohjanmaa ja kotikonnut!

Haasteen leipä nro 3: Siken sämpylät

Poikaystävän sisko raportoi Facebookissa tekemistään sämpylöistä, ja leipähaasteestani tietoisena suositteli ottamaan ohjeen kokeiluun. Kun viimein edellinen leipä syötiin loppuun, tuli aika leipomishetken. Ja eivät suosittelut mitään turhaa vouhotusta olleet, herkkua tuli!


Namasten rapeakuoriset sämpylät 
(alkuperäinen resepti täällä, oma näkemykseni aiheesta tässä)
6 dl vettä
20g hiivaa
vajaa 1 rkl suolaa
n. 9-10 dl jauhoja (ruis-, vehnä- ja sämpyläjauhoja, kaurahiutaleita ja vehnäleseitä)

”Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, niin ajat ja lämpötilat pysyvät samana sanoo Sikke, niinpä uskalsin vähän soveltaa.

En kohottanut leipää yön yli, vaan noin parin tunnin ajan kylmässä uunissa. Tuon uunivinkin sain kerran ystävältäni, joka kohottaa omat leipomuksensa mikrossa. Siellä kun ei pitäisi ainakaan vetää, ja kulho on poissa muiden puuhastelujen tieltä!

Vaikka taikina saakin jäädä aika löysäksi, vähän enemmän olisin voinut jauhoja laittaa. Nostelin noin puolet taikinasta kauhalla pellille läjiksi, puolet mätkäytin uuninpannulle yheskoos, ikään kuin limpun muotoa henkimään.

Ja sitten uuniin paistumaan, noin 230 asteeseen 30-35 minuutiksi.

Läjät eli sämpylät ennen uunia

Sämpylät unohtuivat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, joten kuoresta totta tosiaan tuli rapea. Leipämäistä puolikasta en ole vielä maistanut, mutta aika sämpylöitä vastaavalta se uunista ulos tullessaan näytti.

Aurinkoleipää!

Olisin olettanut noiden nousevan vähän paksummiksi, mutta tuo lättänyys johtuu siitä jauhojen kitsaahkosta käytöstä. Ensi kerralla sitten paremmilla tiedoilla, tätä leipää tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran! Tykkään kun ei tarvitse vaivata, vaikka oma viehätyksensä käsiensä taikinaan työntämisessäkin on.

Lättänöitä tai ei, kuohkeita niistä ainakin tuli. Melkeinpä niin kuohkeita, ettei noissa kauheasti muuta syötävää tunnu kuoren lisäksi olevan. Hyvää kuitenkin, ja sehän on tärkeintä.

Alan ehkä päästä vähän jyvälle tämän leipomishomman kanssa. Mitä vähemmän vaivataan, sitä kuohkeampaa leivästä tulee, siksi varmaan sämpyläni ovat aina olleet aika tiivistä tavaraa. Paitsi focacciaa kuuluisi vaivata pitkään juuri kuohkeuttavien ilmakuplien aikaansaamiseksi. Hmm. Onhan tuota kuukautta vielä jäljellä, ehkä siinä ajassa ehdin vielä valaistua lisää. 

Erittäin opettavainen tämä kokeilu on ollut, ja nyt katselen markettien leipähyllyjä hieman erilaisin silmin. Tänään tosin pohdin kotileipomisen ekologisuutta sähkön kulutuksen kannalta, leipomoiden uunit taitavat vähän energiatehokkaampia olla. Hiustenhalkomiseksi taitaa kyllä moinen pohdinta mennä, kun ei meillä uuni kuitenkaan joka päivä tohota. Ja tuore kotileipä on tuoretta kotileipää, siitä ei mihinkään pääse.

Haasteen leipä nro 2: Rofanin arkileipä

Sain lainaksi ihanan ruokakirjan, Rakkautta, oliiveja ja timjamia – Hyvän olon ruokaa (Anna Bergenström ja Fanny Bergenström, 2004). Leipäreseptejäkin sieltä löytyi, ja niistä valitsin tänään tehtäväksi Rofanin arkileivän.

