Joskus polku haarautuu

Pyyhin imurilla multakokkareet, leivänmurut, nahistuneet lehdet, talven pölyn. Pikkuautojen kohdalla en pysähdy, väistän ja jatkan. Ei nyt mietitä noita, siivotaan nyt ensin, syödään nyt ensin, levätään nyt ensin. Teen ja toimitan ja tiedän lykkääväni väistämätöntä.

Tyhjennän jo jonkun laatikon, on helppo jakaa sinun minun.

Olen vartin verran katkera, vihainen, pettynyt, vellon itsesäälissä ja surkeudessa, kiljun pääni sisällä ja tunnen mustan mudan pulppuavan minusta ja minussa. Sitten alan hengittää, tunnen kivun ja surun, mutta se ei vedä myllynkivenä pohjaan.

Huominen ei ole sen isompi kysymysmerkki kuin tähänkään asti. Se on muuttanut muotoaan, ilmiasuaan, vetänyt jostain nurkasta vähän lysyyn kuin vanha ilmapallo, mutta silti se on.

Mainokset

4 thoughts on “Joskus polku haarautuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s