Tässä tämä

feeniks

Tein eilen koulussa tavoitetaulun ensi vuodelle. Täällä pimeydessä on kai turha edes yrittää kuvata muuten kuin sanoin: body love, jooga, parasta aikaa, anna hyvän kiertää, elämä soi duurissa, ote vedestä, ihanat naiset saunassa, yö metsässä päivittää pään, pähkäillään, yhdessä, runo syntyy ykskaks, lämmittäjä luo nautinnon. Välissä raparperin paloja ja kuppikakkuja, kanervankukkia, pellonlaitoja, kirsikan vaaleanpunaa ja omenan valkoista. Eiköhän siinä ole riittävästi tavoitetta.

Tänään tein viimeisen koulutehtävän ja enää on jäljellä kolme koulupäivää (joista kaksi vajaata) ennen pitkää lomaa. Tammikuussa alan suorittaa kahta opintokokonaisuutta päällekkäin, ajatuksina jaa-a ja samalla into mahdollisuudesta haastaa itseni ja asettaa asiat tärkeysjärjestykseen.

aurinkoakin

Tänään kävin ensi kertaa Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa (kiitos V!) ja tiedän, mitä teen joululomalla. Toivon pakkasen nipistelevän poskia, saunan lämmittävän raukeaksi, ja sen päälle haluan käpertyä sohvannurkkaan syömään suklaata ja kääntelemään sivuja. Vuohiksellakin on nykyään sohva, joten epäilen suunnitelman jopa onnistuvan. Ah. Loma, joka tuntuu lomalta. (Kunhan ensin pääsen tästä matkustan sinne ja matkustan tänne ja ostinpas junaliput hölmösti ja mites nämä kaikki tavarat -stressistäni, joka on oikeasti enää vain kaiku, eikä mikään todellinen.)

Oletettavasti palailen tänne vasta ensi vuonna, joten hyvää ”whatever doesn’t offend you”, ollaan lempeitä meille ja muille! ♥︎

(Ps. Liityin Instagramiin, sieltä minut löytää nimellä taimianeta)

joulukortit

korttejajasukkia

Virkattujen sydämien ohje

 

iskänsukat

Aika pitkään minulla oli Hämeenlinnassa vain valkoista ja oranssia lankaa…

Mainokset

Pitkän maan vuodenajat

Viime viikolla olin pohjoisessa, Posiolla. Siellä oli lunta puoleen reiteen. (Olinkin unohtanut miltä tuntuu kun kävellessä toinen jalka humpsahtaa syvälle hankeen – aika kylmältä, mutta ihan hauskaltakin.)

Eilen istuin Tampereella puistossa, auringonpaisteessa kirjaa lukien. En toki kovin kauaa ja tiukasti villaisiin kääriytyneenä, teetermos kainalossa, mutta kuitenkin.

En kuvannut reissussa paljoa, harmaa nollakeli ei ollut suotuisin eikä inspiroivin. Muuten matka oli hyvin onnistunut, vaikka olinkin ajastanut meidät lähtemään vuorokautta todellista myöhemmin! Tajusin tämän onneksi pari tuntia ennen lähtöä, ja ehdittiin hyvin. Eipähän tullut stressattua turhaan etukäteen, ja pyykitkin kuivuivat kätevästi 9,5 tunnin matkan aikana yöjunan tavaratelineillä.

Tähän reissuun palaan varmasti myöhemminkin, pääsimme nimittäin askaroimaan saven ja lasitteiden kanssa Pentikin tehtaalle! Tuotoksemme jäivät pohjoiseen odottamaan uuniin pääsyä, esittelen ne sitten valmiina kunhan kotiutuvat.

Kotipihalla näytti tänään tältä. Vaikka kevättä usein pimeän talven aikana odottaa odottamistaan, aina se yllättää. Nytkö jo! Vai onko kyse siitä, että se ihan oikeastikin tulee vuosi vuodelta aiemmin? Ainakin tänä vuonna se kuulemma on kuukauden etuajassa.

Siemenpussit on jo kaivettu esille, ja viljelyasiat alkavat hiljalleen hyrrätä mielessä yhä vahvemmin. Viime vuonna laitettiin pihaan kaikkea mitä mieleen juolahti, tänä vuonna on tarkoitus yrittää paremmalla onnella ihan ajatuksen kanssa. Juuresten ja sen sellaisten sijaan aiomme keskittyä muutaman poikkeuksen ohella yrtteihin, salaattikasveihin ja kukkiin. Katsotaan kuinka käy!