Muuten tottelin aika lailla ohjetta, mutta korvasin noin puolet vehnäjauhoista sämpyläjauhoilla. En myöskään voidellut munalla (vedellä vain) enkä ripsotellut siemeniä leivän päälle. Ihan riittävästi jyväsiä minusta tuohonkin versioon tuli. Ruisjauhotkaan eivät kovin karkeita olleet, mutta ei kai se niin tarkkaa ole (?).
Ennen uuniin laittoa. Vähän jännitti, kun se tuolla lailla repeileväinen oli…
…mutta hyvää tuli! (Meni vähän läjään kun maistiaispalat leikkasin.)
Ei se ihan esikuvaansa muistuta, mutta olen silti ihan ylpeä aikaansaannoksestani. Saatanpa tehdä toisenkin kerran!
Leipähommiin liittymättä, toisestakin aikaansaannoksestani olen melkoisen ylpeä. Se kyllä osaltaan on muotoutunut myös murheenkryyniksi. Nimittäin sain kuin sainkin kaupan salaatin uudelleen kasvamaan, mutta siihen on myös ilmaantunut pieniä lentäviä otuksia. Niitä olen ahkerasti päästänyt päiviltä, mutta vähän tuntuu siltä, että kun yhden saa hengiltä, on useampi jo jonossa. Mitenkähän tuon kanssa nyt sitten tekisi. Taitanen sitä vielä hetken säästellä, jos ne ötökät vaikka ihmeellisesti itsestään häviäisi (tuskin…).
Jostain kumman syystä on ollut tänään kovin alakuloinen päivä, jota ei edes uimaliikunta pelastanut. Seuraavaksi ajattelinkin ottaa järeämmät aseet käyttöön, ja syödä (kuten eilenkin) aikaisemmin mainitun opuksen inspiroimana tomu- ja vaniljasokerilla maustettua turkkilaista jogurttia kera pakastemansikoiden. Jos tuolla reseptillä ei turhanpäiväiset angstailut katoa niin jo on perkule.

Haasteen leipä nro 1: Siemenleipä

Oikeastaan tämä on jo leipä numero kaksi, sillä eilen vieraisilla pyöräytin pitopöytään focaccian, mutta en nyt varsinaisesti sitä laskisi. Se kun on vanha tuttu, eikä varsinaisesti korvannut kaupan leipää. Teen focacciaa aika usein, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Eilinen onnistui melko hyvin! Siihen tuli (määrät noin-mittoja) puolikas pala hiivaa, 3 desiä vettä, desi juustoraastetta, puoli teelusikkaa suolaa, n. puoli desiä öljyä ja n. 5 desiä vehnäjauhoja. Niin ja päälle tietysti öljyä, rosmariinia ja sormisuolaa. Paistettiin 200-225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tänään sitten tein leipää, jota olen suunnitellut tekeväni jo ties kuinka kauan. Helppoa ja kätevää oli sen valmistus, ja jälkikin oli melkoisen herkullista (hieman liian suolaista tosin).

Siemenleipä 
Perusohje täältä, oma versioni tässä:
3 munaa
n. 4 rkl turkkilaista jogurttia
2 tl leivinjauhetta
yhteensä 2 dl hampun-, pellavan- ja auringonkukansiemeniä
yhteensä 1 dl vehnäleseitä ja ruisjauhoja
luraus oliiviöljyä 
luraus vettä
1 tl (ruusu)suolaa
Ainekset puuhaarukalla kulhossa sekaisin, nuolijalla levitys pellille ja 200-asteiseen uuniin vajaaksi 20 minuutiksi. 

Ja tältä lopputulos näytti:

Hyvää tuli, mutta kuten sanottua, vähän liian suolaista. Yleensä tuon ruususuolan kanssa saa ihan nähdä vaivaa liian suolaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta nyt jostain syystä se kävi leikiten. Mutta ainahan sitä pitää jotain parannettavaa jättää. Tätä leipää tulee varmasti tehtyä toistekin, niin vaivatonta tuon ”leipominen” oli. Melkeinpä vähän liiankin vaivatonta, joutuukohan sitä tälle illalle vielä toistekin jonkinlaisiin keittiöpuuhiin…

Leipähaaste

Aikaisemmin valittelin, etten osaa leipoa. No mitenpä muutenkaan sitä asioita oppisi, ellei harjoittelemalla? Tuossa aamupalalla sainkin kuningasajatuksen ja päätin haastaa itseni:  

maaliskuun ajan leivän ostolakko, eli toisin sanoen leivän leipomispakko!

Aion olla armollinen itselleni, että jos ei vaan kertakaikkisesti jaksa viitsi pysty, niin voi jonkun pussin kaupastakin hakea, mutta pyrkimys olisi pelkkään kotileipään. Ainakin aion tehdä perussämpylöitä sekä kenties jonkinlaista karppileipää, ehkäpä jonkun oikeankin leivän innostun kokeilemaan.

Joskus taloudessani oli leipäkone, ja se oli kyllä varsin mainio vekotin. Leivät tosin olivat sen verran pieniä, että melkeinpä päivässä hujahtivat. Energiankulutus siinä mietitytti, ja pitikin lainata sellainen sähkömittari, vaan jäipä sitten. Jos jollakin on asiasta tietoa, niin mielelläni kuulen!

Jonkinlainen yleiskone (onkohan se oikea nimitys?) olisi varmaan hyvä olla isompia taikinoita pyöritellessä, vaan ei näillä opiskelijan tuloilla kovasti semmoisia ostella, varsinkin kun haluaisi, että on sitten kerralla hyvä. Ehkä sitten isona.

Ps. Reseptejä ja vinkkejä otetaan vastaan!