Puikoilla on kevään etenemisestä huolimatta vahvasti villaista. Tahdoin tehdä mielitietylle uudet sukat, ja tällaiset langat tulivat valituiksi. Varsi- ja sukkaosa ovat eri paria, sukkaosaan kun kuulemma riittää ohuempikin lanka, ja väritkin varsin villit (joista muuten tulee aika paljon mieleen Wally/Waldo). Vaikka villasukat eivät kaikista keväisin neuletyö olekaan, taitavat nämä olla kuitenkin sieltä epätalvisimmasta päästä, nyt kun oikein katselen.

Samalla tulee esitellyksi myös päiväkirjani, jonka kannen uudistin teippaamalla siihen vanhasta lastenkirjasta sivun. Pääty ja takakansi ovat vielä nihkeän harmaat, tarttuisikohan tuohon akryylimaali?

Ystävälle ♥

Ystävänpäivälahjaksi ajattelin julkaista vapaaehtoistyöhommia varten askartelemani toivotuslappuset. Olin mukana järjestämässä ystävänpäiväkorttien askartelutuokiota, ja mukaan toivottiin valmiita toivotustekstejä. Oli hauskaa muistella, miten sellaista taitto-ohjelman tapaista käytettiinkään! Linkin takaa voi ladata tulostettavan pdf-version, alla kuvat aikaansaannoksistani. Voilà!

Tallinnan-langoista on valmistunut jo yksi työ! Meditaatiovirkkausluutu eteni päätepisteeseensä, ja tämmöinen siitä tuli:
Noilla väreillä oli ihana tehdä, vaikka muuten olikin aika hankalaa. Olisi aikamoista liioittelua sanoa, että tein rätin tällä ohjeella (koska en vaan osannut, ainakaan kyseisellä langalla ja koukkukoolla), mutta siitä inspiroiduin ainakin. Ja ihan kaunis lopputuloksesta tuli, vähän sellainen erityinen, mutta niinpä on saajakin, varsin erityinen. (Lanka siis Alizen Bamboo Fine ja kolmosen koukku.)

Alkuvuoden askareita

Tähän päädyin: blogin elämä jatkuu! Eräs viisas nainen sai aikaan lopullisen päätöksen muistuttamalla kuinka tärkeää on olla itselle armollinen. Jos joskus en halua kirjoittaa, ei minun ole pakko. Eikä minun tarvitse miettiä sitä, sopiiko joku asia blogini aihepiiriin tai mitä mieltä joku nyt jossain jostakin tekstistäni on. Voinette siis varautua kaikenlaisiin rönsyilyihin, ainakin minä toivon tuntevani oloni täällä täst’edes kotoisammaksi ja sitä kautta vapaammaksi!

Aloitetaan kuitenkin tutuista jutuista: askarteluista. Ei tässä nyt ihan kaikkea päivitystauon aikana tapahtunutta ole ajatus alkaa kuroa kiinni, mutta jos näitä talvisia kuitenkin. Lyhyesti: Pinterestiin liittyminen ja tipattomuus = olen ollut varsin inspiroitunut sekä aikaansaava.

Ensimmäisessä kuvassa on korttiaskartelujani, joista osaan ohjeet ja kaavat löytyvät Pinterestistä. Tuo luonnollisemman näköinen norsu löytyi arkistoistani, voin yrittää skannata sen tänne, jos joku tahtoo kopioida juuri sen.

Pinterestissä näin monta mahtavaa ideaa korvakorujen säilytykseen. Pohdiskelin kanaverkkoa ja pitsiliinaa ja ties mitä, kunnes neuvokas mielitiettyni keskeytti minut: ”Etsitään talosta jotain sopivaa!” Kellarista löytyi vanha sulkapallomaila, josta pesemällä tuli juuri näppärä korvisten säilytin sekä vessan hupaisa sisustuselementti. Yllätyin kuinka vähän korvakoruja omistankaan, vaan ehkä nuo vähätkin tulevat nyt käyttöön kun esille pääsivät.

Näitä ruukunkoristeita (tai -lämmittimiä) on ollut ajatuksena tehdä koko sarja, mutta vasta olen saanut aikaiseksi tämän yhden. Halusin oppia neulomaan siksakkia, ja tuumin, että tällaiset pikkutyöt kävisivät hyvin uusien tekniikoiden ja mallien harjoitteluun (sekä langanjämien hyötykäyttämiseen). Idea näihin on eräiden ystävieni kotoa, siellä melkein kaikki ruukut ovat saaneet kauniit takit yllensä!

Vieressä komeilee askartelemani tulitikkuroskis. Näitä tehtiin pari kappaletta kämppiksen kanssa kynttiläkauden alussa, kun kyllästyttiin kaivelemaan tikkuja sulaneen ja jähmettyneen vahan seasta. Tomaattipurepurkit tuntuivat olevan vähän liian pieniä oikein mihinkään, mutta pöytäroskiskäyttöön ne sopivat mainiosti.

Pinterestiä on kiittäminen myös siitä, että sain viimeinkin opeteltua unisiepparin teon. Kehikkona toimii kadulta löytämäni metallinen melkein-rinkula, jonka teippasin pysymään muodossaan ja päällystin. Kiinnitin solmun vielä kuumaliimalla. (Helppo ohje verkkopussiin kiville täällä.) Luin jostain, että alkuperäisissä unisieppareissa käytettiin punaista narua ja/tai nokkoskuitua, niinpä valitsin verkkoon punaisen nokkosta sisältävän villalangan. Ihan noin pinkkiä se ei sentään todellisuudessa ole! Aukko keskellä jäi vähän turhan suureksi, sillä lanka loppui kesken. Olen kuitenkin tyytyväinen ensimmäiseen tuotokseeni, noita roikkuvia saatan lisäillä vielä.

Tyytyväinen olen myös tähän päivitykseen. Tauko teki hyvää, nyt on taas erilainen into päivittämiseen. Ja tietokonekin oli yhteistyöhaluinen noiden kuvien kanssa, toivon, että hyvässä myötätuulessa saan jatkaakin!

Asiasta ja sen vierestä

Ennalta suunnittelematon kirjoitustauko on venähtänyt yllättävän pitkäksi. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeammalta tuntuu aloittaa uudelleen. On tehnyt mieli kirjoittaa, ja kertoa millaisia puuhia on tullut puuhasteltua, mutta en tiedä onko juuri tämä blogi enää se paras väylä itseilmaisuun.

Ennen kaikkea blogin päivittäminen on ollut käytännön syistä hankalaa ja turhauttavaa ja jäänyt siksi. Valokuvia pitäisi kyetä käsittelemään vähintäänkin pienentämisen verran, ja näillä resursseilla (eli omistamallani tietotekniikalla ja kärsivällisyydellä) työ on ollut varsin vaivalloista, melkeinpä mahdotonta. Puhumattakaan yllättävistä, juuri väärällä hetkellä tapahtuvista verkkoyhteyskatkoksista, jotka saavat kaiken vaivannäön haihtumaan taivaan tuuliin. Ei paljon motivoi. Jossain kohtaa blogin pitäminen toi enemmän stressiä kuin iloa, siispä katsoin parhaaksi vain olla hiljaa. Ainakin näin virtuaalisesti siis. Ja kun on tarpeeksi kauan hiljaa, alkaa miettiä kaikenlaisia vaihtoehtoja ja alkuperäisen ajatuksen ideaa ja ydintä.

Katsotaan nyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Intoa ja inspiraatiota on kuitenkin riittänyt, ja tekemisvauhti on vuoden alun jälkeen kiihdyttyään pysynyt mukavan tasaisena (siitä kertoo muun muassa se, että tilasin juuri pellavakankaita aika monella kympillä…). Jos blogi ei tästä vilkastu (mitä epäilen aiemmin mainituista syistä), voidaan ainakin tapailla Pinterestissä, siellä olen viihtynyt varsin aktiivisesti viime aikoina! Minut sieltä löytää nimellä Tilli Tillinen.

Jottei menisi ihan löpinäksi, niin loppuun vielä pieni maistiainen viime aikojen tekemisistäni.

Syntymäpäiväkortti ystävälle muotoutui toissasyksynä puhelinluettelon väliin jemmatuista haavanlehdistä ja langasta. Lehdet sain leikattua nätisti, kun laitoin ensin molemmille puolille kontaktimuovia. (Vain toinen puolikin saattaisi riittää.) Kontaktimuovi lähti myös siististi pois, eikä jäänyt samentamaan yllättävän kauniina säilyneiden lehtien värejä.

Nähdään, kosketellaan ja pinnaillaan, ollaan hyvin!

Tarjoilualusia (ja taistelua tympäännystä vastaan)

Puolen euron kirpparilöytöni oli puinen tarjotin, joka pesun jälkeen oli lähes uudenveroinen. Sinällään se oli kuitenkin tylsä, joten luonnosteltuani vähän otin akryylit ja sudin menemään.

Lopputulos on aika kiva, tosin en ole päättänyt, onko tarjotin valmis vielä. Mutta kelpaa se ainakin hyvin säilyttämään samana iltana asuintoverin kanssa askaroituja lasinalusia! Menetelmä oli yksinkertainen: aaltopahvia, kasa lehtiä, sakset ja liimaa.

Neulepuolella olen viimein tarttunut sukkapuikkoihin ihan tosissani. Tein jokunen aika sitten yhdestä parista toisen valmiiksi (päättelinkin jopa) ja toisenkin melkein, kunnes tympäännyin ja purin. Malli oli kummallinen, värit olivat kummalliset, kokonaisuus oli kaikenkaikkiaan äh. Ja kun lahjasukista oli vielä kyse, mietin, että pakkokos noita on loppuun tehdä. Jälkivaikutuksena on ollut yleinen epäusko koko sukkahommaan. Nyt kuitenkin laitoin alulle Sukkalehden putkisukat. Jospa pyhä yksinkertaisuus palauttaisi innon!

Piirakkaa ja pukineiden piilotusta

Kuten muuallakin, on täälläkin syöty omenapiirakkaa ja juotu teetä. Parista ohjeesta yhdistellen saatiin aikaiseksi just hyvä pohja makealle piirakalle. (Just hyvällä tarkoitan sellaista kuohkeaa, en ole niin suuri murutaikinoiden ystävä.)

MAKEA PIIRAKKA
2 munaa
0-2 dl sokeria 
2 dl vehnäjauhoja
1-1½ tl leivinjauhetta
50-100 g voita
täytteitä (omenaa, mansikkaa, raparperia, mustikkaa…)
mausteita (sokeria, kanelia, inkivääriä, pomeranssia…)
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu voi, sekoita tasaiseksi ja levitä (leivinpaperilla suojattuun tai voideltuun) piirakkavuokaan. Painele pinnalle haluamasi täytteet ja ripsottele päälle mausteita. Paista 20-30 minuuttia 180-200 asteessa. Muista nauttia!

Keittiöaskareiden lisäksi olen myös vähän askarrellut. Kotomme kolmesta makuuhuoneesta vain yhdessä on kiinteät kaapit, joten vaatteita on täytynyt asetella luovahkosti sinne ja tänne. Kuten muun muassa kirjahyllyyn.

Jo ennestään sekalaista yleisilmettä eivät suinkaan parantaneet nuo alusvaatteita ja sukkia sisältäneet muovikorit, joten sisustushuumassani tartuin pariin pahviseen kotilaatikkoon, saksiin, liimapurkkiin ja läjään askartelua varten hankittuja lastenkirjoja.

Sekalainen yleisilme ei tästä juuri parantunut, mutta piristyipä kuitenkin!

Tuttuun syystyyliin mielessä on niin paljon kaikenlaisia ideoita, ettei meinaa osata tarttua niistä yhteenkään. Sukkahommia pitäisi ainakin, kun menin ja ostin sen Sukkalehden. Seuraavaksi kuitenkin jotain ihan muuta, kun katsotaan mitä tämänpäiväisestä 50 sentin kirpparilöydöstä saankaan aikaiseksi…

Kokeellista korttiaskartelua

Niinhän se on, ettei aina voi onnistua. Ei edes joka kerta.

Tulevana lauantaina on luvassa häät, joihin minäkin olen saanut kunnian osallistua. Lupauduin olemaan vastuussa yhteislahjan kortista, ja heti innostuinkin – kirjontaa tai ainakin ristipistoja pitää kokeilla!

Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Ruutupaperille suunnittelu ei kummoisia taiteilijan lahjoja vaadi.

Tässäkin kohtaa uskoin vielä tulevaan (ja nyt kun kuvaa tarkastelen, olisi koko homman voinut jo jättää tähän).

Monta monituista päänsisäistä kirosanaa myöhemmin sain kortin valmiiksi. Lisäsin muutaman piston, mutta ei se oikein korttiparkaa pelasta.

Syytän rupuisesta lopputulemasta huonoa lankavalintaa, vähän kärsimätöntä tekijää (olisihan tuohon voinut edes inspiraatioksi jostain mallia katsoa), puolta desiä liimaa sekä Suomen hallitusta, kun sitä nyt vaan on niin hyvä aina välillä syyttää.

Edelleen kyllä pidän korttien kirjomisista ja ristipistoistakin, tuotekehittely jatkuu! (Siis onnea vaan lähitulevaisuudessa juhlivat, jotain tämänkaltaista on odotettavissa…

 – – –

Lisäys: Oho, olinhan minä katsonut mallia, Muita ihania -blogista nimittäin. Muistelin, että tuo kortti oli kirjottu eikä ristipistelty, mutta aikalaillahan tuo yks yhteen on. Harjoitus tehnee mestarin, joten yhä innokkaampana suunnittelen korttipohjien koristuksia!

Villiintymistä

Pariin viime viikkoon on kuulunut vauhtia, vilskettä ja vilinää. Jatkuvasti lisääntyvä auringonvalo aktivoi, ja uuden kodinkin vaikutusta lienee se, että harvemmin tekee mieli vain lojua. Olen puuhastellut myös toisaalla, kuten kuvakavalkadista huomaamme. Hyviä päiviä!

Toissa viikonloppuna olin serkkupojan luona juhlissa, joiden yksi ohjelmanumero oli oman syrjäytyjän rakentaminen.

Innostuneita rakentajia ja hämmentyneitä koiria riitti ja ilta meni paljussa istuessa lumisateesta ja seurasta nauttien. On se vaan onni, että on sellaisia sukulaisia, joilla on parhaimmat kemut!

Mrrrttis kokoontui lauantaina ensi kertaa Vuohenpäälle ja tällä kertaa aiheena oli oman ex libriksen värkkäys. Vaihtoehtoisia tekotapoja oli useita, minä valitsin perinteisen kaiverra ja paina -tekniikan.

En ole ihan täysin tyytyväinen aikaansaannokseeni, mutta kyllä tuo asiansa ajaa. Yllättävän kivaa hommaa, näpräys-luonteestaan huolimatta!

Eräs ehtoo ähräsin iltapuhteena parit purkit, yhden jopa ihan valmiiksi saakka ja kaksi vaiheeseen.

Eilen uunista ulos pullahtivat ensimmäiset ruisleipäni! Hyviä tuli, uskallan koettaa uudemmankin kerran.

Puikoilla kilisee taas superhelppo syyspipo, tällä kertaa 90 silmukalla ja 3 ½ pyöröpuikolla. Kuvio näyttää ainakin minusta kivemmalta kuin edellisessä versiossa ja muutenkin alkukankeudesta päästyäni pipo on edennyt vauhdikkaasti.

Semmoista kevätvilliä täällä! Vaan saapa sitä jo ollakin, ainakin sitä mieltä ovat alle viikon vanhat kylvökset keittiön ikkunalla, joista jotkut jo lähentelevät parin sentin pituutta. Ihanaa seurata pikkuisten kasvua ja kevään etenemistä!

Tee-se-itse -nainen riehuu

Kuten useimmat asunnot, joihin asukkaat ovat vasta muuttaneet, on meidänkin huushollimme ollut vailla yhtä sun toista.

Esimerkiksi keittiömme on jonkinlainen madonreikä, jonne voi unohtua juomaan teetä ja nauramaan ja selailemaan lehtiä ja putsailemaan ilmastointiaukkoja vaikka kuinka pitkäksi toviksi. Tällainen meno ei kuitenkaan tässä hektisessä internet-ajassa sovi, vaan kyökki tarvitsi kellon.

Hetken verran kiertelimme kirpputoreja sen oikean toivossa, kunnes asuintoveri J määräsi etsinnät lopetettaviksi – kello tehdään itse. Jostain syystä homma kaatui minun harteilleni. Yritin ensin epäonnisesti virkata, mutta kun Squat Denalla oli tarjolla ompelukone ja apua sen käyttöön, päätimme ommella sopivan aikaraudan.

Vielä se olisi jonkinmoisia numeromerkkejä vailla, mutta muuten valmis! Toivottavasti viisarit myös mahtuvat pyörimään… (Koneistoja ja viisareita löytyy ainakin Clas Ohlsonilta, muille innokkaille tiedoksi.)

Toinen puutos sijaitsi pari rappua alempana, pesutiloissamme. Saippuakuppini virkaa on tähän asti toimittanut viehättävä pakasterasia, mutta nyt oli aika ottaa käyttöön jo pari vuotta askartelulaatikon pohjalla kuskaamani kookospähkinän kuoret. Pora sanoi sur (tai ehkä ennemminkin prrr) ja tadaa!

Idea ei toki ole omani, vaan röyhkeästi pöllitty jyväskyläläisiltä ystäviltä. Kiitos vaan heille!

Kyllä nyt kelpaa!